Vihaisen enkelin miekka
Pitkään ajattelin, että vaikeinta koko kristillisessä uskossa ovat enkelit. Harvan aikuisen kanssa olen heistä edes puhunut. Lapsille heidät esitellään lapsekkaasti, ja moninaisen enkelikuvaston tutuimmat edustajat nojailevat pulleaposkisina pilveen.
”Enkeli suojelee”, me sanomme lapsille ja ripustamme heidän sänkyjensä viereen kuvan, jossa lapset selviytyvät rikkinäisen sillan yli putoamatta pelottavaan rotkoon. Samaan aikaan kuvan ulkopuolella lapset sairastuvat vakavasti, jäävät auton alle, joutuvat pahoinpidellyiksi tai hyväksikäytetyiksi ja kuolevat kesken kaiken.
Olisin jo moneen kertaan sulkenut oven enkeleiden edestä, jos en olisi matkoillani maailmalla törmännyt vihaisiin, toimeliaisiin enkeleihin.
Lohikäärmeen kurkkuun miekkaansa tunkevasta Mikaelista on valunut minuun sisuunnuttavaa adrenaliinia: Älä luovuta! Pahaa vastaan kannattaa taistella!
Sodan ja rauhan sanansaattajana Gabriel on luonut minuun voimaa: Älä pelkää! Hyvä on täällä, keskellämme. Katso, miten se kaupunkien toreilla ja aukioilla levittää siipensä siunaamaan kaikkea, mitä korkeuksistaan näkee.
Kiitos konkreettisuudestanne, talon kulmalla miekkaa käyttävä Mikael ja obeliskin nokkaan nostettu Gabriel! Henkivaltoina heilumisen sijaan opetatte minulle, että vääryyteen pitää puuttua ja toivotonta pitää auttaa läsnäolon lämmöllä.
Jaa tämä artikkeli: