Verkossa. Mikko Koponen toteaa, että virren voi veisata myös tietokoneen ääressä.
Virressä kuuluu ihmisen ääni
”Ihmiset eivät enää uskalla laulaa itse, omalla äänellään. Laulaminen on jäänyt muun musiikkitulvan jalkoihin”, Leppävaaran seurakunnan kanttori Pauliina Hyry sanoo.
”Siksi me kanttorit keksimme aloittaa Kosketa minua virsi -projektin.”
Projekti on osa Leppävaaran seurakunnan 50-vuotisjuhlavuotta. Joka maanantai seurakunnan verkkosivuilla ilmestyy äänite virrestä, joka tulevan sunnuntain messussa lauletaan.
Verkossa julkaistuilla äänitteillä ei kuulla täydellistä, viimeisteltyä laulua. Virsissä on rosoisuutta ja säröä, ihmisen ääni aidoimmillaan. Virsiä esittävät kanttorit, kuoro sekä seurakunnan työntekijät, kuten kirkkoherra ja nuoriso-ohjaaja. Tavoitteena on innostaa ihmisiä laulamaan.
Hyry kertoo, että seurakuntalaiset ovat jo kyselleet virsistä tallenteita.
”Tallenteiden tekoon emme kuitenkaan ole lähtemässä. Nämä virret elävät vain hetkessä.”
Virsiä pidetään usein laahaavina ja vanhanaikaisina. Hyry uskoo, että virsien yksinkertaisuus puhuttelee kuitenkin myös nykyihmistä. Tutkimusten mukaan ihmiset kokevat juuri urkumusiikin sekä virret rauhoittavana.
”Kirkon omien työntekijöiden tehtävä on pitää yllä virsien arvostusta, jotta ne eivät jää viihteellisemmän musiikin varjoon”, Hyry sanoo.
Hän jatkaa, että suomalaiset ovat ujoa kansaa, eivätkä mielellään tuo esiin herkimpiä tunteitaan, kuten uskoa. Virret ovat anonyymi ja helppo tapa käsitellä näitä asioita.
Pohjimmiltaan virsien voima on yhdessä laulamisessa. Virsiä veisattaessa kukaan ei ole yksin.
Leppävaaran seurakuntalainen ja laulamista harrastava Mikko Koponen jäi heti koukkuun uuteen virsipalveluun. Koponen kiittelee palvelua helppokäyttöiseksi. Hän uskoo, että verkkovirsien avulla voidaan tavoittaa myös ne seurakuntalaiset, jotka eivät ole aiemmin innostuneet laulamisesta.
Ei tarvitse olla täydellinen laulaja. Kaikki voivat osallistua, Mikko Koponen sanoo.
Virttä laulaessa ei haittaa, vaikka jokainen nuotti ei osuisikaan kohdalleen.
”Ei tarvitse olla täydellinen laulaja. Kaikki voivat osallistua”, Koponen sanoo.
Hän on seurannut Leppävaaran seurakunnan verkossa julkaistavia virsiä vuoden alusta saakka. Laulamista harrastava Koponen kiinnostui uudesta palvelusta, jota seurakunta tarjoaa, ja jäi heti koukkuun. Koponen kiittelee palvelua helppokäyttöiseksi. Hän uskoo, että verkkovirsien avulla voidaan tavoittaa myös ne seurakuntalaiset, jotka eivät ole aiemmin innostuneet laulamisesta.
”Palvelun avulla voi myös opetella uusia virsiä. Toivon, että ihmiset saadaan näin kiinnostumaan enemmän virsimusiikista.”
Toiveena on, että virsien arvokas kulttuuriperintö ei katoaisi.
”Vanhimpia virsiä on veisattu jo satoja vuosia. Virsirunous on aina kantanut arjessa, ja kantaa edelleen”, Koponen toteaa.
Virsiä kannattaa opetella ulkoa, koska vanhojen virsien sanoista voi löytää apua yllättävissäkin tilanteissa.
”Toisinaan jokin virsi pulpahtaa mieleeni kesken työpäivän. Virsistä löytää voimaa elämän jokaiseen hetkeen.”
Jaa tämä artikkeli: