Hyvän korvapuustin salaisuus on taikinan kauliminen henkäyksen ohueksi. Tia Vähäsarjalta isonkin pullaerän leipominen ja paistaminen sujuu iloisella rutiinilla vielä kotona Espoon Rastaalassa, vaikka hän oli samassa puuhassa vuoden ajan lähes päivittäin vapaaehtoistöissä Belgiassa. Kuva: Jani Laukkanen
Vuosi maailmalla elämää oppimassa
Kaksi vuotta sitten Tia Vähäsarjalla oli monille 18-vuotiaille tuttu elämäntilanne. Lukio oli suoritettu, mutta seuraavasta siirrosta ei vielä ollut selkeää kuvaa.
Hän päätti pitää opinnoissa välivuoden, nähdä maailmaa ja tehdä jotakin hyödyllistä.
”Au-pairin työt olivat yksi vaihtoehto, mutta äiti muisti ystävänsä hyvät kokemukset Lontoon Merimieskirkon emännyydestä, joten ryhdyin ottamaan siitä vaihtoehdosta selvää”, Vähäsarja muistelee.
Hän kävi vapaaehtoistyöstä kiinnostuneille ja jo rekrytoiduille tarkoitetun peruskurssin, jolla tutustuttiin viikonlopun ajan muun muassa Merimieskirkon historiaan ja toiminnan periaatteisiin.
Eräänä lauantaina Espoon Rastaalassa vietettiin Vähäsarjan ylioppilasjuhlia, ja jo maanantaina hän lähti kohti Belgiaa.
Antwerpenistä Brysselin Pappilaan
Tia Vähäsarjan työ keittiö- ja asiakaspalvelun vapaaehtoisena alkoi Antwerpenin Merimieskirkolla.
”Se oli oikein perinteinen, ihana paikka, jossa kävi merimiehiä ja rekkakuskeja lukemassa suomalaisia lehtiä, saunomassa ja pullakahvilla”, Vähäsarja kuvailee.
Leipomisesta Vähäsarja piti jo ennestään, ja vuoden aikana hän sai vaivata taikinaa lähes päivittäin. Tavallinen työpäivä sisälsi leipomista ja kahvin keittämistä, myytävien tuotteiden esille laittamista, asiakaspalvelua kassalla sekä kahvilan ja keittiön siistinä pitämistä.
”Vastaan tuli kaikenlaista työtä johon oli tartuttava. Esimerkiksi tavarantoimitusten purkamisessa autettiin tietysti kaveria. Kaikki työ oli kivaa, ja vapaaehtoistyössä kaukana kotoa kannattaa suhtautuakin niin, ettei se ole mitään diivailijan hommaa”, Vähäsarja nauraa.
Syksyllä hän jatkoi matkaa alkuperäiseen päämääräänsä Brysseliin. Hän asui Pappilan yläkerrassa muiden vapaaehtoisten kanssa ja teki töitä alakerran kahvilassa. Työ oli kaiken aikaa lähellä, mutta huoneeseensa saattoi vetäytyä myös omaan rauhaan.
”Brysselissä asiakkaina oli myös virkamiehiä ja varsinkin suomalaisia perheenäitejä lapsineen. Monet äidit kävivät kahvilassa useita kertoja viikossa. Kiireisen kaupungin keskellä Merimieskirkko oli kuin rauhan keidas.”
Matkaevääksi jäi hienoja muistoja
Tia Vähäsarja palasi Espooseen jälleen Antwerpenin kautta. Hän venytti vapaaehtoisvuottaan tavallista pitemmäksi tuuratessaan mielellään toisten kesälomia.
”Vuoden aikana sain hienoja kokemuksia, itsenäistyin ja opin pärjäämään arkisissa tilanteissa. Käytännöllisyyteni lisääntyi! Sain hyviä ystäviä, joiden kanssa pidän edelleen yhteyttä.”
Vähäsarjan kotiinpaluu osui alkukesään, jolloin yliopistojen pääsykokeet olivat jo ohi. Hän vietti seuraavan talven kansanopistossa ranskan, espanjan, englannin ja ruotsin kieliopintojen parissa.
Viime keväänä hän ehti jo pääsykokeisiin, mutta teki niiden jälkeen vielä retken Belgiaan entisten työkavereidensa kanssa.
”Vähän on koko ajan sinne ikävä. Muistelureissulla teki toisaalta mieli jäädä Brysseliin, toisaalta vuosi oli sopiva aika viettää vapaaehtoistyössä.”
Vaasaan ja taas maailmalle
Tänä syksynä Tia Vähäsarja on muuttanut opiskelija-asuntoon Vaasaan.
Hänen yliopisto-opiskelunsa koostuvat viestinnän, nykysuomen ja englannin opinnoista. Vähäsarjan ensivaikutelma on, että hän valitsi juuri oikean opintosuunnan.
”Uskon että vapaaehtoisvuodesta oli hyötyä tässäkin. Tuntuu, että osasin olla vähän avarakatseisempi opiskelupaikan valinnassa, eikä pääkaupunkiseudulta pois lähteminen tunnu maailmanlopulta, vaan enemmänkin seikkailulta”, Vähäsarja sanoo.
Asettuminen entuudestaan tuntemattomaan kaupunkiin on sujunut hyvin, mutta Vähäsarjan halu nähdä lisää maailmaa ei ole laantunut.
”Lähden varmaankin vaihto-opiskelijaksi heti toisena opiskeluvuotena. Vaikka Belgia on lähellä sydäntäni edelleen, vaihtoon lähden jonnekin muualle. On kiva nähdä ja kokea taas jotakin uutta.”
Merimieskirkon vapaaehtoisvuosi
Suomen Merimieskirkko otti 1980-luvun puolivälissä vuosivapaaehtoistoimintansa mallin Ruotsista.
Muissa pohjoismaissa työmuoto on hiipunut, mutta ei Suomessa.
”Lähetämme eri toimipisteisiimme vuosittain parisenkymmentä vapaaehtoista”, kertoo henkilöstöjohtaja Heikki Rantanen.
”Hakijoita on paljon, mutta myös karsinta kovaa. Haluamme varmistaa, että lähtijällä on totuudenmukainen käsitys kovasta työstä ja mahdollisuudet suoriutua hyvin.”
Työstä ei makseta palkkaa. Merimieskirkko tarjoaa matkat ja majoituksen sekä ruokarahan.
Merimiesten ja rekkamiesten auttamisen sekä kahvila- tai kerhotyön lisäksi tarjolla on kiinteistöjen huoltotehtäviä ja kuljetusta.
”Vapaaehtoistyö on vastuullista ja monipuolista ja vaatii sitoutumista. Toisaalta se myös antaa paljon. Moni on jäänyt meille jopa vakituiseksi työntekijäksi”, Rantanen sanoo.
Lisätietoja: www.merimieskirkko.fi
Jaa tämä artikkeli: