Kuva: Kirkon Ulkomaanapu
Voiko tasa-arvoa viedä?
Voiko tasa-arvoa viedä? Kun ihmisoikeusneuvonantaja Rauno Merisaari ulkoministeriöstä kuulee haastattelukysymykseni, hänen on tarkistettava:
”Tässä kai lähdetään siitä, että kaikki ihmiset ovat tasavertaisia, kuten kansainvälisissä sopimuksissa sanotaan?”
Siitä lähdetään: yhdenvertaisuus ei ole länsimaisen ihmisen etuoikeus. Tosin sekään ei ole kaikille itsestäänselvyys. Ja sen vuoksi siihen palataan aina yhä uudestaan ja uudestaan keskustelun lomassa.
Tänä vuonna uudistetun Suomen kehityspoliittisen ohjelman lähtökohdaksi on otettu ihmisoikeusperustaisuus.
”Hyvin tehty kehitysyhteistyö sisältää aina tasa-arvon ja oikeuden ihmisarvoon”, sanoo Merisaari.
Suomi lopettaa
avun Nicaraguaan
Kehitysyhteistyön tavoitteena on lisätä paikallisen väestön tietoa omista oikeuksistaan ja kykyä toimia niiden puolesta.
Jotta työ olisi hedelmällistä, myös viranomaisten tahtoa ja taitoa toimeenpanna ihmisoikeusvelvoitteita vahvistetaan.
Esimerkiksi maissa, joissa useat peruskoulut ovat avustusjärjestöjen ylläpitämiä, valtiota sitoutetaan vastaamaan itse koulutusjärjestelmänsä kehittämisestä ja ylläpidosta. Aina ei päästä tuloksiin
Mutta helppo tie ei ole tämäkään. Yhteistyömaiden kanssa on keskusteltava vaikeista asioista. Avustuspäätöksillä voidaan ohjata, joskus radikaalistikin. Sitä ei kuitenkaan tehdä mielellään. Viime aikoina esimerkiksi Yhdysvallat ja Iso-Britannia ovat uhanneet katkaista avun mailta, jotka vainoavat seksuaalivähemmistöjä.
Suomi puolestaan on päättänyt tänä vuonna lopettaa kahdenkeskisen avun Nicaraguaan.
Nicaraguaa arvostellaan vilpillisistä vaaleista, huonosta hallinnosta ja hallituksen haluttomuudesta suojella kansalaistensa oikeuksia. Myös useat muut maat ovat vetäytyneet Nicaraguasta.
”Tähän tultiin laajojen arviointien jälkeen. Kun on hallinto, jolla on kyseenalaiset lähtökohdat ihmisoikeuksien kannalta, yhteistyö hallituksen kanssa on mahdotonta”, kommentoi Merisaari.
Kansalaisjärjestöt havaitsevat
ihmisoikeusloukkaukset
Nicaragualaisia ei kuitenkaan jätetä oman onnensa nojaan hallituksensa armoille. Suomen yhteistyö maassa toimivien kansalaisjärjestöjen ja YK:n terveysjärjestöjen kanssa jatkuu edelleen.
Tämä ei ole pikkujuttu. Kansalaisjärjestöjen välisen kehitysyhteistyön merkitys on usein yleisesti ajateltua suurempi. Järjestöt ovat kehittyneet palveluntarjoajista poliittisiksi muutosvoimiksi.
”Kansalaisjärjestöt kouluttavat ihmisiä tietämään oikeutensa ja uskomaan, että elämään on mahdollista vaikuttaa. Aktiivinen väestö taas voi tehdä demokratialle myönteisiä muutoksia. Kansalaisjärjestöt voivat toimia myös poliittisina partnereina, jotka havaitsevat ihmisoikeusloukkaukset, kuten jonkin kansanryhmän sorron jo varhaisessa vaiheessa. Ne voivat viestiä kansainväliselle yhteisölle, että jotakin on tehtävä”, kertoo Merisaari.
Kirkon ulkomaanapu
Somalian rauhantyössä
Kirkon Ulkomaanapu on ollut mukana Somalian rauhanprosessissa jo vuodesta 2007. Hätkähdyttää kuulla, että suomalainen, kristillistaustainen järjestö on tukenut Somaliassa paikallisten uskonnollisten johtajien sharia-opetusta.
”Uskonnolliset johtajat pyysivät sitä, koska olivat huolissaan radikaalien ryhmien tulkinnasta. Halusimme tukea perinteisen näkemyksen mukaista maltillista islamin opetusta. Muuten olisi mahdollista, että radikaalit tulkinnat shariasta pääsisivät valloilleen”, kertoo johtaja Antti Pentikäinen.
Paikallisilla heimojohtajilla ja uskonnollisilla johtajilla on paljon vaikutusvaltaa, mutta heitä on hyljeksitty kansainvälisesti. Kirkon Ulkomaanapu sai heidät kuitenkin mukaan pitkään työstettyyn rauhanprosessiin.
”Heidän mukaantulonsa tarkoitti, että saimme muutettua rauhanprosessin strategiaa oleellisesti. Nyt on toivoa syvien jännitteisten rakenteiden purkamisesta ja yhteiskunnan eheytymisen mahdollisuudesta. Tämä oli onnistuminen ja läpimurto, jonka kaltaista ei yhden järjestön kohdalla tapahdu montaa kertaa”, kertoo Pentikäinen.
Entä naisten oikeudet?
Somaliaan vuonna 2004 valitun väliaikaishallituksen kausi päättyy tässä kuussa. Viime vuonna klaanien ja heimojen vanhimmat päättivät muodostaa YK:n tuella Kansallisen vanhimpien neuvoston valmistelemaan perustuslakia.
Vanhimpien neuvosto koostuu vain miehistä. Yhdeksi keskustelunaiheeksi nousivat naisten oikeudet, kuten kiintiön määritteleminen parlamenttiin valittaville naisille, jotta naisten asemaa turvataan parlamentissa.
”Miehet keskustelivat pitkään naisten oikeuksista. Kirkon Ulkomaanavun tukemissa koulutuksissa olleet uskonnolliset johtajat ottivat yhteisen kannan naisten kiintiön tarpeellisuudesta. Ehdotusta kritisoitiin, mutta sen perusteltiin olevan islamin mukaista, ja nyt näyttää siltä, että Somalian uuteen parlamenttiin saadaan naisille 25 prosentin edustus”, kertoo Pentikäinen prosessin kulusta.
Tasa-arvon puolesta
kannattaa taistella
Se, mitä Pentikäinen kertoo Somalian rauhantyöstä, kertoo paljon ihmisoikeustyöstä.
Vankkumaton usko ihmisten tasa-arvoon antaa rohkeutta dialogiin, joka ei koostu vain omista tarpeista.
”En näe isoja ristiriitoja siinä, miten eri uskonnot hahmottavat ihmisen loukkaamattomuuden ja arvon. Uskontoa kyllä käytetään sitomaan ihminen vallitsevaan asetelmaan ja vallanpitäjiin. Se taas kertoo enemmän ihmisen pienuudesta kuin uskonnoista”, hahmottelee Pentikäinen.
Toiseksi: avainhenkilöiden kanssa syntyneet luottamukselliset suhteet mahdollistavat keskustelun jatkumisen.
”Naisen alistettu asema on historiallinen valhe, tragedia, johon eri kulttuurit uskovat. Tällaisissa tilanteissa naisten väliseen solidaarisuuteen ei voi luottaa, vaan naiset ovat itse itseensä kohdistuvien ihmisoikeusloukkausten tekijöitä”, kommentoi Pentikäinen.
Niinpä esimerkiksi Liberiassa uskonnolliset johtajat kouluttavat yhteisöjä ja siellä kätilöinä toimivia henkilöitä lopettamaan silpomiseen liittyvät perinteet.
”Ihmisoikeuksien toteutumiselle ei ole muuta estettä kuin ihmisten sokeus. Pahinta on, uskoa myyttiin, jota ei uskalla kyseenalaistaa”, sanoo Pentiläinen.
Muutos ei synny
pakottamalla
Kolmanneksi: Todellisiin muutoksiin ei päästä ulkoa tuoduilla opeilla tai opettajilla. Paras muutoksen välittäjä on sellainen, joka on yhteisössä läsnä ja jolla yhteisön syvällinen tuntemus. Ulkopuolisten tärkein rooli on asettua itsensä alttiiksi antavien muutoksentekijöiden tueksi. Yhteisöt eivät yleensä kestä sisältä päin tulevaa muutosta ilman konfliktia.
”Muutoksen vastaiset voimat aktivoituvat. Syntyy syntipukkiefekti. Kun joku avaa suunsa yhteisön sisällä, uhkailulla ja väkivallalla ei ole rajoja. Kaikkein julmimmatkin seuraukset ovat mahdollisia”, kuvailee Pentikäinen.
”Tämä on nähtävissä myös Suomessa”, lisää Pentikäinen, ja olemme hetken hiljaa. Mielessäni välähtävät monet lehtiotsikot. Tasa-arvokeskustelussa ollaan eri vaiheissa Suomessa ja Somaliassa, mutta tasa-arvo ei ole totta kaikille Suomessakaan.
Keskustelua tarvitaan, väittelyäkin. Maailmankuva ei muutu ilman konfliktia. Mutta suurimmat muutokset tapahtuvat kuitenkin myönteisen kautta, dialogissa. Tämän läksyn ovat Pentikäiselle opettaneet somalialaiset sharia-opettajat. Se, että toisen uskonnon edustajat, ulkomaalaiset toimijat kunnioittavat muslimitraditioita, kuuntelevat ja pitävät sanansa, motivoi myös somalialaisia pitkäjänteiseen työhön oman yhteiskuntansa kehittämiseen.
Maahanmuuttajia kaivataan kansainväliseen työhön
Espoon seurakuntayhtymä jakaa vuosittain melkein kaksi miljoonaa euroa neljälle lähetysjärjestöille sekä Kirkon Ulkomaanavulle kehitysyhteistyöhön ja humanitaariseen apuun.
”Kirkkomme lähetysjärjestöjen tekemä kehitysyhteistyö on pitkäjänteistä työtä naisten, lasten ja etnisten vähemmistöjen puolesta, jossa ei tempoilla projektista toiseen”, kertoo Pertti Poutanen, monikulttuurisuustyön sihteeri Espoon seurakuntayhtymästä.
Lähetystyöntekijät muodostavat seurakunnille myös valtavan kansainvälisen kontaktiverkoston ulkomaille. Moni muu taho ei yllä samaan.”
Espoon seurakunnat tukevat yhteensä noin 40 kohdetta ympäri maailmaa. Työn lähtökohtina ovat paikallisten ihmisten omat tavoitteet ja tarpeet.
Työ suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä paikallisen organisaation, usein seurakunnan tai järjestön kanssa.
”Lähetystyöntekijät opettelevat paikallisen kielen, jotta voivat keskustella paikallisten ihmisten kanssa ja ymmärtää heidän arkeaan ilman tulkkia”, kertoo Poutanen.
Maailman löytää myös Espoosta. Espoon seurakuntiin liittyy myös maahanmuuttajia – tällä hetkellä seurakuntien jäsenet puhuvat jo 75 eri kieltä. Tämä luku kasvaa joka viikko.
Maahanmuuttajat näkevät yleensä oman maansa tukemisen tärkeänä. Poutanen pohtii, miten saisimme Suomeen muuttaneet kristityt mukaan seurakuntiemme kansainväliseen työhön rakentamaan kotimaidensa yhteiskuntia.
”Samalla oppisimme heiltä myös uskontodialogia. Maahanmuuttajat ovat tottuneet elämään eri uskontokuntien kanssa rinnakkain.”
Jaa tämä artikkeli: