– Yhdessä lukijapalautteessa huomautettiin, että Vihreässä Langassa on aika paljon raamatullista sanastoa. Ja kyllähän sieltä ekosynnit ja muut löytyvät! myöntää päätoimittaja Riikka Suominen. Kuva: Sirpa Päivinen
Vihreän langan päätoimittaja Riikka Suominen ei pääse moraalia pakoon
Suomisen mielestä haavoittuvuus mahdollistaa empatian.
Vihreä lanka -lehden päätoimittaja Riikka Suominen kohtasi kairoshetkensä viime talvena. Teologisessa kontekstissa kairos tarkoittaa Jumalalle otollista ajankohtaa, jolloin Jumala toimii.
– Joku minua vahvemmin Jumalaan uskova kuvailisi sitä hetkeksi, jolloin Jumala puuttuu asioiden kulkuun.
Suominen nimittää hetkeä avainkokemukseksi, joka muistutti, että joka hetki on oikea hetki tehdä jotain jonkun hyväksi. Hän oli törmännyt pakkasessa palelevien romanien hätään sosiaalisessa mediassa. Romanien tilanne oli hänelle ennestään tuttu, koska hän on mukana romanien myymää Iso Numero -lehteä julkaisevassa yhdistyksessä.
Suominen rohkaistui soittamaan romanien päiväkeskus Hirundoon ja päästämään kaksi romanimiestä muutamaksi yöksi kotiinsa.
Yhteiskunnan on jaettava leipä tasan
Auttamisesta ei kuitenkaan tullut hyvä vaan paha olo. Se sai Riikka Suomisen miettimään romanien sorron laajuutta. Miksi hän ei pystynyt enempään, omatunto kyseli.
Suominen päätti kysyä neuvoa pappi Marjaana Toiviaiselta, joka majoitti romanialaista nuorta paria kotonaan kuukausia. Auttaminen on oikein, Toiviainen vastasi. Mitä ihmiselle tapahtuu, jos hän kävelee kärsivän ohi vailla mitään tunnereaktiota, hän kysyi.
Suominen sanoo, että hänen kairoshetkensä mahdollisti oma haavoittuvuus. Äidin saattohoidon aikana hän oli päätynyt siihen, että elämän tarkoitus on muiden kärsimyksen lievittäminen.
– Jaan kuitenkin Toiviaisen vastuullisen kansalaiset teesit, joiden mukaan yhteiskunnan on jaettava leipä tasan, ettei sitä tarvitse jonottaa vapaaehtoisilta auttajilta.
Kaikkea ei voi tajuta järjellä
Tuiki tavallinen tapakristitty, joka käy kirkossa häissä ja hautajaisissa. Sellaiseksi Riikka Suominen nimittää itseään.
– Elän tieteen määrittelemässä maailmassa, jossa uskonnolla on jonkinlainen paikka. Kunnioitan ajatusta, että on asioita, joita ei järjellä pysty tajuamaan. On helpottavaa, ettei kaikkea tarvitse rationalisoida. On tärkeää saada tuntea ja olla ahdistunut, kun kohtaa vaikeita omatunnon kysymyksiä.
Juuri nyt pakolaisten auttaminen on hänelle omantunnonkysymys.
– Tajuan, ettei ole mahdollista pelastaa Suomeen kaikkia Lähi-idän hätääkärsiviä. Samalla meillä on moraalinen vastuu auttaa niin montaa ihmishenkeä kuin mahdollista.
Suomiselle kirkko on moniääninen sekalainen seurakunta, ja siksi pakosta laimeahko. Hän ei ole kuitenkaan harkinnut eroavansa kirkosta. Hän vierastaa eroamisia, joita perustellaan "Päivi Räsänen on idiootti, nyt tuli mitta täyteen" -argumentein.
– Uskoni on ihan vähän vahvempi. Ei yksi uskovaiseksi itseään nimittävä poliitikko saa mielipiteillään sitä murtumaan.
Elän tieteen määrittelemässä maailmassa, jossa uskonnolla on jonkinlainen paikka."
Kirkonmenojen mahtipontisuus saa Suomisessa aikaan torjuntaa. Toisaalta pappeus on hänelle tärkeä ja toimiva instituutio. Oulunkylän seurakunnan pastori Matti Mäkeläinen kastoi pojan viisi vuotta sitten, ja Lauttasaaren kirkkoherra Juha Rintamäki siunasi äidin ja on auttanut hienosti turvapaikanhakijoita. Mieleen on jäänyt myös pastori Kai Sadinmaa, joka seisoi Rakastan maahanmuuttajaa -kyltin kanssa Kampin Narinkkatorilla itsenäisyyspäivänä.
Maailman parantaminen alkoi kotoa
Omantunnon eli moraalisen vaiston oletetaan ohjaavan ihmistä valintatilanteissa. 39-vuotias Riikka Suominen huolestui maailman moraalista jo 15-vuotiaana. Luettuaan Maailman tila 1991 ja 1992 -kirjat hän ihmetteli, miksi koulussa ei puhuttu luonnon tuhoutumisesta.
– Se, että löysin tiedon itse, oli merkittävä juttu. Tiedostaminen toi elämään merkitystä. Tunsin olevani osa jotain suurempaa, joka vie asioita parempaan suuntaan.
Teini aloitti maailman parantamisen kotoa. Kun Kokoomuksen puheenjohtajana toiminut isä Ilkka Suominen jätti valot päälle, tytär sammutti ne ja sai vanhempansa lajittelemaan ja omaksumaan jälkimaterialistiset arvot. Itse hän päätyi opiskelemaan matkailua, markkinointia ja sosiaalialaa. Nelosen uutistoimituksesta hän eteni Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen tiedottajaksi ja sieltä Vihreään lankaan. Kirjoittaminen oli sitä, mitä hän oli aina halunnut tehdä.
– Joskus mietin, muuttuuko maailma kirjoittamalla, vai olisiko hyödyllisempää olla piikkikammoinen ensihoitaja.
Ekologisen lifestyle-lehti Huilin päätoimittaminen katkesi lopulta firman rahojen loppumiseen, uralla eteenpäin menemiseen ja äidin saattohoitoon.
Suominen kantaa huonoa omaatuntoa monista asioista. Syyllisyyttä aiheuttaa erityisesti lapsi.
– Lapsen hankkiminen suurentaa hiilijalanjälkeä. Nyt on syytä tehdä entistäkin tarkempia valintoja.
Idealismi ja kepeys mahtuvat samaan ihmiseen
Tänään nuoruuden ekohurmos on arkisia valintoja ruokakaupassa ja lainsäädäntöön vaikuttamista oikeita päättäjiä äänestämällä.
– Äidiltäni jäi esimerkiksi vaatteita niin paljon, ettei minun tarvitse ostaa niitä enää koskaan, Riikka Suominen huokaa.
Elämässä on yhä moraalisesti hankalia tilanteita.
– En tiedä, mitä tehdä, kun virallisella työillallisella eteeni katetaan lihaa. En haluaisi olla niuhottaja, koska tiedän, että idealismi ja kepeys mahtuvat samaan ihmiseen. Ihailemani ihmiset osaavat elää kepeästi murskaavista tosiasioista huolimatta.
Jaa tämä artikkeli: