null Ydinvoimasta Marjatta Näätäselle

Ydinvoimasta Marjatta Näätäselle

Marjatta Näätänen viittasi mielipidekirjoituksessaan (K&k 10.4.) Helsingin Sanomien 28.3. esille nostamiin minun ja kaupunginvaltuutettu Mika Ebelingin (kd.) Olkiluoto 3 -ydivoimalan lisärahoituksesta Helsingin kaupunginvaltuustossa käyttämiin puheenvuoroihin.

Lehdistö nostaa usein kokouksista esille yksittäisiä lausumia, jotka eivät välttämättä anna täyttä kokonaiskuvaa valtuuston puheenvuoroista. Kokouksia on kaikkien mahdollista tulla seuraamaan paikan päälle tai katsoa Helsinki Kanavalta internetistä.

Käytin Näätäsen viittaamassa 27.3. pidetyssä kokouksessa Mika Ebelingin jälkeen seuraavaan puheenvuoron, jonka alussa totesin, että kyseessä on mielestäni varsin maallinen asia ja sellaisena toivoin valtuuston siitä muodostavan kantansa.

Henkilökohtaisesti en ollut valtuustossa vuonna 2003 päättämässä Helsingin osallistumisesta Olkiluoto 3 -hankkeeseen, mutta näkemykseni mukaan Helsingin päätöksenteossa on oltava tiettyä pitkäjänteisyyttä ja viivytysten jälkeen näillä näkymin vuonna 2016 valmistuva hanke on vastuullista saattaa siihen tehtyjen investointien ja maamme energian saannin turvaamiseksi loppuun.

Ville Jalovaara

kaupunginvaltuutettu (sd.)

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.