null Voiko kristitty syödä lihaa?

Voiko kristitty syödä lihaa?

Sain koiran. Yhteiselomme kestettyä jonkin aikaa aloin miettiä, miksi voin syödä lautaseltani sikaa, nautaa tai broileria, mutta en koiraa. Kun ymmärsin, että esimerkiksi sika on yhtä älykäs tai jopa älykkäämpi eläin kuin koira, ja kun otin selvää lihan tehotuotantoon liittyvästä ahdistavasta todellisuudesta, en enää voinutkaan syödä lihaa hyvällä omallatunnolla. Liityin Lihaton Lokakuu -kampanjaan viime vuonna, enkä sen jälkeen ole palannut entiseen ruokavaliooni.

Olen miettinyt, onko kristityn hyväksyttävää syödä lihaa. Ymmärrän, että Raamatun mukaan Jumala antoi ihmisille luvan syödä lihaa syntiinlankeemuksen jälkeen (paratiisissahan Aatamille ja Eevalle Jumala osoitti ravinnoksi kasvikset). Ymmärrän myös, että viidakossa elävä ihminen voi muun ravinnon puuttuessa joutua turvautumaan eläimen lihaan.

Sitä en ymmärrä, että kristitty voi syödä tehotuotettua lihaa ilman tunnontuskia. En usko, että Jumala salliessaan ihmiselle lihansyönnin antoi meille oikeuden jalostaa eläimistä ruokakoneita, joiden ainoa tehtävä on tuottaa keskitysleirimäisissä oloissa halpaa lihaa ja maitotuotteita ilman minkäänlaisia oikeuksia. Raamatun mukaanhan Jumala loi myös eläimet ja niille tunteet. Toivoisin aiheesta keskustelua ja asiantuntijoiden artikkeleita siitä, miten lihansyönnin oikeutusta perustellaan kristinuskossa.

Johanna Uski

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.