Kuvia ja musiikkia. Yli 50 vuoden muusikonuran tehnyt Junnu Aaltonen ja vuonna 2006 Dukaatti-palkinnon vastaanottanut kuvataiteilija Pauliina Turakka Purhonen kohtasivat Kampin kappelin luona.
Voimaa luomistyöhön
Jazzmuusikko, kuvataiteilija ja rap-artisti kertovat, miten usko näkyy tai kuuluu heidän työssään. Teksti Antti Möller Kuvat Sirpa Päivinen
Usko on pohjimmiltaan henkilökohtainen asia. Varsinkin luterilaisuudessa on korostettu henkilön omaa suhdetta Jumalaan ulkoisten rituaalien sijaan. Luterilaisuudessa uskon voi kätkeä syvälle sisäänsä ja pitää henkilökohtaisena tietonaan, mikäli näin haluaa.
Mutta taiteilijalle pysyttely omassa intiimissä piirissä voi olla lähes mahdotonta. Kun oma persoona on tärkein työkalu, tulevat itsen eri puolet lähes väkisin esiin.
Eivätkä kaikki edes pyri kätkemään hengellistä puoltaan. Usko voi myös olla väkevä voimavara, joka auttaa paitsi elämän notkelmissa myös oman luovuuden toteuttamisessa.
Yksi tunnetuimmista kotimaisista jazzmuusikoista on Juhani ”Junnu” Aaltonen , 76. Aaltonen nousi parrasvaloihin jo 1960-luvulla soittaessaan Annikki Tähden bändissä ja sittemmin myös Tasavallan Presidentissä.
Nykyisin Martinlaaksossa asuvan Aaltosen lapsuus oli hyvin rikkonainen. 7-vuotiaana hän joutui vanhempien eron seurauksena poikakotiin, ja normaali lapsuus loppui lyhyeen. Vuotta myöhemmin hänet vietiin sotalapsena Ruotsiin, ja sitten taas 12-vuotiaana takaisin Suomeen uuteen perheeseen.
Elämänpolku jätti luonnollisesti jälkensä.
– Alusta asti menestyin muusikkona hyvin. Mutta mulla oli erittäin huono itsetunto, enkä osannut käsitellä pahaa oloa, Aaltonen muistelee.
Aaltonen opetteli saksofoninsoiton alkeet yksin kuulokorvalla. 25-vuotiaana hän pääsi Sibelius-Akatemiaan opiskelemaan huilunsoittoa. Se oli melkoinen paukku pojalle, joka oli saanut opetusta vain yhdeltä amatööriltä. Jo näistä ajoista asti Aaltosella on kuitenkin ollut erottuva ja ilmapiiriä sähköistävä soundi.
Kun Aaltonen ”rakastui Jeesukseen” ja tuli uskoon 26 vuotta sitten, hän alkoi oireilla menneisyyttään, joka ilmeni unessa häkkinä. Hän ymmärsi, että oli puhaltanut saksofoniin tuskaansa, jossa muut kuulivat jotain erityislaatuista.
– Torveen meni valtavasti potaskaa, mutta yllättäen ulos tulikin taidetta. Se raivo jalostui joksikin muuksi ja hyväksi.
Uskon myötä autettavasta tuli auttaja. Aaltonen on keskustellut Jumalan kanssa taajaan, ja nyt hän uskaltaa seistä omilla jaloillaan ja konkreettisesti palvella muita musiikkinsa välityksellä.
– Musiikki on sanaton kieli, joka ylittää kaikki kulttuuriset raja-aidat. Sanat saattavat vain viedä ihmisen kuoreensa, mutta musiikin avulla puolustaminen loppuu ja sisin aukeaa.
2000-luvulla Aaltosella alkoi uusi tuottelias ja kehuttu jazz-vaihe Juhani Aaltonen triossa. Silti tänä päivänä 95 prosenttia hänen esiintymisistään liittyy uskonnollisiin tapahtumiin. Aaltonen ei yritä soittaa hengellisesti, sillä hänen ”henkensä haisee”. Sen sijaan on oltava oma itsensä ja soitettava juuri niin kuin tuntuu luontevalta.
Taitavana improvisaatiosoittajana tunnetun Aaltosen on helppo mennä mukaan mihin tahansa tilaisuuteen.
– Olen soittanut kokonaisia konsertteja ilman minkäänlaista suunnitelmaa. Aiemmin vain puhisin torveen, uskon kautta musaan on tullut sisältö ja tarina, Aaltonen huomauttaa.
Aaltonen ei omassa elämässään pysty erottamaan uskoa ja taidetta.
– Olen marinoitunut Pyhässä Hengessä. Soittotaito on armolahjani, johon uppoudun täysin.
Isoja eepoksia lainaavat teokset ja henkilökohtainen ote. Niistä kuvataiteilija Pauliina Turakka Purhonen , 41, tunnetaan. Hän valmistui vuonna 2003 Kuvataideakatemian maalauslinjalta, ja sittemmin hänen töitään on ollut esillä näyttelyissä eri puolilla Suomea. Merkittävä osa niistä on päätynyt museoiden omiin kokoelmiin, esimerkiksi Kiasmaan ja Espoon modernin taiteen museoon.
Turakka Purhosen lapsuudessa uskonto oli aina läsnä. Molemmat vanhemmat olivat pappeja, ja niinpä hän mietti jo pienenä, että miltähän se tuntuu olla uskossa.
Oma uravalinta ei ollut vaivaton. Turakka Purhonen kokeili esimerkiksi teologian opintoja.
