Video: Bodominjärven murhaniemellä mielikuvitus laukkaa
Murhaniemeke on kaunis paikka, mutta uskaltaisiko siellä olla yötä teltassa?
https://www.youtube.com/watch?v=ozIxu4cXPnk&feature=youtu.beMurhista on 56 vuotta, mutta edelleen kolmoismurhan ympärillä leijuu mysteeri. Se leimaa Bodominjärven, eikä houkuttele tavallista tallaajaa. Toisia taas murhapaikka kiinnostaa. Osa ei enää muista koko tapausta, vaikka olisi jotain murhaan liittyvää joskus kuullutkin.
Valomerkin toimitus päätti ottaa selvää, millainen tunnelma murhapaikalla on nykyään. Matkaan lähdettiin kahden naisen ja teltan voimin. Kumpikaan ei ollut ennen käynyt Bodominjärven rannalla.
Murhaturismi vetää
Ranta-alue on kaunis retkeilijöiden, uijien ja kalastajien suosima paikka. Alue on muuttunut jonkin verran sitten 1960-luvun. Murhaniemi sen sijaan tuntuu pysyneen alkuperäisessä luonnon tilassaan.
Tapaamme kielekkeellä koiraansa ulkoiluttavan espoolaisen miehen. Hänelle murhaniemi on yksi lenkkeilypaikka muiden joukossa. Tosin nuorena poikana 1970-luvulla hän yöpyi kavereiden kanssa täällä, ja pelkäsi koko yön. Lisäksi hän kertoo, että lähes joka helluntai niemen kärki täyttyy teltoista. Surmat tapahtuivat juuri helluntaina.
Parempi jättää yöpyminen rohkeimmille
On eri juttu lukea dekkareita kuin tositapahtumiin perustuvaa murhajuttua. Kuvitella verinen työ siihen jalkojesi alle, samalla kun luonto on kauneimmillaan ja linnut visertävät puissa. Yli puolen vuosisadan jälkeenkin murha puhututtaa, eihän murhaaja ole edelleenkään selvillä. Sekö saa säikkymään?
Jos matkalla niemen kärkeen olikin vielä ajatus, että siellä voitaisiin yöpyä teltassa, rohkeuden rippeet karisevat teltan sisällä ollessa ja rasahduksia rasahduksia säikkyessä. Murhaniemeke on metsän siimeksessä. Vain 200 metrin päässä sijaitsee leirikeskus, mutta silti paikka tuntuu olevan syrjässä.
Tunnelma aivan niemen kärjessä on avara, kaunis ja valoisa. Niemen keskiosassa, jossa surmattujen nuorten teltta sijaitsi, tunnelma on toisenlainen, jotenkin synkkä ja ahdistava. Kuusimetsä tuntuu siltä, kuin se houkuttelisi outoja tyyppejä hiippailemaan metsän siimekseen.
Niemen kärki on maastoltaan todella erikoinen ja kokemisen arvoinen luontomiljöö. Yöpyminen murhapaikalla on kuitenkin parempi jättää muille - eihän tässä uskalla kohtalollaan leikkiä.
Mikä Bodominjärvi?
Bodominjärvi sijaitsee Bodomin kaupunginosassa keskellä Espoota.
Helluntaina 1960 neljä nuorta olivat lähteneet telttailemaan niemen kärkeen. Kolme heistä sai surmansa ja neljäs loukkaantui, mutta jäi eloon. Murhaajaa ei vieläkään ole saatu selville.
Jaa tämä artikkeli: