Virtuaaliväkivalta kasvattaa tappajia
Julkisessa liikenteessä plakaatit toivovat, että antaisit matkarauhan. Lehdistä luemme vähän väliä, kuinka nuori mies on pahoinpidellyt tai teloittanut tuntemattomia. Mitä on oikein tekeillä?
Olkia kohautellaan eikä osata päätellä, miksi väkivalta pursuaa yhteiskuntamme saumoista yhä mielivaltaisempana. Joo, on pahoinvointia, syrjäytymistä ja liian kiireisiä vanhempia. Ja höllää aselakiakin pitäisi muuttaa.
Mutta väkivaltaviihde tuntuu olevan kultainen vasikka, jonka palvonnan osallisuutta viattoman veren lisääntyvään vuodatukseen ei haluta tarkastella. Miksi? Siksikö että liki jokainen mies on tätä vasikkaa kumartanut ja ”kun ei se tappajaa minustakaan ole tehnyt, niin tokkopa tuo niin vaarallinen on”?
Vaan nyt meillä onkin ennenkokematon nuorten aikuisten sukupolvi, joka on voinut velloa virtuaalitappamisessa pienestä pitäen. Jos mentaalis-emotionaalisena ravintona on virtuaalitappamista päivittäin, niin kyllä se jälkensä jättää – niihinkin, joista ei murhamiehiä tule.
Jo se, että kuviteltu tappaminen tuottaa nautintoa, on hälyttävä merkki empatian puutteesta. Miksi vanhemmat ruokkivat poikiaan näin? Juuri päinvastaistahan pojat tarvitsisivat: empatian vahvistamista.
Myötätunto ja väkivaltaan liittyvän kärsimyksen ymmärtäminen eivät nuorilla virtuaalitappajilla pääse kehittymään. Aivotutkimus on myös todentanut, että jonkin asian keskittynyt toisto voi muuttaa aivojen rakennetta.
Ahkeran virtuaalitappajan aivoissa lienee vahva väkivallan ja nautinnon yhteenlinkittymä. Kun sitten omassa elämässä jokin suistuu raiteiltaan, väkivallalta hillitseviä pidäkkeitä ei tällaisella yksilöillä ihmeemmin ole.
Toisen tappaminen on helppoa, kun sitä on virtuaalitreenattu satojatuhansia kertoja eikä normaalia empatiakykyä löydy. Kertoisiko joku, mitä hyvää virtuaaliväkivallalla saavutetaan?
Kohisee
Jaa tämä artikkeli: