Äitinsä Eila Syrénin luona vieraileva Merja Syrén iloitsee siitä, että hoivakodissa pyritään pitämään vanhusten toimintakykyä yllä viimeiseen asti. Ketään ei jätetä sänkyyn makaamaan. Kuva: Jukka Granström
Viimeinen maanpäällinen koti
Nykyisin pidetään tärkeänä, että vanhukset asuvat omassa kodissaan niin kauan kuin mahdollista. Jos kotiin tarjottavat palvelut eivät riitä, saattaa hoivakotiin siirtyminen tulla kyseeseen. Tyypillisiä syitä ovat muistisairaudet ja liikkumisen vaikeutuminen.
”Hoivakodeissa on ympärivuorokautinen hoito. Kotihoidossa yöpartio käy vain tarpeen mukaan”, sanoo Espoon kaupungin pitkäaikaishoitopäällikkö Elsa Pasma.
Kaupungin 1200 hoivakotipaikasta reilut 400 on kaupungin omissa laitoksissa ja noin 800 paikkaa ostopalveluina yksityisissä hoivakodeissa.
Viime vuonna Espoossa alettiin kokeilla myös palveluseteliä, jolla hoiva-asumispalveluja voi ostaa yksityiseltä palveluntuottajalta mistä päin Suomea tahansa.
”Setelin arvo riippuu asiakkaan tuloista. Palveluseteli antaa enemmän valinnanvaraa hoivakodin valitsemiseen”, kertoo Espoon kaupungin asumispalvelupäällikkö Mona Hägglund.
Oikeuden hoivakotipaikkaan tai palveluseteliin arvioi aina moniammatillinen tiimi, johon kuuluvat muun muassa lääkäri ja sosiaalityöntekijä.
Yksityisissä hoitokodeissa saattaa lisäksi asua omalla kustannuksellaan ihmisiä, joiden kohdalla kriteerit kaupungin kustantamaan hoivakotipaikkaan eivät täyty.
Ei sairaalaan
kuolemaan
Pasman mukaan kaupungin omissa hoivakodeissa elämä on vielä hieman laitosmaisempaa kuin yksityisissä hoivakodeissa. Laitosmaisuudesta pyritään kuitenkin eroon ja kodinomaisuutta halutaan lisätä.
Tavoitetta tukee muun muassa loppukeväästä Kauklahteen valmistuva Elä ja asu -seniorikeskus, johon tulee kaupungin omia hoiva-asumispaikkoja. Asukkaalle tarjotaan oma asunto sovittuine palveluineen, ja yksilölliset tarpeet yritetään huomioida paremmin. Pyrkimyksenä on, että seniorin ei tarvitse kunnon huonontuessa muuttaa yksiköstä toiseen. Aluksi palvelujen tarve voi olla vähäisempää, ja tarvittaessa niitä lisätään.
Espoon pitkäaikaishoidon tavoitteena on, että hoivakotiin muuttanut vanhus voisi elää samassa paikassa lopun elämänsä. Saattohoitokin annetaan hoivakodissa.
”Monet asukkaista toivovat, ettei heidän tarvitse kuolla sairaalassa. Hoivakoti on heidän viimeinen maanpäällinen kotinsa”, Pasma sanoo.
Asukkaita viedään sairaalaan toki akuuteissa tilanteissa, kuten vaikkapa vaikeiden infektioiden vuoksi tai lisähappea tarvittaessa. Kun vanhuksen tila kohenee, hän palaa hoivakotiin.
Saattohoitoa myös
yksityisissä hoivakodeissa
Kaupunki alkoi vuonna 2008 edellyttää, että myös ostopalvelupaikat pystyvät hoitamaan vanhuksen elämän loppuun saakka. Osassa hoivakodeista saattohoito oli tuttua ennestään, joihinkin hoitopaikkoihin asia tuli uutena.
”Alussa työntekijät saattoivat pelätä, miten he osaavat kohdata kuolevia ja heidän omaisiaan. Nyt saattohoidosta on tullut kuitenkin arkipäivää”, kertoo Espoon kaupungin sairaanhoitaja Sari Jekunen, jonka työnä on kiertää katsomassa, miten arki sujuu ostopalvelupaikoissa.
Osalle hoitajista kuoleman kohtaaminen on ollut helpompaa kuin toisille.
”Yleensä kokenut hoitaja tulee tueksi hoitajalle, jolla ei ole vielä samanlaista varmuutta kohdata kuolevaa”, Jekunen sanoo ja kertoo, että hoivakodeissa on viime vuosina panostettu saattohoitoa käsitteleviin koulutuksiin.
Kivunhoitoon
satsataan
Saattohoitoa antavien tulee perehtyä riittävään kivunhoitoon. Kotisairaalan kanssa tehtävästä yhteistyöstä on ollut suuri apu hoitajille.
”Espoon kotisairaala toimii hyvin, ja lääkärin tuki on saatavillamme. En ole kohdannut hankaluuksia, joita olen kuullut jossakin muualla olevan. Kuolevan kivunhoito ennakoidaan lääkärin kanssa, jotta ei tulisikaan kipuja”, sanoo sairaanhoitaja Hillevi Hautala Kanervakodista, joka on yksi kaupungin 28 ostopalvelupaikasta.
Kanervakodissa saattohoitoa oli annettu jo pitkään ennen kaupungin linjapäätöstä. Hautala pitää hyvänä, ettei kuolevia vanhuksia siirrellä paikasta toiseen.
”Asukkaiden kannalta on ihaninta, että heillä on sama ympäristö ja tutut hoitajat. Jos on mahdollista, vanhuksen on parasta nukahtaa omaan sänkyynsä”, Hautala kuvailee hyvää kuolemaa.
Myöskään Kanervakodin johtaja Eija Huovinen ei muista henkilöstön vastustaneen saattohoidon antamista. Hoitajat viettävät kuolevan kanssa aikaa ja kuuntelevat hänen toiveitaan.
”Mahdottomia emme voi tehdä, mutta aika paljon kuitenkin. Kosketus on tärkeää, samoin kuin rauhallisuus ja levollisuus”, Huovinen sanoo.
”Äidin turvallisuus on tärkeintä”
Merja Syrénin äiti Eila Syrén on asunut Espoonlahden hoivakodissa puolitoista vuotta. Jonotuksen jälkeen kaupungin omasta hoivakodista löytyi paikka.
Kaaduttuaan äiti ei voinut enää palata kotiin, ja hän oli neljä kuukautta sairaalassa.
Merja Syrénin mielestä tärkeintä hoivakotipaikan saamisessa oli turvallisuus – nyt hoitaja on saatavilla ympäri vuorokauden.
Tytär on hoitoon tyytyväinen.
”Äidillä on aina puhtaat vaatteet päällä ja hiukset kammattuina. Täällä on myös erilaista viriketoimintaa.”
Hoitohenkilöstön pysyvyys tuntuu Syrénistä olennaisen tärkeältä.
”Äiti on melko muistamaton, mutta omahoitajansa hän muistaa. Tutut ihmiset ovat ratkaiseva asia, kun olemassa on enää tunne eikä niinkään paljon tietoa.”
Jaa tämä artikkeli: