Viljelijöiden työtä täytyy arvostaa

Viljelijöiden työtä täytyy arvostaa

Birgitta Wulf-Luhtanen kirjoittaa (Kirkko ja kaupunki 8.12.), kuinka kansalaisten vähäinen arvostus viljelijöiden työtä kohtaan kummastuttaa. Maailmassa ja Suomessa valmistetaan monenlaista ja palveluammateissa toimitaan, mutta ilman ruokaa emme tulisi toimeen. On kovin harvoja maita, jotka hankkivat elintarvikkeensa pelkällä tuonnilla. Jokin Singaporen tapainen kaupunkivaltio niin melkein tekee, ja sillä on siis oltava riittävää vientiä, jolla tuontinsa rahoittaa.

Suomelle se olisi mahdoton ajatus, sillä autioituva maaseutu, turvallisuusnäkökohdat ja monien raaka-aineiden ja koneiden tarpeellinen tuonti ovat kysymyksiä, jotka sanelevat maanviljelyn ja karjanhoidon jatkuvuuden tärkeyden.

Viljelijät tekevät tavallista pitempiä työpäiviä. Varmaan moni maatalouden harjoittaja on ihmetellyt teollisuusväestön ja yleensä kaupunkilaisten asenteiden sopeutumattomuutta, kun hallituksen laatima ohjelma paremman kilpailukyvyn saavuttamiseksi tarkoitti puolen tunnin työajan lisäystä viikossa. Maataloudessa tehdään monta puolituntista enemmän työtä kuin tunti- tai kuukausipalkalla ammattiaan harjoittavat keskimääräisesti tekevät.

Viljelijän työ kuuluu tärkeydestään huolimatta niihin ammatteihin, joiden harjoittajilta vaaditaan paljon, vaikka tulot maataloustuista huolimatta eivät suinkaan ole parhaasta päästä. Aikanaan, kun maataloustuotteita suojeltiin kilpailulta ja tuet olivat suurempia, tilanne oli toisenlainen.

Muistan sota-ajan ja sodanjälkeisen ajan ruokasäännöstelyn. Silloin osasi arvostaa, kun perhe oli kortilla saanut sen viikon viimeisen kunnon limpun leipää, ja lihaakin sen verran, että sitä ilmestyi sillä kerralla lautaselle. Eräs perhe piti kellarissaan porsasta, ja muutamat naapurit, jotka olivat usein tuoneet tälle emakolle ruoantähteitä, lähinnä perunankuoria, saivat jouluksi palan kinkkua.

Harry Blässar
Helsinki

Jaa tämä artikkeli: