Verkossa. Kirkon virallinen verkkokeskustelija Meri-Anna Hintsala teki kirkkososiologian gradunsa nuorten äitien vertaistukiryhmistä verkossa. Hän tutki, miten verkko voimaannutti naisia lestadiolaisessa yhteisössä.
Verkko on aina auki
Heinäkuussa suuri osa Suomea lomailee. Lehdetkin ohenevat ja pitävät ilmestymistaukoja. Mutta verkko ei mene koskaan kiinni.
Omaa Facebook-statustaan voi päivittää korpimökillä, ja keskusteluryhmissä voi väitellä ja ottaa kantaa asioihin. Uskonto on verkossa jatkuvasti suosittu keskustelunaihe.
– Se kertoo paljon suomalaisesta uskonnollisuudesta. Muualla aihe on tabu, siitä ei puhuta usein edes omien kavereiden kanssa, mutta verkossa aihe on kuuma ja ihmisten kysymykset polttavia, sanoo yksi kirkon verkkokeskustelijoista, teologi Meri-Anna Hintsala, 27.
Hintsalan työkenttää ovat esimerkiksi valtamedian nettisivu sekä sosiaalinen media: Suomi24.fi –sivuston keskusteluryhmät, IRC-galleria, Facebook ja Twitter. Hän on esimerkiksi perustanut Facebookiin ryhmän nimeltä Tule mukaan puhumaan hyvää, jonka kautta on kätevä jakaa linkkejä: vinkkejä siitä, missä keskustelu uskosta, kirkosta, elämän perimmäisistä kysymyksistä ryöpsähtää valloilleen juuri nyt.
Kevään suuret keskustelupiikit sattuivat 19.4. ja 1.5. Huhtikuussa Kirkon tiedotuskeskus julkaisi tiedotteensa lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä luterilaisessa kirkossa, ja Turun Sanomat nosti asian heti verkkolehtensä etusivulle. 200 ihmistä erosi heti kirkosta, kun yleensä luku on noin 80.
Vappuviikonloppuna Helsingin Sanomat julkaisi sunnuntaisivuillaan hyväksikäytön uhrin, nuoren lestadiolaisnaisen haastattelun. Juttu herätti paljon kohua ja aiheutti hurjan eroamispiikin. Kirkon jätti 450 ihmistä.
Meri-Anna Hintsala kuuli tulossa olevasta jutusta etukäteen.
– Vinkkasin verkkokeskustelijoille jutusta. Se tuli Hesarin verkkosivuille aamuyhdeksältä ja oli tunnin päästä jo joka paikassa sosiaalisessa mediassa.
Kaikki tapahtuu mediamaailmassa nopeasti. Ihminen lukee aamun lehdestä suivaannuttavan uutisen, menee verkkoon kommentoimaan asiaa, ja saattaa erota saman tien kirkosta parilla hiiren klikkauksella.
– Tässä näkee, mikä merkitys verkkokeskusteluilla on.
Toisaalta Kari Mäkisen ja Irja Askolan valinnat piispallisiin tehtäviin ovat näkyneet myönteisesti sosiaalisessa mediassa. Monet ovat ilahtuneet ja liittyneet takaisin kirkkoon.
Verkon uskontokeskusteluissa mielipiteet ja väittely ovat kuitenkin vain yksi taso. Meri-Anna Hintsala näkee, että sosiaalisessa mediassa tapahtuu paljon kohtaamista ja sielunhoitoa, jotka ovat perusseurakuntatyötä. Tämä näkyy erityisesti nuorten suosimassa IRC-galleriassa, jossa verkkokeskustelijat chattaavat eli keskustelevat nuorten kanssa reaaliaikaisesti joka sunnuntai-ilta. Hintsala aloitti tämän nuorisotyön muodon marraskuussa.
– IRC-galleriassa ollaan mukana omalla, tunnistettavalla kuvalla. Galleria on oman elämän jatke, jossa puhutaan paljolti omien tuttujen kanssa julkisesti tai yksityisesti. Toki nettituttujakin tulee. Usein nuorisotyöntekijä tai -pappi ja oman seurakunnan nuoret juttelevat rippikouluryhmissä tai seurakunnan omissa ryhmissä. Chatissa keskustellaan valtakunnallisesti.
– Pääasiassa keskustelu pyörii nuorten esiin nostamissa teemoissa. Ihmissuhdekysymykset ovat tärkeitä. Joku haastaa kirkon opit evoluutioteorialla. Mietitään, salliiko Jumala homot tai mihin kirkon verorahat menevät, Hintsala kuvaa.
Nuorisotyöntekijöiden yllätykseksi keskustelu on pysynyt melko tiukasti uskon ja kirkon elämän kysymyksissä.
Verkkolehtien keskustelupalstat ovat usein ällistyttävän aggressiivisia ja keskustelu juuttuu helposti jankutukseksi. Meri-Anna Hintsalan mielestä niissä lähinnä kommentoidaan uutista, ei niinkään toisten keskustelijoiden mielipiteitä.
– Pienissä keskusteluryhmissä ja ihmisten henkilökohtaisissa profiileissa Facebookissa keskustelu on sekä asiallisempaa että asiantuntevampaa. Ero on suuri, kun ihmiset puhuvat nimellään eikä nimimerkin suojista.
– Jos palstan keskustelu on pelkkää huutelua ja provosoimista, minusta on turha käyttää paukkuja osallistumiseen ja mukana jankkaamiseen. On eri asia, jos ihmisten kysymyksistä paistaa aitous ja he kertovat elämänkohtaloistaan. Tietysti ihmisillä on jokin syy suoltaa pahaa oloaan nettipalstoille. Tavallisia suomalaisia hekin ovat, Hintsala näkee.
Kirkolla on meneillään laaja Hengellinen elämä verkossa -hanke. Sen tavoitteena on muun muassa kouluttaa lähivuosina 3 000 kirkon työntekijää käyttämään aktiivisesti verkkoa työssään. Meri-Anna Hintsalalla onkin monia kollegoja verkkotyössä. Esimerkiksi yhteisökoordinaattori Henna Hauta-aho tekee yhteistyötä nuorten vanhempien paljon käyttämän Helistin.fi -sivuston kanssa.
Vuoden verran tehtävässään toiminut Hintsala käyttää itse enää päivän viikossa verkkokeskusteluun. Hän vetää tiimiä, johon kuuluu neljä puolipäiväistä verkkokeskustelijaa, yksi heistä ruotsinkielinen. Hän kouluttaa kirkon ihmisiä toimimaan verkossa ja värvää myös vapaaehtoisia verkkokeskustelijoita Suurellasydamella.fi -sivuston kautta.
Ihmisethän ovat jo valmiiksi verkossa. Facebookia käyttää 1,4 miljoonaa suomalaista, IRC-galleriaa 500 000. Suomi24-sivuston luterilaisuus-ryhmään on jätetty 90 000 viestiä. Twitter taas on pienen piirin juttu, sillä on muutamia kymmeniä tuhansia käyttäjiä.
Verkkotyössä Meri-Anna Hintsala on tullut siihen tulokseen, että kirkolla on edessään iso rakennemuutos. Nykyisin toiminta on viipaloitu perinteisesti työaloihin, kuten lapsi-, nuoriso- ja diakoniatyöhön. Mutta verkossa toimivat parhaiten horisontaaliset rakenteet. Esimerkiksi Helistimessä tarvitaan pappi, diakoniatyöntekijä, lapsi- ja perhetyöntekijöitä, koska siellä mietitään lapsen uskonnollista kasvatusta ja yleensä perheen arkea.
– Seurakunnan arjessa on usein niin, että jäsenen ääni ei kuulu kirkossa, ja toisaalta kirkon ääni jää kauas jäsenen arjesta. Mutta verkossa nämä kuuluvat hyvin. Kohtaaminen on välitöntä, vaikka tekniikka onkin siinä välissä. Läsnäoleva keskustelu onnistuu, vaikka keskustelukumppania ei näekään, Hintsala tiivistää.
Teksti Eira Serkkola
Kuva Jukka Granström
Jaa tämä artikkeli: