null Vielä ehtii kesäduuniin

Jaakko Hyppönen puhui viime kesänä itselleen kaksi mieluisaa työpaikkaa. Tänä kesänä etusijalla ovat opinnot, mutta työasioissa auttaa tarvittaessa nuorisonohjaaja Mimmi Kosonen. Kuva: Matti Karppinen

Jaakko Hyppönen puhui viime kesänä itselleen kaksi mieluisaa työpaikkaa. Tänä kesänä etusijalla ovat opinnot, mutta työasioissa auttaa tarvittaessa nuorisonohjaaja Mimmi Kosonen. Kuva: Matti Karppinen

Vielä ehtii kesäduuniin

Helmikuulta alkaen Espoossa on ollut jaossa 900 Kesäseteliä 16–18-vuotiaiden kesätyöllistämisen tueksi. Kolmensadan euron tukipaketteja on jakamatta vielä parisen sataa.

”Setelien kysyntä on nyt vilkkaimmillaan. Jos tahti jatkuu näin reippaana, niin tilanne on parempi kuin viime vuonna”, iloitsee kaupungin kesäsetelivastaava Hanna Savilahti.

Hän muistuttaa, että Kesäseteleitä kannattaa kysyä läpi kesän – viime vuonna syyskuussakin sai vielä apua nuoren palkkaamiseen.

Kesäseteli on kaupungin maksama tuki työnantajalle, joka palkkaa vuosina 1995–1997 syntyneen espoolaisen nuoren töihin toukokuun alun ja syyskuun lopun välillä. Työpäiviä on oltava yhteensä vähintään kymmenen ja työtunteja vähintään 50, mutta työ voi olla jaettuna useampaan jaksoon.

Nuoren on oltava espoolainen, mutta työpaikka saa sijaita missä tahansa.

”Nuori etsii työpaikan itse, ja se voi tosiaan olla kesämökkipaikkakunnalla tai vaikka Keski-Euroopassa”, Savilahti vahvistaa.

Kesätyöpaikan löytäminen on viime vuosina vaikeutunut. Nuoret saattavat hakea tuloksetta kymmeniäkin työpaikkoja. Espoon Yrittäjien toimitusjohtaja Erkki Pärssinen on huolestunut tilanteesta.

”Niin pientä yritystä ei olekaan, ettei yrittäjä voisi ottaa nuorta siihen vierelle oppimaan ja auttamaan. Monissa yrityksissä elää ajatus, että opastettava väliaikaistyöntekijä on enemmän haitaksi kuin hyödyksi. Olisi kuitenkin äärimmäisen tärkeää tutustuttaa nuoret työelämän pelisääntöihin”, Pärssinen kannustaa.

Pärssinen arvioi, että Kesäsetelillä on rahallista merkitystä aivan pienille yrityksille sekä sellaisille, jotka työllistävät suuren määrän nuoria.

Palvelupiste yESBOxissa kauppakeskus Isossa Omenassa nuorisonohjaaja Mimmi Kosonen kollegoineen ylläpitää Kesätyöseinää. Seinällä on lukuisia paikkoja, joihin hakuaikaa on ainakin toukokuun puoliväliin saakka.

”Haravoimme ilmoitustaululle nuorille sopivia paikkoja, ja niitä on käyty vilkkaasti tutkimassa”, Kosonen kertoo.

Pian 18 vuotta täyttävä Mona on hakemassa yESBOxista Kesäseteliä tämän kesän työnantajaansa, EMY ry:tä varten. Luvassa on kuukaudeksi toimistotöitä, kuten hän toivoikin.

”Viime kesänä olin töissä taidemuseossa ja Trapesassa, mutta ihan ensimmäinen kesätyöpaikka tuli äidin työsuhteiden kautta. Kun työkokemusta on yhdestä paikasta, seuraavat on jo helpompi saada”, Mona toteaa.

Myös 18-vuotias Jaakko Hyppönen käytti viime kesänä kaksi Kesäseteliä.

”Olin lastenhoitajana ja skeittikaupassa myyjänä. Lastenhoito oli kivaa – minulle maksettiin rahaa siitä että leikin”, Hyppönen virnistää.

Työpaikat hän hankki puhumalla itsensä sisään tuttuihin paikkoihin. Lasten kesäkerho järjestyi Hyppösen aiemmasta TET-harjoittelupaikasta ja myyjän työ tiiviin asiakkuuden kautta tutuksi käyneestä liikkeestä.

Hyppönen pitää kesätyöllistämistä myös yrityksen maineen kannalta hyödyllisenä.

”Yrittäjän on hyvä egoilla muille, että on palkannut nuoria.”

Lisätietoja Kesäsetelistä:

VÄLKKY - Nuorten Osallisuuskeskus, 09 8162 6753

yESBOx -palvelupiste Isossa Omenassa 09 8162 3620

http://www.espoo.fi/nuoriso.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.