– Opintojen sisältö oli sinällään hyvin kiinnostavaa, mutta minä en jaksanut sitä pelkkää lukemista. Silloin minulla katoaa tolkku siitä, kuka minä olen.
Sen sijaan taiteellinen ala ja käsillä tekeminen osoittautui hänelle sopivaksi. Silti Raamatun tarinat ovat hänelle yhä hyvin läheisiä. Ne alkoivat tulvia taiteelliseen luomistyöhön reilut viisi vuotta sitten.
– Osittain tiedostamatta menin minulle tuttujen kuvien pariin, Turakka Purhonen kertoo.
Ensimmäinen tällainen työ oli toisinto ahvenanmaalaisen St Mikaelin kirkon veistoksista. Vastaavasti Pyhä Sebastian taipui neulatyynyksi, joka sai Turakka Purhosen aviomiehen Kallen kasvot. Teos kertoo siitä, kuinka tulee satuttaneeksi ja muokanneeksi kaikkein läheisimpiään.
Turakka Purhosen suhde uskontoon on monitulkintaisempi kuin Juhani Aaltosella. Taiteilija uskoo Jeesukseen, mutta Jumalasta hän ei osaa sanoa, mitä sanalla tarkoitetaan. Tosi uskovaisuus saa hänet pitkiin mietteisiin.
Ennen kaikkea Turakka Purhonen haluaa uskoa ihmiseen.
– Ihmiset sitovat toisiaan, mutta samalla kuka tahansa voi osaltaan vapauttaa toisen. Kristus on niiden varassa, jotka täällä tallaa, hän selventää.
Kysyttäessä luovan työn henkilökohtaisesta merkityksestä taiteilija peräänkuuluttaa perittyjen taakkojen siirtämisen välttämistä.
– Jos ihmiset eläisivät ilman oman menneisyyden painolastia, niin asiat olisivat selviä. Näin ei kuitenkaan ole, ja tästä syntyvää väärinkäsitystä usein mietin työskennellessäni.
Aaltosen tapaan myös Pauliina Turakka Purhoselle taide toimii välineenä omien lapsuudenkokemusten prosessointiin.
– Tällä hetkellä työstän hahmoja, jotka ovat muistoja omasta lapsuudesta. Sieltä nousi esiin paljon hyviä, mutta myös ikäviä asioita. Hahmojen joukkoon tuli yksi Jeesuskin.
Taiteilijan usko voi joskus olla kova pala hänen yleisölleen. Heinäkuisena perjantaina rap-artisti Rudy ”Ruudolf” Kulmala , 28, veti Bassoradiossa aamushow’ta ja keskusteli vieraan kanssa uskosta, kun radion keskustelupalsta täyttyi kuulijoiden vihaisista kommenteista.
– On se hassua, kun mikään muu aihe ei saa tällaista reaktiota aikaan, Ruudolf huomauttaa hieman tuskastuneena suoraan lähetykseen.
Ruudolf on yksi tunnetuimmista kotimaisista rap-artisteista. Vuonna 2004 ilmestynyt debyyttialbumi Doupeimmat Jumala seivaa oli menestys, se valittiin Sue -lehdessä vuoden parhaaksi suomalaiseksi levyksi.
Siinä missä Aaltonen tuli uskoon viisikymppisenä, koki Ruudolf herätyksen jo 18-vuotiaana. Nuorukaisen elämän suunta oli haussa, ja ajoittain olo tuntui hyvin raskaalta. Käänteentekevä kokemus sattui isän kristillisen seurakunnan tuulikaapissa.
– Kun mä kuulin sen Jeesus-musan, aloin itkeä saman tien. Se vaikutti tosi syvään. Lopullisesti padot aukesivat pari päivää sen jälkeen, kun sisällä ollut ahdistus yhtäkkiä purkautui ulos itkuna ja nauruna ja olo helpotti.
Siitä päivästä lähtien Jumala on ollut todellinen osa Ruudolfin elämää. Taiteilijana hän tuo uskoaan esiin juuri niin paljon kuin haluaa. Ruudolf ei nosta kristillistä tematiikkaa lyriikoihin väkisin vaan ainoastaan, jos se tuntuu soveliaalta.
Tämäkin on monille nuorille rap-faneille liikaa.
– Hengellisyyteen tuntuu monilla nuorilla olevan kaipuuta, mutta sen sijaan kristinuskon tai Jeesuksen mainitseminen usein suututtaa. Alusta asti olen saanut palautetta, että miks mun pitää puhua siitä Jeesuksesta. Joku siinä vaan jengiä ärsyttää, vaikka tappaminen tai huumeet ei tunnu haittaavan.
Hengellinen kuvasto on vahvasti esillä myös Ruudolfin uusimmassa Jalokivii tiputtelen -biisissä, jossa puhutaan niin suojelusenkeleistä kuin luomakunnasta. Kappaleeseen on kätketty syvempää sanomaa, joka ei pintapuolisella kuuntelulla välttämättä aukea.
Pauliina Turakka Purhonen pitää Ruudolfia henkilönä, joka uskon myötä ei ole leikellyt rönsyjään pois. Suhde rap-musiikkiin on silti muuttunut.
– Mun on vaikea löytää sellaista räppiä, josta pitäisin todella paljon. Se maailmankuva on yleensä jotain aivan muuta kuin mihin itse uskon. Saisi olla enemmän artisteja, jotka toisivat esiin jotain positiivista, Ruudolf toivoo.
Jaa tämä artikkeli: