Oletusarvoisesti vihapuhuja tuntuu olevan kantaväestöön kuuluva mies, joka määrittelee kuuluvaisuuttaan suomalaiseen kansakuntaan toisia, "alempiarvoisia" ryhmiä vastaan. Kuva: Thinkstock
Vihapuheen keskellä on puolustettava inhimillisyyttä
Ex-kansanedustaja James Hirvisaari nimittää Facebookissa pakolaisia tukeneita naisia "suvakkihuoriksi". Samalla sivulla nainen kommentoi: "Tappaisin kaikki muslimit, jos pystyisin."
Yllä on esimerkkejä sosiaalisen median rajuna vellovasta pakolaisvastaisesta keskustelusta. Suuret mediatalot ovat joutuneet sulkemaan kommentointeja pakolaisaiheisista jutuistaan vihapuheen takia.
Myös turvapaikanhakijoita auttaneet seurakuntien työntekijät ja vapaaehtoiset ovat joutuneet asiattoman kritiikin ja jopa uhkailun kohteiksi. Kirkkokin on jo joutunut ohjeistamaan työntekijöitään tekemään poliisille rikosilmoituksen uhkauksista.
Tutkija Samu Pehkonen Rauhan- ja konfliktintutkimuskeskuksesta Tampereen ylipistosta kertoo median kommenttiosioiden sulkemisen olevan jonkinlaista ensihoitoa tulehtuneeseen keskustelukulttuuriin. Pehkonen on tutkinut muun muassa romanikerjäläisiin kohdistunutta vihapuhetta.
”Vihapuhetta on ollut aiemminkin (MV-lehti, Hommafoorumi, Suomi24 jne.), mutta pakolaistilanteen noustua ykkösuutisaiheeksi vihapuhetta jakavat henkilöt ovat saaneet ajatuksilleen uudenlaista näkyvyyttä”, hän sanoo.
Rasistisen puheen sisällöt eivät ole nekään Pehkosen mukaan uusia, vaan levittäjiensä keskuudessa jo pitkään "totena pidettyjä" asioita, ja se tekee vasta-argumentoinnista vaikeaa.
"Valtamedia on heidän mukaansa lähtökohtaisesti puolueellista ja väärässä, kommenttiosioissa ei varsinaisesti enää keskustellakaan itse asiasta vaan uskomuksista."
Pieni, äänekäs joukko hallitsee keskustelua
Jarmo Rinne on valtio-opin politiikan tutkimuksen linjan yliopistonlehtori Helsingin yliopistossa.
”Verkkokeskusteluissa pieni äänekäs joukko alkaa varsin nopeasti hallita keskustelua niin aiheiden, käsittelytyylin ja palstatilan suhteen. Keskustelun kärjistyttyä ja tunteiden kuohuessa on varsin vaikeaa käydä rationaalista argumentoivaa keskustelua”, Rinne sanoo.
Myös Tampereen yliopiston tutkijan Markus Kaakisen mukaan vihasisältöä tuottaa tietoisesti verrattain pieni määrä ihmisiä, vaikka se onkin näkyvä osa sosiaalisen median viestintää.
”Esimerkiksi suomalaisista nuorista vihasisältöä tuottaa noin neljä prosenttia, kun taas puolet kertoo törmänneensä siihen ja joka kymmenes olleensa sen kohteena. Ilmiön näkyvyys siis antaa helposti väärän kuvan, jonka mukaan jopa enemmistö sosiaalisen median käyttäjistä levittäisi verkkovihaa”, Kaakinen sanoo.
Pakolaiset helppo kohde vihapuheelle
Verkkokeskustelut alkavat helposti näyttää siltä, että kaikki vihaisivat maahanmuuttajia, homoja, muslimeja ja naisia.
”Kun vihakollektiivi nettiraivon avulla ja välityksellä rakentaa omaa me-henkisyyttään, niin raivon kohteeksi on hyvä valita sellainen ryhmä, joka poikkeaa omasta viiteryhmästä. Naiset eroavat miehistä ja pakolaiset eroavat kantasuomalaisista. Eroja korostamalla voidaan rakentaa omaa identiteettiä ja samalla vähätellä, mitätöidä ja jopa demonisoida vastapuoli”, Rinne sanoo.
Rinteestä pakolaiset ovat erittäin helppo kohde syntipukiksi. Heihin voi myös projisoida omia pelkojaan, pettymyksiään ja riittämättömyyden tunnettaan – heidät on helppo nähdä uhkana omalle olemassaololleen, elämäntavallaan ja arvomaailmalleen.
”Vieras kulttuuri pelottaa ja se koetaan outona, ja hyvin usein myös oman erityisen kulttuurin perustaa horjuttavaksi. Oman käsitykseni mukaan vihapuheen viljely kumpuaa nimenomaan omista peloista ja epävarmuudesta selvitä monimutkaisessa ja epävarmassa maailmassa", Rinne arvioi.
Verkkokeskusteluilla taipumus kärjistyä
Verkkokeskusteluissa mennään usein tunne edellä ja niillä on Rinteestä liki tendenssinomainen taipumus kärjistyä, kiehua yli äyräittensä. Tämä selittyy muun muassa sillä, että verkkokeskusteluissa on mahdollisuus nimettömään huuteluun, mikä on omiaan kärjistämään mielipiteitä ja puheenvuoroja.
Toinen verkkokeskusteluja kärjistävä tekijä on, että verkossa keskustelijat haluavat saada aikaan reaktioita yleisössään. Siksi näkemykset esitetään koko ajan kärkevämmin ja karkeammin.
Kolmanneksi verkkokeskustelut suosivat Rinteestä lyhyttä ja yksinkertaista tapaa ilmaista asioita. Tämä johtaa usein nasevaan iskulauseenomaiseen tyyliin mielipiteiden esittämisessä. Ongelmana tässä on, että ”kärjekkäät lasautukset” eivät sovellu monimutkaisten ja vaikeiden asioiden tai ilmiöiden kuvaamiseen.
”Summaten: pakolaiset ovat helppo uhri, joille räyhätessään verkkokeskustelijat voivat osoittaa omaa ylemmyyttään, paremmuuttaan ja vahvemmuuttaan. Vihapuhe luo omanlaistaan yhteisöllisyyttä rakentaessaan ja vahvistaessaan tunnetta kuulumisesta samanhenkiseen ja -mieliseen myyttisen puhtaaksi korotettuun suomalaisuuteen”, Rinne analysoi.
Myyttisen pyhää ja puhdasta suomalaisuutta ei Rinteen mukaan kuitenkaan ole koskaan ollutkaan. Suomessa on aina oltu enemmän tai vähemmän monikulttuurisia, ja vaikutteita on tullut ja tuotu niin lännestä, idästä kuin etelästäkin.
Myös kukkahatut ja hyysääjät nettiraivon kohteina
”Oman paremmuuden korostaminen tapahtuu ME vastaan muut -vastakkainasettelun avulla. Näihin muihin lasketaan myös sujuvasti pakolaisten hyysääjät ja muut kukkahatut; hyökkäsihän Anders Breivikkin nimenomaan oman maan kulttuurimarxilaisiksi kokemiaan vastaan”.
Myös Samu Pehkosesta vihapuheen varsinaiset kylväjät ovat pieni joukko omaan ajatusmaailmaansa sulkeutuneita ihmisiä, mutta pelkkä niin kutsuttujen trollaajien olemassaolo ei yksin selitä kaikkea vihapuhetta. Näitä "niittäjiä" ovat ihan tavallisetkin ihmiset, jotka heijastelevat omia pelkojaan vihapuheen kautta.
”Tiukka taloustilanne, työttömyys tai työurien näköalattomuus ja yleinen kapeakatseisuus aiheuttavat pelkoja oman elämän, hyvinvoinnin ja turvallisuuden suhteen. Luonnehdinta joutilaista netissä roikkuvista suunsoittajista on sikäli oikea, että yksinäisiä ja turhautuneita kansalaisia on paljon, ja some tuo nämä ihmiset lähemmäs toisiaan", Pehkonen arvioi.
Nyt kun pakolaisten sijoittumista mietitään kuntakohtaisesti, moni aiemmin asiaan omaa kantaa vailla oleva joutuu miettimään, mitä pakolaisten läsnäolo käytännössä omassa arjessa tarkoittaisi.
Lähimmäisenrakkaus nähdään idealismina
”Oletusarvoisesti vihapuhuja tuntuu olevan kantaväestöön kuuluva mies, joka määrittelee kuuluvaisuuttaan suomalaiseen kansakuntaan näitä toisia, 'alempiarvoisia' ryhmiä vastaan. Viittaukset talvisotaan ja veteraanien perintöön ovat tässä samaistumisessa tärkeitä kiinnekohtia, joihin muut voivat vain satunnaisesti, jos ollenkaan kiinnittyä”, Pehkonen lataa.
Pehkosen mukaan vihapuheessa suomalaisuus koetaan konkreettisena ja arvokkaana. Sen sijaan inhimillisyys ja lähimmäisenrakkaus, joihin useimmat pakolaisiin myönteisesti suhtautuvat viittaavat, nähdään jotenkin suomalaisuutta uhkaavana idealistisena höttönä.
"Onneksi kuitenkin käytännön auttaminen ja osallistuminen ovat osoittaneet, että vaikka vihapuhe tuntuu täyttävän nettimaailman, kasvokkaisessa yhteiskunnassa rasisminvastaiset ja rasismilta pohjan pois vievät teot puhuvat puolestaan."
Moni tavallisista suomalaisista seuraa ahdistuneena vihapuheen määrää sosiaalisessa mediassa. Joku neuvoo, että nettiraivoon ei pidä vastata, koska saa vain itse haukkumiset niskaansa. Mutta eikö silloin areena jää kokonaan vihapuheen kylväjille?
”Osittain verkossa pätee sama sääntö kuin kasvokkaisessa vuorovaikutuksessa. Kenenkään ei tarvitse jäädä sellaisten keskustelijoiden seuraan, jotka eivät kunnioita kanssakeskustelijoita. Esimerkiksi Facebookissa yhä useampi asettaa rasistista tai vihapuhetta jakavia kavereitaan estolistalle, piilottaa näiden päivitykset tai poistaa kavereistaan”, Pehkonen toteaa.
Pehkosesta nuo ovat hyviä keinoja suojautua vihapuheelta. Hän kertoo arvostavansa niitä, jotka yrittävät argumentoida ilmiselviäkin rasisteja vastaan. Varsinkin ihmetteleviin kysymyksiin kannattaa Pehkosesta yrittää vastata, sillä osa ihmisistä on aidosti hämillään netissä virtaavan tiedon edessä.
Vihapuhetta vastaan toimittava
Siirtolaisinstituutin johtaja, uskontotieteen tutkija ja dosentti Tuomas Markkanen toteaa uskonnon ja erityisesti islamin nousseen tärkeään rooliin maahanmuuttokeskustelussa reilu vuosikymmen sitten. Pakolaisia on vastustettu jopa Unkarin pääministeriä myöten kristinuskoa keppihevosena käyttäen.
”Aikaisemmin sitä ei pidetty kovinkaan merkittävänä seikkana. Uskonto on toki yksi ihmisen elämään vaikuttava seikka, mutta melko harvoilla se on kovin keskeinen. Koulutus, mahdollisuus työllistyä ja oman lähipiirin hyvinvointi on tärkeintä. Mielestäni uskonnon merkitystä korostetaan tällä hetkellä liikaa”, Martikainen sanoo.
Välillä vihapuhetta vastaan toimiminen näyttää suorastaan mahdottomalta. Tutkijoiden mukaan jotain olisi kuitenkin tehtävä.
”Vihapuhe on aikamme syöpä. Sitä vastaan on hankalaa, jopa epätoivoista, taistella. Silti niin on tehtävä. Keinoina on tiukempi puuttuminen vihapuheeseen ja vihapuheen kylväjien sanktiointi ja ulossulkeminen keskustelusta. Tämä edellyttää sekä keskustelujen moderointia että viranomaisten valmiutta ja halukkuutta kitkeä tätä vastenmielistä ilmiötä”, Rinne ehdottaa.
Toinen Rinteen esittämä keino vihapuheen ja nettiraivon hillitsemiseen on käyttäjälähtöisempi.
”Sellaisilla keskustelupalstoilla, joihin joutuu rekisteröitymään omalla nimellään, mielipiteen ja puheenvuorot pysyvät maltillisempina. Nimettömyys mahdollistaa älyttömän provosoinnin, jota jotkut tekevät huvikseenkin. Jos keskustelija joutuu esittämään mielipiteensä omalla nimellään ja kasvoillaan, niin se vähentää törkeyksiä”, Rinne esittää.
Eräs keino varmistaa henkilön aitous voisi olla, että osallistuakseen keskusteluun keskustelija joutuu rekisteröitymään ja tunnistautumaan palveluun.
”Valitettavasti nuokin keinot, joita mainitsin, ovat kontrolloivia ja niiden vaikutus perustuu sanktion pelkoon. Parastahan tietysti olisi, että ihmiset alkaisivat käyttäytyä ihmisiksi, eivätkä oksentaisi pahaa oloaan nimettömänä netissä. Mutta ehkäpä tällaisen vision maailmassa porsaillakin olisi siivet”, Rinne sanoo.
Vihapuhe ja nettiraivo ahdistavat
Ihan kaikkia nettikeskustelijoita ei omallakaan nimellä kirjoittaminen estä. Vihapuheen ja nettiraivon ehkäiseminen on siis haastavaa, muttei mahdotonta sittenkään.
”Vihapuhe ja nettiraivo ahdistavat, ja siihen on hankala puuttua muutoin kuin sulkemalla kommentointipalsta tai olla lukematta vihapuhetta. Vihapuheen kylväjät kyllä löytävät kanavia sontansa levittämiseen, jollei muuten, niin perustamalla omia keskustelupalstojaan”, Rinne harmittelee.
Kaakinen pitää tärkeänä, että vihamieliset viestit kyseenalaistetaan. Tämä ei kuitenkaan ole aina helppoa, sillä kyseenalaistajasta saattaa tulla itse vihan kohde. Sananlaskujen lausahdus: ”Sävyisä vastaus taltuttaa kiukun”, voi olla toimiva keino myös vihapuhetta vastaan.
”Vuorovaikutuksessa on myös syytä varautua siihen, etteivät hyvätkään argumentit yleensä riitä muuttamaan toisen kantaa. Pahin tilanne on silloin, kun vihaan vastataan vihalla. Tämä luultavasti vain vahvistaa ennakkoluuloja. Tärkeintä olisi se, että jokainen välttäisi itse uhkaamasta ja halventamasta toisia käyttäjiä tai ihmisryhmiä omassa verkkovuorovaikutuksessaan”, Kaakinen suosittaa.
”Akuuteinta tässä tilanteessa tietysti on, että vihapuhe ei muutu väkivallanteoiksi. Siinä mielessä me kaikki olemme vastuussa. Uhkaukset tulisi ottaa tosissaan ja tarvittaessa viedä oikeusjärjestelmän läpi niin, että muka-leikkimieliset rasistiset hyökkäykset loppuisivat”, Pehkonen lisää.
Monet rasistista puhetta jakavat eivät osaa asettua toisen asemaan ymmärtäen, että pelkät sanatkin satuttavat, ja vainottujen ihmisten voimat ovat vähissä. Ymmärrystä lisäävät Pehkosen mielestä kohtaamiset julkisuudessa, pakolaiskeskusten asukasillat tai pakolaisten integroiminen esimerkiksi harrastustoiminnan kautta suomalaiseen yhteiskuntaan tuovat jo lyhyellä tähtäyksellä ihmisiä yhteen, mikä vähentää ennakkoluuloja.
”Median lukutaitoa on hyvä ylläpitää ja kehittää meistä jokaisen. Tässä mielessä vihapuhe loppuu, kun sille ei ole kuulijoita”, neuvoo Pehkonen.
Onnistunut kotoutuminen laimentaa vihapuheen
Rinteestäkään kärjekkään, yksinkertaistavan ja raivoavan keskustelun käyminen ei palvele rauhan, rakkauden ja välittämisen asiaa. Vaan se edistää ainoastaan kärjistävän vastakkainasettelun, epäsovun ja vihan asiaa.
”Ikävää on, ettei asiallisen kriittistä, toisia ihmisiä kunnioittavaa keskustelua tai dialogia pakolaisasiassa oikein voida käydä. Usea maahanmuuttoa tutkiva tai julkisesti siihen myönteisesti suhtautuva saa henkilökohtaisesti tuta, mitä on olla hallitsemattoman nettiraivon kohteena. Valtaosa nettiraivosta on varmastikin tyhjää louskustusta, mutta: 'Tiedän missä lapsesi on päivähoidossa' -tyyppiset viestit saavat kyllä miettimään, miten paljon ja millaisia kannanottoja haluaa antaa julkisuuteen", Rinne kertoo.
Myös Martikainen uskoo, että vihapuhe laimenee, jos Suomeen asumaan jäävien kotoutuminen sujuu hyvin. Se itsessään auttaa tilanteeseen. Hän näkee myös poliitikkojen roolin merkittävänä yleisessä mielipiteen muodostuksessa.
”Yleisesti ottaen se, että tuntee muualta tulleita henkilöitä muuttaa suhtautumista heihin myönteisemmäksi. Lisäksi esimerkiksi poliitikoiden puheet vaikuttavat ihmisten tunnelmiin”, Martikainen muistuttaa.
Lue lisää: Kirkon ohjeet työntekijöille ja vapaaehtoisille
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
