null Viimeinen palvelus vainajalle

Suku on kokoontunut arkun äärelle pukemaan vainajaa. Mukana on lapsia. He seisovat hyvin lähellä arkkua aikuisten rinnalla.

Suku on kokoontunut arkun äärelle pukemaan vainajaa. Mukana on lapsia. He seisovat hyvin lähellä arkkua aikuisten rinnalla.

Viimeinen palvelus vainajalle

Suku on kokoontunut arkun äärelle pukemaan vainajaa. Mukana on lapsia. He seisovat hyvin lähellä arkkua aikuisten rinnalla.

Vainajaa pestään hautaustoimiston valmisteluhuoneessa. Hänen ohuet, harmaantuneet hiuksensa saavat kannusta ryöpyn vettä. Työntekijän käsi pesee ammattitaidolla kuin kampaaja konsanaan.

Ruumishuoneella työntekijän hansikaskäsi tutkii vainajaa. Tämän sormet ovat läpikuultavan valkoiset. Ne eivät enää koskaan tartu mihinkään.

Bridgit Andersonin valokuvaessee huolenpidosta kuoleman jälkeen kertoo siitä, mitä vainajalle tapahtuu viimeisen hengenvedon ja hautauksen välillä. Valokuvasarjaa varten Anderson työskenteli vuoden hautaustoimistossa.

Kuvien taustalla on Andersonin omakohtainen kokemus: hän menetti seitsemänvuotiaana äitinsä. Äiti oli vain äkkiä lopullisesti poissa, eivätkä lapset saaneet enää nähdä häntä. Kuvasarjassaan hän etsii vastausta siihen, mitä äidille ehkä tapahtui ja miten häntä kohdeltiin.

Meillä on itse asiassa hyvin ristiriitainen suhde kuolemaan. Toisaalta piilotamme oikean kuoleman katseilta, mutta uutisissa sekä fiktiivisissä elokuvissa ja televisiosarjoissa ruumiita riittää.

Valokuvataiteen museossa juuri avautunut näyttely on rauhallinen ja kaunis. Vainajan intimiteettiä loukkaavia kuvia ei näy. Hautaustoimiston työntekijät ovat pukeutuneet tummiin housuihin, valkoisiin paitoihin ja solmioihin – kuulemma omaiset arvostavat perinteitä myös heidän pukeutumisessaan.

Bridgit Anderson on kuolleita kuvatessaan vanhoilla jäljillä: kuolleita kuvattiin paljon 1800-luvulla. Silloin saattoi löytää olohuoneen hyllyltä tai valokuvaamojen  näyteikkunoista kuvia vainajista arkussa tai jopa istumaan tuettuna. Valokuva kuolleesta oli yksityinen muisto, joka jaettiin yhteisön kanssa.

Bridgit Anderson esittelee näyttelynsä torstaina 1.10. kello 18–19. Tilaisuus on englanninkielinen. Psykoterapeutti VTM Ulla Halkola puhuu valokuvan terapeuttisesta merkityksestä torstaina 15.10. kello 18–19.
Suomen valokuvataiteen museo, Kaapelitehdas. Tallberginkatu 1 G . Pääsymaksu 6/4/0 e.

Jaa tämä artikkeli: