Viikon ensimmäinen päivä
Tekemättä viikon ensimmäisestä päivästä mitään oppiriitaa pysyn kannassani: se on maanantai.
Varmaankin ortodoksisen kalenterin mukaan se on sunnuntai, mutta esimerkiksi buddhalaisten tai muslimien allakoista voisi löytyä muitakin ehdokkaita.
Suomessa ja Euroopassa sekä muissa länsimaissa, ei kuitenkaan USA:ssa, noudatetaan pääsääntöisesti ”uskonnoista vapaata” Kansainvälisen Standardisoimisjärjestön standardia ISO 8601, jonka mukaan maanantai on ensimmäinen. Nettiä tutkimalla ilmeni, että asia on ollut Suomessakin toisinpäin vuoteen 1973 asti, mutta se oli silloin se. Puolestani jokainen voi aloittaa viikkonsa milloin huvittaa, mutta virallisissa yhteyksissä on syytä käyttää yhtenäistä normistoa.
Jaa tämä artikkeli: