Viranomainen - ainoa lähimmäinen?
Keskiluokan puuhakirja, totesivat vihreät opiskelijat tasavallan presidentti Sauli Niinistön johtaman ryhmän neuvoista syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Viime viikolla julkaistu verkkosivusto www.tavallisia.fi listaa asioita, joita yksittäinen ihminen voi tehdä lasten ja nuorten hyväksi.
Kritiikki kohdistuu siihen, että yhteiskunnallisten ratkaisujen sijaan tilanteen korjaamiseksi tarjotaankin yksilön vastuuta ja yhteisöllisyyttä. Romutetaanko tässä hyvinvointiyhteiskuntaa?
Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta nojaa valtaosin julkisen vallan toimintaan. Kolmannen sektorin ja perheen rooli hyvinvoinnin – koulutuksen, terveydenhuollon, sosiaaliturvan – tukijana ja mahdollistajana on toisenlainen kuin muualla maailmassa.
Lapset koulutetaan ja sairaat hoidetaan riippumatta siitä, kenen lapsia ollaan ja paljonko tilillä on rahaa. Palvelut ovat saatavilla yhteiskunnan toiminnan osana.
Samaan aikaan 8-vuotiaan tytön kuolema ja pitkään jatkunut järkyttävä kohtelu on ravistellut yhteiskuntaa. Sosiaaliviranomaiset käyvät läpi toimintaansa, samoin tekevät yksittäiset ihmiset. Tapahtumien jälkeen lastensuojeluilmoitusten määrä nousi räjähdysmäisesti, samoin avuntarjoukset lastensuojelujärjestöille. Keskusteluun osallistunut lasten psykiatri Jari Sinkkonen on suorin sanoin kehottanut ihmisiä tunnistamaan vastuunsa ja puuttumaan kaltoin kohteluun.
Ihmisiä siis tarvitaan. Syrjäytymistä tutkittaessa on havaittu, että jos perheellä tai nuorella on yksikin tukeva ihmissuhde, se voi auttaa yli hankalampien aikojen. Tuo ihminen voi olla viranomainen, mutta sen ei tarvitse olla. Tuo ihminen voi olla myös eno, kummi, naapuri, futisjoukkueen valmentaja tai tukea tarjoava vapaaehtoinen. Siis sinä, minä tai me yhdessä.
Presidentti Niinistön ryhmän kokoamat ohjeet ja ideat eivät ole mitään uutta. Ne ovat ihan sitä vanhaa ja tuttua: rajoja, rakkautta, aikaa, apua. Niitä kokoamassa on kuitenkin ollut joukko lasten ja nuorten kanssa työskenteleviä, jotka tietävät, mistä asioista nuorilla on puute.
Annetuissa ohjeissa on yksi suuri ongelma: niitä ei ole osoitettu kenellekään muulle. Ne on osoitettu minulle. Ne haastavat katsomaan omaa elämääni ja lähipiiriäni: mitä minä voin tehdä. Vaikka yhteiskunta hoitaa verovaroin monia asioita, lähimmäisyyttä ja ihmisyyttä ei voi ulkoistaa.
Hyvinvointiyhteiskuntaa ei ole rakennettu turhan takia. Myös rakenteita, niiden arviointia ja kehittämistä tarvitaan. Tulossa olevat kunnallisvaalit haastavat puolueita ja ehdokkaita kertomaan, millaisin rakentein Espoossa ja Kauniaisissa otetaan nuorten syrjäytyminen vakavasti.
Urpu Sarlin
päätoimittaja
urpu.sarlin@evl.fi
Jaa tämä artikkeli: