Kuva: Lotta Numminen
Vartin retriitti: Yllättävä puhelu
Muutoksessa on aina kyse kärsimykseen suostumisesta.
Ystäväni soitti minulle pitkästä aikaa. Yllätyin hänen puhelustaan, sillä viime kerrasta oli varmaan vuosi aikaa. Ymmärsin, että nyt oli tosi kysymyksessä.
Vaihdoimme aluksi tottuneesti kuulumiset. Puhuimme lapsista, työelämän koventumisesta ja penkkiurheilusta. Hämmästelimme yhdessä sitä, miten Argentiina saattoi hävitä jalkapallossa jo neljännen arvokisafinaalin peräkkäin.
Kun olimme kiertäneet puhelun pääteemaa jo riittävästi, kysyin, mitä ystävälläni oli mielen päällä. Hän veti henkeä muutaman kerran sisään ja sanoi: ”Olen päättänyt erota.” Seurasi pitkä hiljaisuus, enkä järkytykseltäni osannut sanoa mitään.
Lopulta ystäväni rikkoi hiljaisuuden ja aloitti puhetulvan: ”Näin keski-iän kynnyksellä olen tajunnut, että olen mennyt aivan vääristä syistä naimisiin. En ollut vielä kunnolla irtautunut lapsuuden kodistani, kun päädyimme yhteen. Kun nyt viimein tajuan, ettei vaimoni ole koskaan ollut minulle läheinen ihminen, en voi kerta kaikkiaan muuta kuin erota. Haluan syvemmän ihmissuhteen, jossa tulen kokonaan nähdyksi ja hoidetuksi sekä henkisesti että ruumiillisesti.”
Lopulta minäkin sain sanoistani kiinni ja taivastelin: ”No, ainakin olet asiaa selvästi syvällisesti pohtinut.” Puhelumme loppupuolella sain järkytykseni talttumaan ja ammuin ystävääni kunnollisella kysymyspatteristolla: ”Miten lapsille käy? Onko sinulla toinen nainen? Aiotteko myydä keskeneräisen talonne? Oletko nyt päätöksestäsi aivan varma? Miettisitkö vielä kerran?"
Puhelumme päättyi hämmentyneissä tunnelmissa. Ystäväni oli kertonut rehellisesti elämänsä ehkä suurimman päätöksen ja minä vastasin epäilyllä ja pelolla.
Suurten muutosten edessä käyttäydymme helposti kuin Pietari kirkastusvuorella. Alamme rakentaa majoja menneisyyteen, emmekä hyväksy, että juna meni jo. Muutoksessa on aina kysymys kärsimykseen suostumisesta. Niin helposti me valitsemme mukavuuden tien.
Jaa tämä artikkeli: