Wilho Siukonenkin unohtui
Leena Eerola harmitteli kirjoituksessaan (Kirkko ja kaupunki 14.1.) säveltäjä Armas Maasalon unohtamista viime vuonna. Markku Pietiläinen harmitteli puolestaan säveltäjä Heino Kasken vastaavaa kohtaloa (Kirkko ja kaupunki 21.1.). Vuonna 1885 iloittiin kolmessa lukkarin puustellissa poikalapsen syntymästä. Rautavaaran lukkarin Israel Masalinin (Maasalo) perheeseen syntyi poika Armas, Pielisjärven (nyk. Lieksan) lukkarin Daniel Kasken perheeseen poika Heino ja Valkealan lukkarin Herman Siukosen perheeseen poika Wilho.
Wilho Siukonen teki varsinaisen elämäntyönsä Sortavalan seminaarin musiikin lehtorina. Hän oli maassamme oman aikansa johtavin musiikkipedagogi, jonka kursseille tuli osanottajia myös Virosta. Hänen toimittamansa laulukirja oli maamme käytetyin koululaulukirja ennen peruskouluun siirtymistä. Hänen johtamansa Iltakuoro lukeutui maamme johtaviin sekakuoroihin.
Myös Wilho Siukosta olisi voitu viime vuonna juhlia. Mielestäni edellä mainituille säveltäjille sopivin juhlavuosi olisi ollut 2010, jolloin heidän syntymästään tuli kuluneeksi 125 vuotta.
Jos kuluvaa vuotta halutaan musiikillisesti juhlistaa, paras kohde olisi Heikki Klemetti, Kuurtaneen jättiläinen, jonka syntymästä tulee helmikuussa kuluneeksi 140 vuotta. Hän perusti Suomen Laulun, hän aloitti Bachin Matteuspassion esitysperinteen maassamme, hän uudisti suomalaista kuorolaulua, hän opetti suomalaiset laulamaan ja lausumaan oikein, hänen kätensä jälki näkyi itse asiassa kaikilla musiikin aloilla. Ilman häntä meillä ei olisi laulua Oi kallis Suomenmaa.
Olisikohan seurakunnissakin aihetta järjestää musiikki-ilta Heikki Klemetin elämäntyön merkeissä.
Reijo Pajamo
emeritusprofessori, Helsinki
Jaa tämä artikkeli: