Laulava luottamusmies. Virsiin ja erityisesti niiden yhdessä laulamiseen ihastunut Jari Arjoranta on toiminut luottamusmiehenä työpaikallaan toistakymmentä vuotta. Vapaaehtoisena hän juontaa virsi-iltoja Kalliossa.
Veisuunjohtaja
Virret ovat kuuluneet keittiötyöntekijä Jari Arjorannan elämään lapsesta lähtien.
Teksti Eeva Hurskainen
Kuva Sirpa Päivinen
Iltaisin koulupoika istui huoneessaan ja lauloi virsiä.
– Olen laskenut oppineeni koulussa toistasataa virttä, aamuhartausvirret mukaan lukien, kertoo Jari Arjoranta, 54, Kallion seurakunnan virsilaulutilaisuuksien vetäjä.
Heillä kotona ei virsiä laulettu, mutta iltarukous opetettiin. Poika ei kuitenkaan haaveillut kanttorin urasta vaan opettajan. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen hän päätti hakea opiskelemaan suomea, mutta pääsykoeaamun 40 asteen kuume esti aikeet. Kun hän sitten sai Kalastajatorpalta harjoittelijan paikan, tuli ravintola-alasta elämäntyö.
Virret jäivät elämään, ja Jari Arjoranta halusi laulaa niitä yhdessä. Ahkera kirkossa kävijä oli pannut merkille, ettei Helsingissä ollut ryhmää, jossa olisi pelkkää virrenlaulantaa. Niinpä hän aloitti kotiseurakunnassaan kokeilumielessä virsilaulutilaisuudet, ja nyt on jo seitsemäs vuosi menossa. Hän on huolissaan suomalaisten virrenlaulutaidoista, kun virsien opetus kouluissa on radikaalisti vähentynyt.
– Ehkä virsiä pidetään tunnustuksellisena uskonnonopetuksena, kun opetuksen pitää olla tunnustuksetonta. Eikä virsi kirkon opetuksen mukaan ole mikä tahansa laulu, vaan se voi olla myös laulettua rukousta. Mielestäni virsi on kaunein rukouksen muoto. Lisäksi se on erittäin keskeinen osa suomalaista kulttuuriperintöä, Arjoranta painottaa.
– Luterilaisuudesta puuttuisi paljon, jos meillä ei olisi seurakunnan yhteistä laulamista.
Lauantaisen virsitunnin ohjelmaan kuuluu myös virsien esittelyä. Jari Arjoranta etsii taustatietoja ja virsiin liittyviä tarinoita. Lisäksi on tutustuttu eri aikojen virsikirjoihin, aina ensimmäisestä 1500-luvun lopun kirjasta asti.
– Nykyinen virsikirjamme on musiikillisesti sekalainen kokoelma erilaisia lauluja, ja on monia, jotka kaipaavat siihen yhtenäisempää linjaa. Mutta juuri siksi virsikirjamme on niin loistava, kun siellä ovat iloisesti sekaisin negrospirituaalit ja gregoriaaniset sävelmät, herätysliikkeiden supisuomalaiset ja ympäri maailmaa tunnetut virret, Arjoranta sanoo.
Virsituokioissa seurataan kirkkovuoden teemoja, paitsi että lokakuussa lauletaan herännäis- eli körttivirsiä, ja toukokuun kolmantena lauantaina, kaatuneiden muistopäivän aattona, on aiheena on kiitos isänmaasta ja keväästä.
Tuekseen virsilaulua johtamaan Arjoranta on saanut eri muusikoita, ja tilaisuuksien kahvituksen on vuosien ajan hoitanut seurakunnan luottamushenkilökonkari Minna Lundell-Kiuru. Laulutuokioissa käy 10–60 henkilöä kerrallaan. Kun tilaisuus on kirkossa, sinne tulee aina enemmän kuin seurakuntakotiin.
Kirkossa voi jäädä vaikka takaosaan pylvään suojaan ja silti olla mukana.
Jari Arjorannan arkinen työ on sairaalan keittiössä. Hän on myös työpaikkansa luottamusmies, ollut jo 12 vuotta. Aikaisemmin työn piiriin kuului useita satoja, nykyisin vain oman yksikön väki. Hänen tehtävänsä on toimia sovittelijana ja kuuntelijana.
Vuosien aikana ja toisia luottamusmiehiä tavattuaan hänelle on muodostunut kuva työelämästä, myös sen varjopuolista. Yksityisellä puolella tavallisin ongelma on kiire ja siitä syntyvä ristiriita, kun ihmiset eivät voi tehdä työtään niin hyvin kuin haluaisivat.
– Julkisella puolella pääasiallinen syy vaikeuksiin on huono johtajuus. On mielivaltaisuutta ja jopa kiusaamista. Jos esimies ei varsinaisesti riko sääntöjä, ammattiliitto on voimaton. Työehtosopimuksessa ei sanota, että pitää johtaa hyvin. Jos esimiestä ei voida vaihtaa, työntekijät lähtevät, kun eivät enää jaksa. Tämä on vakava asia, Arjoranta painottaa.
– Tietysti toiset tulevat helpommin kiusatuiksi kuin toiset. Joku ottaa tilaa ympärilleen ja saa olla rauhassa, mutta sitten on niitä, jotka ovat suojattomampia ja joille sanotaan joka asiasta. Luottamusmies ainakin kuuntelee.
– Tärkeintä on heikoimman puolustaminen. Se on työni perusajatus.
Jari Arjoranta pitää kiinni lapsenuskostaan, mutta hänen elämässään on ollut myös vaikeita vuosia. Hän toteaa lyhyesti, että Jumala on kouluttanut häntä kovalla kädellä. Uskonsa hän tiivistää kolmeen tärkeään: Jumala, lähimmäinen ja syntien anteeksi antaminen.
Näinä aikoina monet ovat huolissaan kirkossa tapahtuvista muutoksista. Arjorannan mukaan muutos on väistämätön.
– Jokainen sukupolvi ajattelee, että juuri nyt kirkko voi kaikista huonoimmin, mutta kun lukee vaikkapa tuhat vuotta vanhoja tekstejä, niin sama toistuu siellä: synti rehottaa ja nuoriso on kuritonta. Kyllä kirkko pysyy, tämä kirkkoonsa sitoutunut mies vakuuttaa.
Nyt hän itse sanoo elävänsä elämänsä parasta aikaa. On pari ystävää ja paljon tuttavia. Ja kotona 16-vuotias Kalle-kissa.
Seuraavat virsilaulutuokiot:
18.10. kello 14 Kallion seurakuntakoti, Siltasaarenkatu 28, körttivirret
29.11. kello 14 Kallion kirkko, Itäinen papinkatu 2, adventtivirret
Jaa tämä artikkeli: