Rutussa. Kevättalven pakkaset kohtelivat kaltoin designvuoden ilmapalloa.
Venyvä muoto
Designvuosi laajentaa designin käsitettä. Onko se hyvä vai huono asia?
Teksti Saila Keskiaho
Kuva Esko Jämsä
Mitä vuodesta on tähän asti jäänyt käteen? Tässä jutussa sitä miettivät kaupunkitutkija Kaarin Taipale ja Designmuseon johtaja Jukka Savolainen .
Tarkoitukseni on haastatella Kaarin Taipaletta Paviljongissa, mutta lounasjoogatunti pakottaa etsiytymään lähistön kahvilaan.
– Vuosi ei näy missään, koska design yrittää olla ihan kaikkea, Taipale paukauttaa, kun löydämme istumapaikan.
Päivää aikaisemmin Paviljonki-kohtaaminen Jukka Savolaisen kanssa onnistuu paremmin – origamityöpaja ei estä puhumasta.
– WDC-vuoden aikana muotoilun moninaisuus on tullut näkyviin, Savolainen puolestaan sanoo.
Pikakelataan perusasiat. Designpääkaupunkihankkeessa on mukana viisi kaupunkia: Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen ja Lahti. Kunkin WDC-kohteen valitsee Icsid, teollisen muotoilun maailmanjärjestö.
Teemavuosi järjestetään joka toinen vuosi. Helsinki on sarjassa vasta kolmas. Designvuoteen osallistuu lukuisia eri tahoja, esimerkiksi museoita, oppilaitoksia ja yrityksiä. Ne järjestävät ja rahoittavat itse omat projektinsa.
Fortum, yksi WDC:n sponsoreista, haluaa kehittää energiadesignia, Kaarin Taipale bongaa designvuoden nettisivuilta.
– Voiko suurempaa saippuakuplaa suustaan päästää? Tässä ei ole mitään konkreettista aloitetta.
Designin käsitettä on tungettu Taipaleen mielestä vuoden aikana joka paikkaan. Hän nostaa esimerkiksi lempi-inhokkinsa, palvelumuotoilun. Palvelumuotoilua on designvuodessa esimerkiksi vanhusten aterioiden suunnittelu.
– Se on muodikas sana, mutta kukaan ei avaa, mistä siinä on kysymys. Palvelumuotoilussahan on kyse palvelun kehittämisestä. Uusi sana saa sen kuulostamaan siltä, että se on jotenkin hienoa tai ettei sellaista ole ennen tehty.
Sisällön puute ja pinnan tavoittelu häiritsevät Taipaletta.
– Ei voida ajatella, että tuote on hyvä, jos siinä on designia. Design ei ole jotain, mikä vain laitetaan esineen tai talon päälle. Sisältö ratkaisee.
Designvuoden ympäriltä käyty keskustelu on Taipaleen mielestä keskittynyt siihen, miten paljon kansainvälistä medianäkyvyyttä vuosi on saanut.
– Se on tyypillistä tälle ajalle. Halutaan edistää kansainvälistä kilpailukykyä. Designvuosi on suunnattu kansainvälisille yleisöille, ei kaupunkilaisille, vaikka vuosi muuta väittää.
Taipale olisi kaivannut vuodelta nykyaikaisempia särmiä ja muun muassa kestävän kehityksen teemojen käsittelyä.
– Mitä järkeä on designissa, joka palvelee kulutuskulttuuria? Mitä tuotteita ylipäätään tarvitsemme?
Kysyn Kaarin Taipaleelta, näkeekö hän vuodessa mitään hyvää. Hiljaisuus kestää hetken.
– Designissa suomalaisilla ei ole alemmuuskompleksia. Toki voi ajatella optimistisesti, että WDC vahvistaa sitä, mistä olemme jo ylpeitä. Onhan se hienoa – jos siitä jää pysyvä jälki.
WDC hakee paikkaansa, Jukka Savolainen kuvailee kohtalaisen tuoretta pääkaupunkihanketta.
– Ammattipiirit tuntevat sen jo, mutta suuri yleisö ei.
Paikkaansa tuntuu hakevan myös design itse.
– Digitaalinen suunnittelu ja palvelumuotoilu ovat laajentaneet designin käsitettä. Rajat ovat häilyviä. Design ei aina näy konkreettisena esineenä.
Savolaisen mielestä suomalaisia vaivaakin 1950-luvulla luotu mielikuva designista pelkkinä huonekaluina tai maljakkoina. Sitä myyttiä designvuoden aikana on tarkoituksellisesti haluttu rikkoa.
– WDC-vuosi on enemmän kuin nämä tapahtumat, Savolainen sanoo.
– Esimerkiksi kaupunki on käynnistänyt kehittämishankkeita, jotka eivät näy vielä tässä vaiheessa. Parhaimmillaan ne eivät näy ollenkaan, paitsi siinä, että ihmiset huomaavat yhtäkkiä kaupunkikuvan muuttuneen tai elämänlaadun parantuneen.
Vastuu muotoilusta on Savolaisen mukaan käyttäjillä. Viime kädessä me päätämme, mikä on hyvää muotoilua.
– Suomalaisten pitäisi osata vaatia parempaa.
Jukka Savolaista ”ehkä pikkuisen” harmittaa se, että Suomessa innostutaan uusista ideoista perusasioiden kustannuksella.
– Nyt puhutaan paljon palvelumuotoilusta, mutta täytyy muistaa, että muut muotoilun alueet ovat yhtä tärkeitä.
Muodostavatko designvuoden lukuisat hankkeet järjellisen kokonaisuuden?
– Jos vertaa WDC-vuotta kirkkoveneeseen, voisi sanoa, että kaikki soutavat samassa veneessä mutta välillä eri tahtiin. Silti päämäärä on lopulta sama, Savolainen muotoilee.
Kun vuosi 2012 kiertyy loppuunsa, muistaako enää kukaan Helsingin designvuotta?
Paviljongin vaalean puun keskellä Jukka Savolainen on optimistinen.
– Uskon, että vuosi löytää ihmiset. Toinen kysymys on, tavoittaako designin muuttunut rooli suuren yleisön. Mielikuvan muuttuminen voi kestää.
Läheisessä kahvilassa Kaarin Taipale on vähemmän toiveikas.
– Paviljonki on kaikessa ihanuudessaan designvuoden kuva. Sekin puretaan. Minne lounasjoogatunnit sitten siirtyvät? Jos sisältöön ei paneuduta, kaikki häviää.
Jaa tämä artikkeli: