Viha ja katkeruus puretaan usein diakoniatyöntekijöihin
Diakoniabarometri paljastaa, että diakoniatyöntekijät kohtaavat työssään myös aggressiivista käytöstä. Fyysiseksi väkivallaksi tilanteet kääntyvät harvoin.
Diakoniatyöntekijöiden työhön kuuluu nykyisin myös uhkaavien tilanteiden kohtaaminen. Parin vuoden välein koottavan Diakoniabarometrin vastaajista yli 60 prosenttia kertoi joutuneensa aggressiivisesti tai uhkaavasti käyttäytyvän ihmisen kohteeksi viime vuonna.
Aiemmin diakoniatyöntekijöiltä on kysytty vain kokemansa fyysisen väkivallan määrää. Sellaisen kohteeksi joutuminen on kyselyn mukaan vähentynyt selvästi. Vuonna 2015 fyysistä väkivaltaa oli kokenut toistuvasti vain kaksi prosenttia, käsiksi oli käyty satunnaisesti kahdeksaan prosenttiin.
Raportin kirjoittaneen asiantuntija Titi Gävertin mukaan barometri osoittaa, että vaaran tuntu on ilmassa usein, mutta se puhkeaa harvoin väkivallaksi. Siitä voisi hänestä päätellä, että diakonit usein rauhoittavat ammattimaisesti ja onnistuneesti aggressiivisen henkilön.
Uhkaukset ovat hätähuuto
Titi Gävert toivoo, ettei uhkaaviin tilanteisiin alettaisi suhtautua työhön kuuluvana asiana, johon pitää tottua. Tärkeämpää olisi pitää sitä viestinä.
Seurakunnissa tuetaan turvallisuutta yksinkertaisilla, mutta tehokkailla keinoilla, ja diakonit ja diakonissat itsekin voivat valmistautua vaikeisiin tilanteisiin. Gävertin oman kokemuksen mukaan joskus voi auttaa jopa ammatin tunnusmerkki, kirkon vihreä pantapaita, koska se aiheuttaa vielä osassa ihmisiä jonkinlaista kunnioitusta.
Uhkaaviin tilanteisiin varaudutaan selvittämällä nopeat poistumistiet, avun hälyttämisen keinot ja se, kehen ottaa yhteyttä. Uhkaavien tilanteiden ja aggression kohtaaminen vaatii myös erityistä henkistä taitoa. Gävertin mukaan joillakin paikkakunnilla poliisit on pyydetty neuvomaan diakoniatyöntekijöitä vaarallisten tilanteiden varalta.
Gävert katsoo, että uhkaavan käytöksen määrä ja sen purkaminen diakoniatyöntekijään on merkki yhteiskunnan yleisestä huonovointisuudesta ja katkeruudesta, joka johtuu viime kädessä valtion ja kuntien sosiaali- ja terveyssektorin rajuista leikkauksista ja avun saamisen vaikeudesta.
"Sairaaloissa uhkaavat tilanteet ja aggressio nimenomaan auttajaa kohtaan ovat arkipäivää. Minusta uhkaavuus on otettava hätähuutona."
Diakonin työnkuva on laajentunut
Siinä missä 1960-luku oli kotikäyntien kulta-aikaa, 1980-luvulla innostuttiin erilaisista vertaistukiryhmistä. 1990-luvun lama toi mukanaan ruokajakelun ja velkaneuvonnan.
Nykyään diakoniatyöntekijät tekevät työtä paikallisissa tiimeissä, joissa mietitään kunkin kylän ja korttelin tarpeita. Monta palloa on ilmassa.
"Pitäisi olla jonglööri ja taipua kaikkeen: pitää ryhmiä, kursseja, leirejä ja tehdä yhteisötyötä, kohdata ihmisiä kodeissa, kauppakeskuksissa ja kaduilla sekä pitää henkilökohtaista vastaanottoa erilaisille ihmisille. Uutena kasvavana trendinä koko kirkossa on seurakuntalaisuuden ja vapaaehtoistoiminnan vahvistaminen, ja sen organisointi on usein diakonin työtä", Titi Gävert kuvailee.
Tilastot eivät kerro kärsimyksen määrää
Diakoniatyötä on viime aikoina kritisoitu henkilökohtaisten asiakaskäyntien määrän romahtamisesta. On epäilty, ettei kirkko auta kaikkein vaikeimmassa tilanteessa olevia.
Diakoniatyöntekijät sen sijaan kokevat usein itse, että asiakaskäynneillä käsitellyt asiat ovat aiempaa monimutkaisempia ja haastavampia. Diakoniabarometri ei ota asiaan suoraa kantaa. Gävert kuitenkin muistuttaa, ettei tilastoihin jää merkintää siitä, miten syvää huono-osaisuus on tai mitä elämän eri teemoja käynnillä on sivuttu.
Gävert uskoo, että asiakkaiden tilanteet ovat olleet keskimäärin erittäin vaikeita koko 2000-luvun eikä niiden vaatima aika selitä henkilökohtaisten asiakastapaamisten vähenemistä. Pikemminkin selitys on diakoniatyöntekijöiden työnkuvan laajeneminen. Henkilökohtaisen asiakastyön osuus diakoniatyöntekijöiden työajasta on alle puolet. Siitä vain osa tehdään diakoniatoimistoissa. Loppu työaika käytetään muualla.
"Barometri osoittaa, että diakonit ovat jalkautuneet, lähteneet toimistoista tapaamaan ihmisiä sinne missä he ovat", Gävert sanoo.
Muualla kuin henkilökohtaisessa tilanteessa tavatuista ihmisistä ei jää henkilökohtaisen asiakastyön merkintää tilastoihin.
Jaa tämä artikkeli: