null Viisastuva kansa?

Viisastuva kansa?

Pääkirjoitus: Suomalaiset eivät vaikuta kovin viisaalta kansalta, jos viinankäyttöä katsotaan. Alkoholin ongelmakäyttäjiä arvioidaan olevan jopa puoli miljoonaa ja päihdehaittojen kustannukset maksavat yhteiskunnalle joka vuosi yli miljardi euroa. Väärinkäytöstä aiheutuvan inhimillisen murheen määrää ei voi euroissa arvioida.

Vielä 1960-luvun alussa Suomessa käytettiin alkoholia merkittävästi vähemmän. Puhdasta alkoholia kului henkeä kohti kolmisen litraa. Nykyään määrä on yli kolminkertainen. Kasvua selittää käyttäjien kirjon laajeneminen: alkoholi ei ole enää vain aikuisten miesten juoma, vaan sitä käyttää yhdeksän kymmenestä suomalaisesta. Huikeasti kohonnutta määrää selittää myös taloudellinen vaurastuminen ja saatavuuden helpottuminen. Pohjoismaisissa alkoholikulutuksen tilastoissa Suomi pitää nykyään kyseenalaista kärkisijaa.

Jokin huippu on toivottavasti jo saavutettu. Alkoholijuomien kokonaiskulutus on laskenut vuodesta 2007 alkaen. Myös nuorten juomista koskevat tilastot näyttävät lähes kautta linjan laskevia käyriä. Vaikka nuoret kyllä juovat, perjantai-iltaa vietetään siideripullojen kanssa aiempaa harvemmin. Niin viikoittainen juominen kuin humalahakuisuus ovat puolittuneet vuosituhannen vaiheesta. Samaan aikaan täysin raittiiden poikien ja tyttöjen osuus on kasvanut. Olisiko uusi sukupolvi edellistä viisaampi?

Kuten sananlasku tietää, viinan kanssa tarvitaan viisautta. Viini, olut ja väkevätkin ovat nautintoaineita, joita on mahdollista käyttää myös kohtuudella. Kohtuullisuutta on huomattavasti helpompi harjoittaa vähäisestä käytöstä käsin kuin riippuvuutta vastaan taistellessa.

Riippuvuudesta paraneminen vaatii ihmisen oman sisäisen havahtumisen ja nöyrtymisen. Syyllisyys oman itsen ja muiden vahingoittamisesta voi olla se käänteentekevä asia, joka antaa voimia korkin sulkemiseen. Kohtuukäyttäjänkin kannattaa herätä ajoissa, jos oma alkoholinkäyttö alkaa huolestuttaa vähääkään.

PS. Onnittelut Lepuskin nuorille, jotka saavat uuden nuorisotilan Sellon kupeeseen. Edellinen Leppävaaran seurakunnan nuorisotila on ollut jo vuosia syrjässä teinien kulkureiteiltä. Toivottavasti Siipi saa ilmaa alleen ja nuoret ottavat paikan omakseen.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.