Kovakuntoinen oopperalaulaja Ville Rusanen harrastaa kesällä maastopyöräilyä ja talvella hiihtämistä. Kuva: Esko Jämsä
Ville Rusanen on uutta kokeileva oopperatähti
Ohjaajat tietävät, että laulaja tykkää tehdä näyttämöllä kaikkea hulluakin. Siihen tuli mahdollisuus Kansallisoopperan uudessa spektaakkelissa, CircOperassa.
Enää ei riitä, että osaa seistä ja laulaa, sanoo baritoni Ville Rusanen. Hän laskeutuu Kansallisoopperassa perjantaina ensi-iltansa saavassa CircOperassa seinää pitkin Sevillan parturin Figaron aariaa laulaen.
Jere Erkkilän ohjaamassa koko perheen spektaakkelissa kohtaavat ooppera ja sirkustaide. Esityksen musiikki koostuu klassisen musiikin helmistä Kimalaisen lennosta Carmina Buranaan. Baritonitähteä ei kuitenkaan uhrata kuolemanspiraaliin, vaan sen hoitavat sirkustaitelijat. CircOperassa nähdään muun muassa nuorallakävelyä, jongleerausta ja nykysirkusta.
– Ohjaajat tietävät, että tykkään tehdä kaikkea hulluakin, sanoo viime keväänä Oopperan Kummitus -musikaalin pääroolin rockuskottavasti tulkinnut Rusanen.
– Nautin Phantomin vaikeasta roolista. Olen korkea baritoni, mutta se on tenorille kirjoitettu. Mistään en ole saanut yhtä paljon innostunutta palautetta. Ei liene huono asia, jos musikaali tuo ihan uutta yleisöä oopperaan.
Laulu vei parikymppisenä
Ville Rusanen ei vieroksu kevyempää musiikkia, onhan hän aloittanut uransa basistina. Murrosiän kriiseissä sello vaihtui kontrabassoon.
Laulu vei miehen parikymppisenä. Sibelius-Akatemiassa opettajana oli oopperalaulaja Jorma Hynninen.
– Jorma käy vieläkin kuuntelemassa minua. Saan häneltä neuvoja teosten sudenkuopista, kertoo kisälli läheisestä mestaristaan.
Tärkeä vuosi oli 2004, jolloin Rusanen voitti Lappeenrannan laulukilpailut. Savonlinnan oopperajuhlien Vuoden taiteilijaksi hänet valittiin kaksi vuotta sitten. Silloin hän esitti Aulis Sallisen Kullervossa kampurajalkaista Kimmoa.
– Ensi kesänä pääsen tekemään Kullervon nimiroolin, kun Savonlinnassa vietetään Suomen itsenäisyyden juhlaa Sibeliuksen Kullervo-oopperan myötä.
Sitä ennen hän reissaa esiintymässä kotimaassa ja ulkomailla. Madetojan Pohjalaiset Tampereen oopperassa ja Raskatovin Koiran sydän Amsterdamin oopperassa ovat erilaisuudessaan mieluisia töitä.
– Pitää muistaa, että tämä on tietynlaista leikkiä, vaikka menestyksen myötä paineet kasvavat, hän sanoo.
Kuntoilu auttaa jaksamaan
Nykyään laulajilta vaaditaan oopperadiivan pönäkkyyden sijasta kovaa kuntoa. Sitä Ville Rusasella riittää. Lumilautailu ei kuitenkaan mahdu ruuhkavuosiin.
– Maastopyörän päälle voi hypätä koska vain. Talvella taas hiihdän, en kylläkään murtsikkaa, sillä luistelutyylillä pääsee kovempaa, nauraa urheilullinen solisti.
– Hengitys on saatava laulaessa tasaantumaan nopeasti, ettei ajaudu henkihieveriin.
Oopperataide koetaan herkästi korkeakulttuuriksi. Milanon La Scalan takaovella Rusanenkin tottui nimikirjoitusten metsästäjiin.
– Kiva sekin on kerran kokea, mutta en kaipaa sellaista joka päivä. Parasta palautetta saan niiltä, jotka haluavat tulla kuuntelemaan minua yhä uudestaan. Se antaa voimaa.
Rusasen sisar on oopperalaulaja Johanna Rusanen-Kartano ja isä musiikkineuvos Pertti Rusanen. Onko kyse Rusasten ihmegeeneistä?
– Vai onko niin, että monella muullakin olisi ne, mutta me olemme saaneet laulamiseen kaikki mahdollisuudet, hän pohtii.
– Johannalle laulajan ura oli haave, minulle ei. Mutta kun aikoinaan pääsin lavalle, löysin itseni, kertoo laulaja ja kiirehtii hakemaan pieniä poikiaan.
Jaa tämä artikkeli: