null Viikon ensimmäinen päivä on sunnuntai

Viikon ensimmäinen päivä on sunnuntai

Kuten nimimerkki NYBA (K&k 10.6.) itsekin toteaa, hän lähestyy asiaa ”mutu”-pohjalta väittäessään maanantaita viikon ensimmäiseksi päiväksi.

Sen sijaan toinen kirjoittaja (K&k 3.6.) on aivan oikeassa tähdentäessään, että ensimmäinen päivä on sunnuntai.

Kalenterimme noudattaa juutalais-kristillistä järjestystä, jossa viimeinen päivä on lauantai eli sapatti, jolloin Jumalan luomistyön päätteeksi lepäsi. Evankeliumi taas kertoo siitä, miten mirhantuojanaiset viettivät sapatin levossa ja menivät viikon ensimmäisenä päivänä, joka siis oli sunnuntai, Kristuksen haudalle. Ylösnousseen hauta oli kuitenkin tyhjä, ja niinpä kristikunta sittemmin siirsi lepopäivän viikon viimeisestä eli sapatista Kristuksen ylösnousemuksen päivään, sunnuntaihin.

Nimimerkki NYBA väittää myös, että mistä tahansa allakasta käy ilmi, että viikon ensimmäinen päivä on maanantai. Kehotan häntä tutustumaan ortodoksiseen kalenteriin, joka noudattaa viikonpäivien ja juhlien alkuperäistä järjestystä aloittamalla viikon nimenomaan sunnuntaista. Juuri tämä on viikonpäivien alkuperäinen järjestys, eikä se siitä miksikään muutu, vaikka yleiseen tietämättömyyteen tai vallitsevaan käytäntöön vedoten muuta väitettäisiinkin.

Isä Timo Soisalo

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.