null Via Crucis -pääsiäisnäytelmä keräsi 15 000 katsojaa

Via Crucis -pääsiäisnäytelmä keräsi 15 000 katsojaa

Pitkäperjantain iltana esitettyä Via Crucis -näytelmää seurasi tänä vuonna 15 000 henkeä. Viime vuonna tapahtuma keräsi yhteensä 14 000 katsojaa kahtena iltana. Muun muassa hieno keväinen sää houkutteli paikalle runsaasti väkeä.

Tämänvuotinen näytelmä tehtiin 120 500 euron budjetilla.

– Näytelmän kulut ovat laskeneet kahden viime vuoden aikana 60 000 euroa. Rahoittajat ovat joutuneet säästämään, ja tämä on näkynyt myös meille myönnettävissä avustuksissa. Via Crucis on suuri produktio ja sen toteuttaminen näillä resursseilla on haastavaa, näytelmän tuottaja Katri Muhonen kertoo.

Video

Tapahtuman lopettamisesta ei ole keskusteltu, mutta näytelmän toteutusta joudutaan mahdollisesti muuttamaan. Myös uusia rahoituskanavia etsitään.

– Ekumeenisella Via Cruciksella on suuri arvo kaupunkitapahtumana, pääsiäistraditiona sekä seurakuntalaisten yhteisenä projektina. Siksi sen jatkuminen on tärkeää, Muhonen sanoo.

Tapahtumaa tukevat taloudellisesti pääkaupunkiseudun seurakuntayhtymät sekä Johannes församling, Helsingin ortodoksinen seurakunta ja Helsingin kulttuuriasiainkeskus.

Pääsiäisnäytelmän järjestää ekumeeninen yhdistys Via Crucis – Ristin Tien Tuki ry. yhdessä Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan kanssa.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.