Teatteria galleriassa. Kaija Pakarinen ja Teemu Kupiainen eläytyvät Dostojevskin luomien henkilöiden sielunelämään.
Voiko kukaan olla läpeensä hyvä?
Kaija Pakarisen Idiootti-monologissa ihmisen monet puolet säväyttävät.
Teksti Marjo Kytöharju
Kuva Sirpa Päivinen
Harjoitusten jälkeen Pakarinen huokaa, että menossa on piinaavin vaihe. Kohta pitäisi pystyä harjoittelemaan ilman käsikirjoitusplaria.
Pakarinen sai sysäyksen Idiootin esittämiseen Kupiaiselta pari vuotta sitten. Kupiaista oli ihmetyttänyt, miksi kukaan ei ollut tehnyt näyttämölle hänen lempikirjastaan monologia, sillä voihan romaanin eri henkilöiden nähdä kuvaavan yhden henkilön eri piirteitä.
– Minulla oli silloin menossa Shakespeare -vaihe. Vastasin, etten pitänyt omana juttunani sy-vyyssukellusta venäläiseen melankoliaan, näyttelijä hymähtää.
– Myöhemmin törmäsin Ilona Anhavaan , joka tarjosi käyttööni galleriaansa. Mieleeni tuli Kupiaisen ehdotus, ja luettuani Idiootin uudestaan jäin koukkuun.
Kun Pakarinen sai monologinäytelmää varten apurahan, hän halusi siihen mukaan Kupiaisen. Tämä suostui parin viikon miettimisajalla. Ohjaajaksi Pakarinen kysyi Riku Saastamoista, jonka kanssa hän on tehnyt yhteistyötä aiemminkin.
Idiootti on Kaija Pakarisen ensimmäinen monologinäytelmä. Häntä jännittää aika lailla, vaikka ei yksin lavalla olekaan.
– Idiootin maailma on psyykeltään niin voimakas, että saa olla jalat maassa, ettei huivi lennä päästä.
Pakarinen teki itse näytelmän käsikirjoituksen. Hän myöntää, että yli 600-sivuisen teoksen tiivistäminen monologiksi oli vaativa urakka.
Näytelmän päähenkilönä on kaatumatautia sairastava ruhtinas Myškin, joka palaa Venäjälle oltuaan pitkään Sveitsissä hoidoissa. Hän ei osaa sen vuoksi käyttäytyä niin kuin seurapiireissä tavataan. Keskeisenä näytelmässä on Myškinin, Parfjon Rogozinin ja Nastasia Filippovnan kolmiodraama.
– Minuun teki vaikutuksen Myškinin viattomuus ja koskemattomuus. Hänellä ei ole tarvetta miellyttää ketään eikä hän ole riippuvainen kenestäkään. Hänen rehellisyytensä ja hyvyytensä tuovatkin valoa ja helpotusta joidenkin ihmisten elämään, mutta toisista se taas tuntuu piinalliselta, Pakarinen kertoo.
– Ihmetyttää, miten Myškin pystyy säilyttämään valoisuutensa ja toimintakykynsä silloinkin, kun häntä kohdellaan huonosti ja nimitetään Idiootiksi. Toisaalta hän tuntuu näkevän ihmisten hyödyntavoittelun ja tajuavan oman viisautensa.
Dostojevski itse oli tuskaillut kirjeessä eräälle ystävälleen, miten hän pystyy kirjoittamaan kirjan ihmisestä, joka on läpeensä hyvä.
Dostojevski kirjoitti Idiootin vuonna 1868 pakoillessaan velkojiaan pelihimon ja epilepsian rasittamana Sveitsissä ja Italiassa. Kirjassa on paljon muutakin omaelämäkerrallista ainesta, kuten kuolemaantuomitun tarina.
Kaija Pakarisen mukaan moniulotteisessa kirjassa on myös kristillistä sisältöä. Ruhtinas Myškiniä voi Pakarisen mielestä luonnehtia Jumalan hulluksi, joka toimii tietyllä tavalla Jumalan tahdon mukaisesti.
– Myškin pohtii Jumalan olemassaoloa ja tulee siihen tulokseen, ettei Jumalaa voi kukaan määritellä. Jumala sisältyy kaikkeen elämään. Hän kysyy esimerkiksi, miten kukaan voi kävellä puun ohi tulematta onnelliseksi sen näkemisestä. Omat murheet ovat pieniä sen rinnalla.
– Minusta tässä on koko Idiootin ydinkohta, se, mitä Dostojevski haluaa tarinallaan sanoa. Olen pyrkinyt tämän ansiosta itsekin näkemään puut ja värit uudella tavalla.
Idiootin lisäksi Pakarinen on tänä vuonna monessa mukana. Hänet nähdään syksyllä Kansallisteatterin lavalla Juha Jokelan uutuusnäytelmässä Patriarkka . Kyseessä on teatterin 140-vuotisjuhlanäytelmä. Hänellä on myös rooli kahdessa ensi-iltaan tulevassa elokuvassa, jotka ovat Aku Louhimiehen Elävien kirjoihin ja Mikko Kuparisen Rakkauden rasvaprosentt i.
Idiootin ensi-ilta ke 15.8. klo 19 Galerie Anhavassa Sanomatalossa, Mannerheiminaukio 3. Esityksiä 16.9. saakka. Galleriassa esillä Janne Räisäsen ja Heini Ahon näyttelyt 2.9. saakka, jonka jälkeen Anne Koskisen ja Timo Vaittisen näyttelyt 6.–30.9.
Jaa tämä artikkeli: