Ydinvoima on moraalikysymys
Tavallisena kansalaisena on vain luotettava maan johtavan päivälehden raportointeihin, joten on hyvä, että kaupunginvaltuutetut Ville Jalovaara (sd) ja Mika Ebeling (kd) selkiyttivät syitään Olkiluoto3:en tukemiseen 30 miljoonalla (K&k 17.4. ja 24.4.).
Helsingin suhteessa uraanienergiaan ei olekaan kyse pikkuasioista. Helsinki on Olkiluodossa mukana paitsi kolmannen voimalan rakentamisessa, myös neljännen suunnittelussa kymmenen prosentin osuudella. Suunnitteluvaiheessa puhutaan kymmenistä ja rakentamisvaiheessa sadoista miljoonista euroista.
Helsinki on myös Fennovoiman Pyhäjoen ydinvoimasuunnitelmissa Vantaan Energian kautta, josta se omistaa 40 prosenttia. Olkiluoto3:sta ei tiedetä, milloin se valmistuu, paljonko tulee maksamaan ja kuka laskun maksaa. Saksalainen E.ON luopui Fennovoimasta taloudellisesti kannattamattomana, nyt tilalle yritetään saada venäläistä Rosatomia.
Helsingillä ei professori Peter Lundin mukaan ole kulutuksensa puolesta tarvetta olla mukana ydinvoiman lisärakentamisessa. Helsingin Energia tuottaa 40 prosenttia enemmän sähköä kuin mitä se tarvitsee. Helsingin Energia on tulouttanut 200–300 miljoonaa euroa vuodessa kaupungin kassaan. Tulouttaminen vaikeutuu, kun Helsingin Energia yhtiöitetään parin vuoden sisällä.
Olisi mielenkiintoista tietää, millaisin laskelmin ydinvoimaa tuetaan taloudellisin perustein. Onko mukana reaktorien purku (kustannus samaa suuruusluokkaa kuin rakentaminen), loppusijoitus, hiljaisuudessa Suomeen rantautunut ympäristölle tuhoisa uraaninlouhinta. Uraanivoima ei ole lainkaan puhdasta, jos koko elinkaari huomioidaan.
Taloudellisesta kannattavuudesta puhuttaessa ilmeisesti kustannukset ulkoistetaan tuleville sukupolville. Millä oikeudella tämän sukupolven elintaso rahoitetaan tulevien kustannuksella? Onko Helsingin syytä osallistua tällaiseen?
Marjatta Näätänen
Jaa tämä artikkeli: