null Vieraana: Raamattupiirin ohjaaja Seija Toivanen

Kuva: Sini Pennanen

Kuva: Sini Pennanen

Hyvä elämä

Vieraana: Raamattupiirin ohjaaja Seija Toivanen

Kuinka kiinnostuit Raamatusta?

– Vuonna 1986 koin, että elämässä pitäisi olla muutakin kuin työ. Olin itsenäinen ammatinharjoittaja ja minulla oli mittatilausompelimo Helsingissä. Osuin silloin Sanan ja rukouksen iltaan Kallion kirkkoon ja minussa heräsi halu ruveta tutkimaan Raamattua.

Miten jatkoit Raamatun parissa?

– Pari vuotta myöhemmin muutin Ylihärmään, ja järjestelin siellä vapaaehtoisena seurakunnan Sanan ja rukouksen iltoja ja kävin raamattupiireissä. Minusta perinteiset raamattupiirit etenevät kuitenkin liian hitaasti. Yleensä käsitellään vain yhtä lukua, ja kun väliin tulevat lomakausien katkokset, on vaikea hahmottaa kokonaiskuvaa edes yhdestä Raamatun kirjasta.

Oletko lukenut Raamattua myös itseksesi?

– Minulle on tullut raamatunlukuopas vuodesta 1989 lähtien. Sen ohjeilla koko Raamattu luetaan läpi neljässä vuodessa. Nykyään käytän lukemisen apuvälineinä myös Raamatun isoa tietosanakirjaa ja teologista kirjallisuutta. Käytän myös suomenkielisen Raamatun rinnalla esimerkiksi englanninkielistä käännöstä.

– Olen lukenut Raamatun läpi kuusi kertaa. Siten olin vähän hämmentynyt viime syksynä, kun moni asia avautui minulle vasta, kun kävin Raamatunopetusakatemiaa teologian tohtori Eero Junkkaalan johdolla.

Mitä tapahtuu Punainen lanka -piirissä, jota vedät?

– Käymme läpi Raamattua asiakokonaisuuksina, kuten luominen ja syntiinlankeemus, Nooa, Aabraham, Joosef, Daavid. Ryhmäkeskustelut tukevat kunkin omaa Raamatun lukemista.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.