Netissä voi keskustella aroistakin aiheista nimimerkin takaa. Kuva: Sirpa Päivinen

Vimmaista änkyröintiä ja herkkiä ydinkysymyksiä

Kirkkokriittisyys kasvaa, ja samoin kasvaa tarve puhua uskosta. Keskustelu käydään netissä, ilman nimiä.

• 12.11.2009 11:49

Tämänkaltaisella sananvaihdolla se usein alkaa, uskoa käsittelevä nettikeskustelu.

Yllä olevat kannanotot lausuttiin tammikuussa Iltalehden keskustelufoorumin ketjussa, joka käsitteli kirkon ja valtion erottamista toisistaan. Samanlaista keskustelua kirkosta ja kristinuskosta, uskonnoista ja uskonnottomuudesta, käydään kymmenillä muillakin suomalaisilla keskustelupalstoilla.

Keskustelu velloo tietenkin kirkollisilla nettifoorumeilla. Mutta yhtä lailla se elää suurten tiedotusvälineiden kommenttiketjuissa, Suomi24:n kaltaisissa verkkoyhteisöissä, jopa erikoistuneilla harrastepalstoilla.

Eikö uskon pitänyt olla suomalaisille yksityisasia?

Valtamediassa kirkko nousee esiin kummallisten kiistojen areenana. Uutisissa toistuvat jähmeä konservatiivisuus, sitkeä naispappeuden vastustus, homojen joukkosorto.

Kun tiedotusväline julkaisee kirkkoa käsittelevän uutisensa verkossa, jutun perään muodostuu kommenttien ketju.

Useimmiten keskustelu alkaa vastakkainasettelulla ja änkyröinnillä. Kommentit ovat pilkallisia ja ylenkatsovia, eivätkä niiden kirjoittajat kuuntele toisiaan.

Ilmiö ei ole sidoksissa vain uskonnolliseen keskusteluun: internet houkuttelee väittelyyn usein ääripäitä, heitä, joilla on vahvat mielipiteet asiasta kuin asiasta.

– Uskonto on mielipiteiden kärjistymiselle vielä erityisen altis aihe. Sille löytyy aina puolustajia ja vastustajia, eikä keskustelupalstoilla ole yleensä tavoitteenakaan päästä konsensukseen, määrittelee teologian tohtori, uskontotieteilijä Titus Hjelm.

Uskontoaiheisia keskusteluja silmäillessä näyttää siltä, että palstasta riippumatta ajatuksiaan tykittävät aina samanlaiset ihmisjoukot:

Uskonnottomat, jotka suoltavat omaa propagandaansa, halveksuvat toisin ajattelevia ja haastavat riitaa.

Uskonnottomat, jotka suhtautuvat vastakkaisiin mielipiteisiin lauhkeammin, suorastaan näennäisen välinpitämättömästi.

Uskovat, jotka tuntevat löytämästään aarteesta ylitsevuotavaa riemua ja toivottavat kaikille siunausta.

Uskovat, jotka päivittelevät maailman tilaa ja julistavat rangaistusta maallistuneelle medialle ja erimielisille kommentoijille.

Nettikeskustelussa jokainen mielipide lähtee samalta viivalta. Osaa keskustelijoista juuri tämä tasa-arvo rohkaisee jakamaan ajatuksiaan.

– Verkossa jokainen keskustelija on mukana sillä auktoriteetilla, jonka siinä tilanteessa pystyy itse kirjoituksellaan hankkimaan, määrittelee sosiaalista mediaa tutkinut valtiotieteiden tohtori Martti Puohiniemi.

Toisaalta nimimerkkien taakse kätkeytyminen johtaa siihen, että toisin ajattelevista ja heidän aatteestaan levitetään röyhkeän vääriä väitteitä.

Käytös netissä voi mennä myös äärimmäisyyksiin.

Kolme viikkoa sitten evankelisluterilainen kirkko avasi verkkoon palvelun, jossa esi- ja alakouluikäiset lapset voivat tutustua kirkon symboliikkaan, vaeltaa hahmoillaan kirkkotilassa ja tavata ystäviään.

Virtuaaliseen lastenkirkkoon niin ikään kuuluva keskustelualue on kuitenkin toistuvasti jouduttu sulkemaan palstalle tulleiden uskonnonvastaisten ja alatyylisten viestien takia.

Palvelun verkkotunnusta hallinnoiva Vantaan seurakuntayhtymä jätti lastenkirkkoon kohdistuneesta häirinnästä viime viikolla tutkintapyynnön poliisille.

Oikeasti ihmiset eivät kuitenkaan jakaudu pelkästään uskonnollisiin hourupäihin ja militanttiateisteihin, Titus Hjelm huomauttaa.

Niinpä. Jopa nettisivustoilla esiintyy toisinaan myös maltillisten ryhmä, joka parhaimmillaan vie keskustelua inttämisasteelta eteenpäin.

– Edetessään uskonnolliset keskustelut kehittyvät kiinnostaviksi, asiallisiksi ja syvällisiksi. Silloin ne ovat aitoa oman merkityksellisyyden etsintää, luonnehtii kirkon verkkoprojekteja luotsaava hankekoordinaattori Hannu Majamäki kirkkohallituksesta.

Otetaan esimerkki.

Vähän ennen joulua HS.fi:n viihdeuutinen kertoi, että kohujulkkis Johanna Tukiainen uskoi parantuneensa malariasta joukkorukouksen voimalla.

Päällisin puolin kommenttiketjun puheenvuorot vaikuttivat tyypillisen yksisilmäisiltä.

Halleluja, kiitos Jeesus!!, lausui yksi.

Ja toinen vastasi: En luota enää yhteenkään lääkäriin jos hekin uskovat olevansa jonkun korkeamman voiman työkaluja.

Mutta tökerön ilmaisutavan alla oltiin kuin oltiinkin ydinkysymysten äärellä.

Jos Jumala on kaikkivaltias, miksi hän sallii pahan? Miksi toiset paranevat ja toiset eivät?

Voiko Jumalaan olla yhteydessä, ja jos voi, niin miten?

Internet ei ole päätynyt uskonnollisen keskustelun areenaksi mitenkään sattumalta.

Titus Hjelm huomauttaa, että verkossa sosiaalisuuskin on kevyttä sosiaalisuutta. Netissä muodostuu kyllä yhteisöjä, mutta keskustelijan ei tarvitse sitoutua yhteen tiettyyn yhteisöön.

– Kaikkiaan keskustelun herääminen on osoitus siitä, että uskonnolla on meidän yhteiskunnassamme rooli ja että uskonto aiheuttaa itse kussakin hämmennystä.

Hannu Majamäki muistuttaa, että netissä keskustelija saa olla anonyymi. Lisäksi moni kokee, että hankalista asioista on miellyttävämpää kirjoittaa kuin puhua.

– Kaiken kaikkiaan näyttää siltä, että sitä mukaa kuin kirkkokriittisyys Suomessa on lisääntynyt, myös halu puhua uskonnosta on kasvanut.

Uskontokeskustelu voikin putkahtaa esiin missä vain: puutarhasivustoilla, urheilijoiden palstoilla, pienten lasten vanhempien foorumeilla. Keskustelu saattaa lähteä liikkeelle, kun yksi yhteisön jäsenistä mainitsee omaisensa kuolemasta.

Toisaalta usko on myös aihepiiri, joka sulkee sisäänsä mitä vain.

Yhdessä ja samassa ketjussa voidaan päätyä väittelemään kirkollisveroista ja perhesuhteista, kommunismista ja Raamatusta, ristinkuolemasta ja mediasta, orjuudesta ja kasteesta.

Kirkkoa netissä käytävät uskontokeskustelut tietenkin kiinnostavat.

Ei, kyse ei ole siitä, että keskusteluja haluttaisiin tai varsinkaan voitaisiin ohjailla. Sen sijaan kyse on siitä, että kirkon on oltava siellä, missä ihmiset ovat.

Ja ihmiset ovat verkossa.

Viime kuukausina kirkko on kokeillut yhteistyötä esimerkiksi City-lehden City.fi-palvelun kanssa. Kirkon työntekijät ovat rantautuneet sivustolle ja osallistuneet rakkautta käsitteleviin keskusteluihin. Majamäen mukaan kysyntä on ollut kovaa: kirkonmiesten ja -naisten ei ole tarvinnut itse aloittaa keskusteluista yhtäkään.

– Lähinnä työntekijät ovat olleet palstalla välittämässä ihmisille sitä, että maailma ja asiat eivät ole mustavalkoisia, Majamäki pohtii.

Yksi asia on kuitenkin tärkeää muistaa:

Kirkon käymää keskustelua ei ole vain keskustelu, johon osallistuvat kirkon työntekijät.

Kirkon käymää keskustelua ovat kaikki ne tuhannet keskustelupalstojen kommentit, jotka ovat kirkon jäsenten kirjoittamia.

Kirjoituksen taustana on käytetty myös ruotsalaisen uskontososiologin Mia Lövheimin artikkelia A Space Set Apart? Young People Exploring the Sacred on the Internet.