null Vihapuheet kuriin

Vihapuheet kuriin

Kun koulut ensi viikolla alkavat, monessa luokkahuoneessa palataan Norjan tapahtumiin. Moni lapsi kysyy, miksi joku tappaa? Miksi lapset ja nuoret joutuvat toistuvasti väkivallan uhreiksi?

Koulujen alla on käyty keskustelua siitä, mitä pitäisi tehdä erityisesti netissä vellovalle vihapuheelle, jossa kohteena ovat maahanmuuttajat ja muslimit. Vihapuheella tarkoitetaan lyhyesti sellaista puhetta, jossa edistetään ennakkoluuloon ja suvaitsemattomuuteen perustavaa vihaa.

 

Kirkkoon tämä keskustelu on levinnyt tuskastuttavan hitaasti, koska on haluttu ilmeisesti välttää leimaamista. Tunnettua kuitenkin on, että muslimit herättävät joissakin synkkää epäluuloa. Monien mielestä islam valtaa Euroopan muslimien maahanmuuton avulla. Vahvasti lyö läpi näkemys, jonka mukaan päättäjät, myös kirkon johto, ovat liian sinisilmäisiä estääkseen sen.

Myönteistä on, että Suomen lähetysseuran johtaja Seppo Rissanen on vedonnut kristillisten keskustelusivujen ylläpitäjiin, että ne siivoaisivat sivustonsa. Viime viikolla muun muassa kirkkohallituksen ja suurten seurakuntayhtymien rahoittama uutispalvelu Kotimaa24 ilmoitti, ettei sen sivustolla julkaistavia toisista uskonnoista kertovia uutisia saa kommentoida niiden arvoa tai olemassaoloa kyseenalaistaen.

Myös Loviisan rauhanfoorumissa viime viikonloppuna saarnannut piispa Irja Askola peräänkuulutti vieraanvaraisuutta ja ”ystävyyspuhetta” vihapuheen sijaan.

Kirkon valtavirran toimijat ovat antaneet esimerkin, jota noudattaa. Se on kuitenkin vasta alkua. Pyhistä kirjoista voimaansa imevä viha on pelottava voima. Siksi hengellisten napamiesten- ja naisten on otettava tästä onkeensa. Jos vihapuheen lietsominen vaikkapa raamattupiirissä on tähän asti ollut tapana, sen on loputtava. Jos netissä lauotaan kovia mielipiteitä, niihin on reagoitava.

 

Mutta mitä vastata koululaiselle, kun hän esittää kysymyksiään? Yksi ahdistusta lievittävä asia ovat ensi sunnuntaina ja maanantaina tapahtuvat ekaluokkalaisten kouluunsiunaamiset, joissa aikuiset, usein kummit, kutsutaan saattelemaan pieniä uuteen elämänvaiheeseen. Muutamissa tämän kaupungin kouluissa seurakunnat tukevat yhdessä muiden ammattilaisten kanssa lapsia, jotka siirtyvät alakoulusta yläkouluun. Kirkon väellä on myös harjaantuneet korvat kuulla, mitä välituntia viettävän lapsen tai nuoren mielessä pyörii.

Tommi Sarlin
vs. toimituspäällikkö

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.