Verenkarvas totuus
Ikävien asioiden puhujasta ei yleensä pidetä. Vielä vähemmän hänestä pidetään silloin, kun ikävät asiat ovat totta. Tämän sai sisäministeri Päivi Räsänen jälleen kokea omakohtaisesti. Kuvaus abortista liitettynä valtiovallan tervehdykseen kirkolliskokoukselle oli joidenkin mielestä väärin ja sopimatonta. Entäpä, jos hän olisikin tavanomaisten tervehdysfraasien lisäksi sanonut jotain aivan toisarvoista ja harmitonta? Olisiko sitäkin paheksuttu asiaan kuulumattomana? Tuskinpa vain.
Paheksuvia asenteita on hyvin vaikea ymmärtää ja vielä vaikeampia hyväksyä. Kysehän on sentään kirkon edustajista, joiden tulisi ajatella ja toimia kristillisen etiikan mukaan. Lausutut kommentit kuitenkin todistivat muuta.
Kirkko on jo kristillisen uskon alkuaikoina tuntenut aborttikysymyksen ja määritellyt raskaudenkeskeytyksen lapsenmurhaksi. Kaikki, jotka ovat vähänkin perillä asioita, tietävät, että juuri tästä on kysymys. Niin ikään myös erilaiset spekulaatiot sikiön iän suhteesta ihmisyyteen ovat keinotekoisia.
Asiana abortti on hyvinkin vanha, mutta meidän aikanamme se on saanut valtavat mittasuhteet. Tätä ongelmaa ei voi pitää koskaan liikaa esillä. Tosiasiat on nähtävä ja niistä on voitava puhua niiden oikeilla nimillä eikä leimata faktoja amerikkalaistyyliseksi kärjistämiseksi. Kirkko ei voi myöskään paeta vastuutaan väittämällä, että olisi tehokkaampaa suunnata valistus nuorille. Eivätkö muut tarvitse tästä asiasta mitään tietoa?
Suomen evankelisluterilainen kirkko ei ole mikään pieni tekijä yhteiskunnassa. Se on tärkeä asenteiden muokkaaja myös jäsentensä ulkopuolella. Eikö aborteissa toteutetuilla lasten surmaamisilla ole todellakaan mitään väliä, koska asiasta ei saa puhua? Mielestäni ministeri Räsänen ansaitsee, ei suinkaan moitteita, vaan kaiken kunnian ja kiitoksen siitä, että hän jaksaa ja uskaltaa pitää tätäkin epäkohtaa esillä, vaikka varmasti hyvin tietää saavansa aina rapaa silmilleen.
Isä Timo Soisalo
Jaa tämä artikkeli: