Veera Tuominen luotsaa vaatelainaamo Vaaterekkiä Vaasankadulla.
Veera Tuominen emännöi yhteistä vaatekaappia Kalliossa
Rekillä huomion kiinnittää Nurmen oranssi bleiseri. Sen vieressä roikkuvat Second Chancen hipahtava tunika ja Kainon ihmeellisen pehmeä neulemekko. Pöydällä houkuttelevat lintukorut, kenkätelineellä pastelliset korkokengät.
Ostettuina ne maksaisivat paljon, mutta nyt ei ollakaan kaupassa, vaan vaatelainaamo Vaaterekissä Vaasankadulla. Se aloitti toimintansa kaksi viikkoa sitten ja on auki tiistaisin.
– Jäsenet saavat lainata täältä kaksi vaatetta tai asustetta kahdeksi viikoksi kerrallaan. Vaatteet palautetaan huollettuina ja valitaan uudet kaksi mukaan, kertoo asustesuunnittelija Veera Tuominen, joka emännöi Vaaterekkiä kollegansa Emmi Malmströmin kanssa.
Kuukauden jäsenyys vaatelainaamoon maksaa 40 euroa ja puoli vuotta 110 euroa. Puolessa vuodessa jäsen ehtii käyttää peräti 24:ä eri vaatetta. Kaikki ovat suomalaista designia ja Suomessa tai muualla Euroopassa valmistettuja.
Vaaterekin ensimmäinen toimipiste avautui Riihimäellä jo helmikuussa. Laajentuminen Helsinkiin mahdollistui joukkorahoituksen avulla.
– Se toi meille hyvää julkisuutta. Avajaisissa oli kova hulina, Tuominen kertoo.
Hänelle lainaamon perustaminen oli ennen kaikkea arvovalinta.
– Suunnittelijana teen koko ajan lisää tavaroita maailmaan, joka on jo täynnä. Vaatelainaamo on hyvää vastapainoa, koska se perustuu muuhun kuin uuden tuottamiseen. Aika isoa osaa tavaroista ei tarvitsisi itse omistaa.
Tuomiselle Vaaterekki on myös markkinointikanava, sillä lainattavina on hänenkin Rara-merkkinsä koruja ja kenkiä. Useimmat muutkin suunnittelijat antavat vaatteitaan mieluusti mukaan, vaikka he eivät saa lainauksista rahallista korvausta.
– Lainaamo tuo esille lahjakkaita suomalaisia suunnittelijoita. Jäsenyys mahdollistaa heidän vaatteidensa testikäytön.
Valikoimissa on tällä hetkellä lähes 40 suunnittelijan tuotantoa. Laajennus miestenvaatteisiin on suunnitteilla.
Vaaterekki vastaa hyvin kesän juhlavaatetarpeisiin, mutta sieltä löytyvät arkitamineetkin. Veera Tuominen on pukeutunut tamperelaisen Muka van tunikaan, joka sopii monenlaiseen menoon.
– Meillä on vaatteita joka makuun. Monet ovat yksittäiskappaleita, mutta kokoja on XS:stä aina 54:ään asti. Muokkaamme valikoimaa jäsenten toiveiden mukaan, Tuominen lupaa.
Vaaterekin jäsenyys sopii hänestä kaikille, jotka haluavat vaatekaappiinsa vaihtelua edullisesti mutta eivät halua kuluttaa rahojaan eettisesti epäilyttävään pikamuotiin. Suurin osa jäsenistä on 30–50-vuotiaita.
– Lainaamon vaatteilla on myös helppo kokeilla erilaisia tyylejä. Lainatun vaatteen voi useimmiten lunastaa omaksi, jos siihen kovasti ihastuu.
Jäsenenä olevalta ystävältään Tuominen on saanut jo palautetta, että Vaaterekki on ratkonut kaikki vaatepulmat. Lainaaminen mahdollistaakin jopa hyvin niukalla vaatevarastolla elämisen.
– Voisin kuvitella, että omassa kaapissani olisi vain mustia, valkoisia ja harmaita perusvaatteita, ja kaikki piristys tulisi lainaamosta, Veera Tuominen visioi.
Vaadin melko vähän.
Nautin isojen ja pienten asioiden oivaltamisesta.
Ihmettelen omaa ja muiden välinpitämättömyyttä toisia ihmisiä, eläimiä ja ympäristöä kohtaan.
Jaa tämä artikkeli: