Vielä uskonrauhasta
Dosentti Jari Jolkkonen viittasi kolumnissaan (VL 29.10.) Helsingin Sanomissa esittämääni puheenvuoroon uskonrauhasta. Kolumni ansaitsee lyhyen kommentin.
Kuten rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio on todennut, Suomen uskonrauha- ja jumalanpilkkalainsäädäntö on historiallisesti syntynyt nimenomaan evankelisluterilaisen kirkon suojaksi. Vuosisatojen ajan tällä lainsäädännöllä on, paitsi suojeltu ihmisten uskonnollisia tunteita, myös rajoitettu uskonnosta käytävää keskustelua. Lainsäädäntö on heijastellut kirkon historiallista erityisasemaa.
Viimeaikaiset päätökset viittaavat siihen, että lain suoja pyritään nyt Suomessa ulottamaan myös muihin uskontoihin. En pidä tätä hyvänä suuntauksena. Vakaumusten ja uskomusjärjestelmien suojaaminen lain keinoin on vaikeaa, ja tulee yhä hankalammaksi, kun uskontokuntien määrä lisääntyy.
En pyrkinyt kirjoituksessani niinkään kiinnittämään huomiota evankelisluterilaisen uskon nyt jo ehkä poistuneeseen erityisasemaan. Puhuin pikemminkin yleensä uskonnon erityisasemasta. Ihmisiä ja ihmisryhmiä voidaan loukata monin eri tavoin, esimerkiksi heidän seksuaalisen suuntautumisensa takia. Ihmisryhmiin kohdistuvia vihan ja halveksunnan ilmauksia voidaan mielestäni laillakin rajoittaa. Ajattelutapojen suojelu on vaikeampaa, eikä uskonnollisia näkemyksiä pitäisi ainakaan asettaa erityisasemaan.
En tietenkään hyväksy pilkkaamista pilkkaamisen vuoksi. Pilkkaavuuden kriteeri ei kuitenkaan voi olla se, että joku kokee uskoaan loukatun. Muistettakoon, että myös Jeesusta syytettiin Jumalan pilkkaamisesta.
Jaa tämä artikkeli: