Vastalause siivoukselle
Maaret Kallio: Ystäväni äiti sairastui vakavasti, ja edessä oli väistämättä kriisi niin omaisilla kuin sairastuneella. Ensimmäiseksi joka puolelta tuntui tarjottavan lääkkeitä; nopeaan rauhoittumiseen ja varmaan uneen. Vaikkei kriisi ollut vasta kuin tunnin, kaksi vanha. Vaikea elämäntilanne oli tuskin ehtinyt syntyä, kun sitä jo alettiin siivota pois näkyviltä.
Kotona ystäväni pohti, miten kertoa mummin vakavasta sairaudesta lapsilleen. Leikkisikö, ettei sitä ole, hoitoihinkin kun oli vielä aikaa, eikä kuolemakaan vielä varma. Vai pitäisikö kertoa totuus lapsen sanoin, totutella yhdessä siihen, että tätäkin elämässä eletään yhdessä läpi. Hän tarttui jälkimmäiseen.
Eräänä talvi-iltana lasten nukahdettua murhe ja väsymys painoivat kovasti omaa rintaani. Annoin paineen muuntua mieltä keventäviksi kyyneleiksi. Kyynelten keskellä kuului lastenhuoneesta yllättäen ääni: ”Äiti, itketkö sinä siellä?” kysyi pienokainen, jolle nukkumatti ei ollutkaan saapunut. Huokaisin syvään onnesta. Hän kysyi suoraan, ilmaisi huolensa ja pyysi turvaa.
Vaikka hetken mieleni teki, en sortunut sanomaan kaiken olevan hyvin, kyse on vain pikkunuhasta. Sen sijaan myönsin itkun todeksi, tilanteen silti turvalliseksi, ja kerroin pikkulapsiversion huolenaiheistani. Pieni huokaisi helpottuneena. Ja uni saapui ihan pian – molemmille.
Usein tuntuu siltä, että kaikki paha, vaikea, heikko ja surkea pitää siivota nopeasti piiloon tässä tehokkaassa, pärjäävässä, iloisessa ja reippaassa maailmassa. Ollaan virkeitä, iloisia, pystyviä ja ainiaan positiivisia. Vaikka maton alle siivotut sotkut ja surut eivät ota kadotakseen, ne usein vain voimistavat ääntään tullakseen kuulluiksi.
Elämään kuuluu myös surua, pahuutta, ongelmia, vaikeuksia ja pettymyksiä. Omia lapsiaan tahtoisi suojella kaikelta ikävältä, mutta sen sijaan tulee sitkeästi opettaa heitä kulkemaan rohkeasti niiden läpi. Ei ali, eikä yli, vaan läpi – yhdessä ja toinen toistaan kannatellen.
Samaa saa loputtomasti opetella itsekin. Suostua hetkittäin avoimesti myös surulle, peloille, pettymykselle, väsymykselle ja epävarmuudelle. Kuinka yksinäistä onkaan siisteydessä, jossa matot pullistelevat murheista.
Jaa tämä artikkeli: