Yhteinen ateria
Kouluissa kuluu maanantaisin ruokaa enemmän kuin muina päivinä. On helppo päätellä, etteivät ainakaan kaikki lapset syö viikonloppuisin hyvin kotonaan. Yhteisen aterioinnin perinne taitaa olla hukassa monessa perheessä myös arkisin. Lasten ja vanhempien harrastukset aikatauluttavat elämää niin, ettei ehditä istahtaa yhdessä ruokapöytään, saati valmistaa ateriaa yhdessä.
Sääli, sillä yhteisellä aterioinnilla on muutakin merkitystä kuin vatsan täyttäminen. Se luo keskinäistä yhteyttä. Voi olla, että tehoyhteiskunta, jossa vapaa-aikakin halutaan hyödyntää mahdollisimman tarkoin, syö meiltä jotakin todella tärkeää. Itse kunkin on hyvä tuolloin tällöin pysähtyä miettimään omaa elämäntapaansa ja -rytmiään. Annanko esimerkiksi riittävästi aikaa kaikkein läheisimmilleni?
Tämä kaupunki on täynnään myös niitä, joille arjen ateria yhdessä toisten kanssa on käytännön mahdottomuus. Liki puolet helsinkiläisistä kodeista on yhden hengen talouksia. Aika monen arkikokemus on, ettei kunnon aterian valmistaminen vain itselle oikein maistu. Jotkut yksineläjät ovat perustaneet pieniä ”ruokarinkejä”, joissa käydään vuorotellen toinen toisillaan syömässä. Ei pöllömpi idea.
Seurakuntiakin huudetaan hätiin luomaan ihmisten välistä ateriayhteyttä. Siellä täällä on kokeiltukin sitä, että sunnuntain messun jälkeen jäädään vielä yhdessä syömään. Tämmöiselle tuntuisi olevan yksin elävien ihmisten ja arkikiireillä rasitettujen perheiden kaupungissa suoranainen sosiaalinen tilaus.
Vuosikymmeniä kirkossa on vannottu vapaaehtoistyön nimiin. On myös puhuttu jumalanpalveluselämän monipuolistamisesta. Kohta kaikissa Helsingin seurakunnissa on sunnuntaisin messuja vähintään kahdessa kirkossa. Löytyisiköhän niin paljon vapaaehtoisintoa, että joissakin kirkoissa voitaisiin profiloitua yhteisiin aterioihin?
Kristittyjen kokoontumisiin on alusta pitäen kuulunut yhteinen ateria. Meillä se on nykyisin tiivistynyt messussa vietettävään pyhään ehtoolliseen. Joka sunnuntai voidaan kokea yhteyttä ehtoolliselle polvistuvien kanssa, ja salatulla tavalla myös Jumalan ja sukupolvien ajan samalla aterialla käyneiden kanssa. Siinä ei juuri vatsaa täytetä, mutta sitäkin enemmän henki tulee ravituksi. Sen varassa jaksaa lähteä uusin voimin myös maanantaihin.
Jaa tämä artikkeli: