null Viisasten juoma

Viisasten juoma

Viina on viisasten juoma. Tämän vanhan kansanviisauden painoarvo tullee taas juhannuksena punnituksi ja kevyeksi havaituksi. Valitettavan paljon suomalaisessa juhlimiskulttuurissa alkoholia käytetään tyhmästi. Jos lämmintä riittää, liikutaan vesillä viinapäissään ikävin seurauksin.

Alkoholin aiheuttamia ongelmia ei koskaan pidä vähätellä. Se tuhoaa turhan paljon ihmisten terveyttä, keskinäisinä suhteita, työkykyä, taloutta ja niin edelleen. Yksinkertaista keinoa näiden ongelmien ratkaisemiseen ei kuitenkaan ole. Kieltolaki on kokeiltu ja huonoksi havaittu.

Vyyhden kokonaisuutta ymmärtävät kertovat, että hinnan korottaminen vähentää ongelmia. Mutta jos hintaa korotetaan liikaa, lähestytään kieltolaista tuttuja ongelmia. Muun muassa mainontaa ja saatavuutta rajoittamalla saadaan ehkä jotain aikaan. Ongelman suuruuden tähden kaikki mahdollinen kannattaa tehdä. Esimerkiksi poliisin ponteva puuttuminen alaikäisten alkoholinkäyttöön on tervetullutta.

Selvää on kuitenkin, että moralisointi ja taivastelu eivät ongelmia poista. Kielletyn hedelmän houkutteleva maku voi jopa lisätä käytön kiehtovuutta. Turhaa alkoholinkäytön ihannointia voisi silti reilusti vähentää. Muistaako joku esimerkiksi kepeää kesäteatterikomediaa, jossa ei jossain vaiheessa naureskeltaisi jonkun toilailuille humalassa. Niin lapsellinen on koko alkoholikulttuurimme.

Toki suurin osa alkoholinkäyttöä on tolkullista. Raamatullisesti sanoen viini ilahduttaa sydämen. Viisaasti käytettynä se tuo iloa elämään, nostattaa juhlan tunnelmaa ja sujuvoittaa ihmisten kanssakäymistä. Hurskaasti ilmaisten sen voi ajatella olevan yhden Luojan luoduilleen suoma lahja.

Ei ole olemassa mitään erityistä kristillistä alkoholinkäytön tapaa. Jotkut hengelliset liikkeet tai uskovat ihmiset pidättäytyvät täysin sen käytöstä. Kunnia heille, mutta mitään raamatullista tai pitkään kristilliseen perinteeseen liittyvää perustetta täysraittiudelle ei ole. Toive siitä, että alkoholia käytettäisiin viisaasti, sopii meille kaikille riippumatta uskonnollisesta vakaumuksesta.

Mukavaa Johannes Kastajan juhlaa kaikille.

Seppo Simola, päätoimittaja

seppo.simola@evl.fi

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.