Voihan muovi!
Muistan erään sukulaismummon sanat viidentoista vuoden takaa. Hän oli tullut hoitamaan lapsiamme, koska makasin toimintakyvyttömänä kovassa flunssassa. Tehokas tiskaaminen oli juuri alkamassa, kun keittiöstä kuului hapan jupina: "Kyllä pitäisi puurokattila nuolla tarkkaan puhtaaksi." Muistin, että kattilan pohjalle oli tosiaan aamulla jäänyt sentin verran kaurapuuroa enkä innottomana keittiöihmisenä ollut ajatellut pyöräyttää tähteistä sämpylätaikinaa. Harmitti jäädä kehnoista emännäntaidoista kiinni, mutta enemmän kommentti nauratti.
Meitä keski-ikäisiä on usein huvittanut isovanhempiemme ikäpolven yltiöpäinen säästäväisyys. Puhumattakaan Niksipirkan näppäristä vinkeistä: uimalasit ja snorkkelit päähän sipulia leikatessa, muovipussisuikaleista virkkaamalla hapsumatto, nailonsukkahousuista käsilaukku, salaattilinko ja vaikka mitä pöhköä. Hah-hah-haa!
Viime aikoina hymy on alkanut hyytyä. Näin viime viikolla John Websterin dokumenttielokuvan Katastrofin aineksia, missä nelihenkinen perhe yrittää pärjätä ilman öljyä kokonaisen vuoden. Elokuva onnistui herättämään huolen ilmastonmuutoksen nopeasta etenemisestä sekä kestämättömästä länsimaisesta yhteiskuntarakenteesta, joka perustuu jatkuvalle taloudelliselle kasvulle. Raja on tullut jo vastaan, mutta kuluttaa pitäisi silti yhä enemmän, jotta talous saadaan uuteen nousukiitoon.
Elokuva palautti mieleen omiakin lapsuuskuvia. Jauheliha jauhettiin tiskin takana lihamyllyssä, makkaraa siivutettiin koneella, ja kaikki pakattiin paperiin. Vihanneksetkin paperipusseihin, jotka myyjä punnitsi. Perunat ja porkkanat olivat multaisina säkeissään.
Sitten se ilmestyi; ihana läpinäkyvä muovikelmu! Se tuntui lähes yhtä hienolta keksinnöltä kuin hiustenhoitoaine.
Nyt ruoan ja muiden päivittäistarvikkeiden hankkiminen on lähes mahdotonta ilman muovikäärettä tai -pakkausta, kuten Websterin dokumenttikin osoitti. Toimivalta torilta tai kauppahallista saa sentään jotakin.
Se, mitä ennen tehtiin säästäväisyyssyistä, on tänä päivänä ekologista toimintaa. Näkökulma on vaihtunut. Isovanhempien sukupolven omavaraisempaa elämäntapaa arvostaa vakavasta syystä. Eikä pahemmin naurata.
Jaa tämä artikkeli: