Yhdistysaktiivin kolme menovinkkiä
Kävin pari vuotta sitten seurakunnan ukulele-kurssilla, siinä sai sormenpäät kyytiä. Aina kun ehdin käyn laulamassa Espoonlahden kirkolla kauneimmat joululaulut. Laulaminen urkujen säestyksellä on mukavaa, ja vahvistaa myös keuhkoja. Keväällä käyn isovanhempien ja isän haudalla laittamassa kukat kukkimaan ja aistin luonnon heräämistä. Samalla moikkaan muita läheisiä, joiden viimeinen kumpu on siellä. Kuva: Jukka Granstrom

Hannele ”Hansu” Pitkä-Liukkonen on aktiivinen kivenlahtelainen. Hän liikuttaa ikäihmisiä ja on avautunut runoille.

1. Ohjaan harrastuksena Soukan palvelutalolla Etelä-Espoon Eläkeläisten ohjelmaryhmä Serafiinoja. Minua huolestuttaa, miten käy niiden vanhusten, jotka asuvat yksin, eivätkä ole tekemisissä muiden kanssa edes viikoittain. Kaikki ihmiset tarvitsevat seuraa ja virikkeitä pysyäkseen virkeinä.

Mielen hyvinvoinnin rakennuspuut ikääntyville -hankkeen projektipäällikkö Maija Hansen Suomen Mielenterveysseurasta to 14.4. kello 13 Soukan kappelissa. Osoite Soukankuja 3. Kahvit 1,5 euroa.

2. Lukeminen on ollut lapsesta asti tärkeä asia minulle, ja nimenomaan ihan perinteisen kirjan lukeminen. Lukupiirissä saa ihan erilaisen näkökulman kyseessä olevaan kirjaan, ja tässäkin tehdään jotain muiden ihmisten kanssa. Olen myös hieman raottanut runojen maailmaa itselleni, kun asukasyhdistys Kivenlahti-Stensvik pitää runoiltoja Kahvi-Kaisalla. Seuraava onkin jo samana iltana kuin lukupiiri, teemana on “ilo”.

Lukupiiri Kivenlahden kirjastossa, Merenkäynti 3. Torgni Lindgren, Muistoja tiistaina 19.4. kello 18 sekä 17.5. kello 18 Ljudmila Ulitskaja, Tyttölapsia. Tiedustelut. Maisa Tervo 050 592 8388.

3. Myyjäiset ovat askartelijan aarreaitta, saa hyviä ideoita kokeilla uusia juttuja.

Kevätmyyjäiset. Tule nauttimaan tunnelmasta, tekemään ostoksia lähetystyön hyväksi ja popsimaan lounas pullakahvin kera lauantaina 23.4. kello 11–14 Soukan kappelille, Soukankuja 3. Tarjolla leivonnaisia, arpoja ja käsitöitä. Joel Reinarun konsertti kello 12.

Jaa tämä artikkeli: