null Vuosaaren nuoret kasvot esillä valokuvanäyttelyssä

Valokuvauskurssilla mukana ollut Katja Saukkoriipi otti kuvan toisesta kurssilaisesta, Shrististä. Kuva: Katja Saukkoriipi

Valokuvauskurssilla mukana ollut Katja Saukkoriipi otti kuvan toisesta kurssilaisesta, Shrististä. Kuva: Katja Saukkoriipi

Hyvä elämä

Vuosaaren nuoret kasvot esillä valokuvanäyttelyssä

Vuotalon näyttely Kuljen, katson, kohtaan esittelee vuosaarelaisten lasten ja nuorten omakuvia ja heidän suhdettaan kotikulmiinsa.

Miksi näyttely koottiin, valokuvataiteilija Kastehelmi Korpijaakko?

– Näyttely on osa Valokuvataiteen museon yhteisöllistä toimintamuotoa Vuosaari – toisin sanoen, joka toteutetaan Helsingin kulttuurikeskuksen tuella Helsingin malli -hankkeena. Museo on virittänyt yhteistyötä Vuosaaren eri toimijoiden kanssa viime keväästä lähtien. Vuotalosta tuli ehdotus kaupunginosan 50-vuotisjuhlien merkeissä koottavasta näyttelystä, jossa olisi esillä Vuosaaren nuoria kasvoja.

Miten näyttelyn valokuvat syntyivät?

– Vuotalossa nähdään lasten ja nuorten kuvia kolmelta kurssilta, jotka minä ja Noora Sandgren vedimme Valokuvataiteen museon valitsemina valokuvataiteilijoina.

– Itse ohjasin viime kesänä kaksi Vuotalon kesäkurssia, joista toinen oli 9–12-vuotiaille suunnattu Hymysilmä, mutrusuu ja toinen 13–16-vuotiaille tarkoitettu Face to Face. Kursseilla keskityttiin muotokuvien kuvaamiseen itsestä ja toisista. Sandgren puolestaan toteutti pidempään kestäneen Polkuja-kurssin yhteistyössä Helsingin NNKY:n tyttötyön kehittämishankkeen Deboran kanssa. Kurssilaisten kuvissa näkyy myös Vuosaaren ympäristöä.

Onko valokuvaus sopiva taidemuoto nuorille?

– Valokuvaaminen on lapsille ja nuorille luonteva itseilmaisun väline, koska he kuvaavat muutenkin paljon kännyköillä ja digikameroilla. Kuvaamiseen ei myöskään liity niin paljon osaamispaineita kuin esimerkiksi piirtämiseen.

– Kursseillani käytettiin tavallisia digipokkarikameroita, koska halusimme toimia ajatus eikä tekniikka edellä. Joillakin oli mukana myös omat kamerat. Kerroin erilaisista kuvaustavoista ja keskustelimme siitä, miten niillä voi viestiä asioita.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.