Uusia symboleja. Aidsiin menehtyneen Rotimi Fani-Kayoden valokuvassa on monta tulkinnan mahdollisuutta. Kuva: Nykytaiteen museo Kiasma, ARS 11 -näyttely.
Yhteinen vertauskuva
Kristillisten symboleiden tuntemus on avain sakraalitaiteeseen ja omaan kulttuuriperintöömme.
Symboli on merkki jostain – se on kulttuurisesti opittava vertauskuva. Monet sanat, kirjaimet, numerot, eläimet, eleet, asut ja kasvit ovat symboleita, jotka viittaavat johonkin yhteisesti sovittuun niiden itsensä ulkopuolella. Symboleita ovat myös liikemerkit, logot ja meille elintärkeät liikennemerkit. Symbolit kertovat paljon – niille, jotka niitä tuntevat.
Italian Genovassa asuva Liisa Väisänen on filosofian tohtori, uskonnolliseen taiteeseen erikoistunut taidefilosofi ja kulttuurimatkailun monitoiminainen. Hän on juuri lopettanut oman matkailuyrityksensä, mutta aikoo jatkaa työtään kulttuurimatkojen oppaana ja luennoitsijana.
Erityisesti pyhiinvaellusmatkat ovat lähellä Väisäsen sydäntä. Hänen opastamillaan matkoilla kolutaan kaikki kirkot ja muistomerkit, ja ihmiset haluavat tietää, mistä pyhäinkuvat kertovat.
Kun kysymykset maalausten ja veistosten merkeistä, henkilöiden asuista ja eleistä eivät ottaneet loppuakseen, Väisäsestä tuntui, että asialle oli tehtävä jotain. Niinpä hän kirjoitti Kristilliset symbolit -kirjan.
Siinä lähiluetaan pääasiassa vanhoja italialaisia maalauksia, joilla on kristillinen sanoma. Niistä löytyy paljon kuva-aiheita, joiden kautta symbolien maailmaa voi avata.
Italialaisten taideteosten valitsemiseen on hyvät perusteet. Italia oli taiteessa johtoasemassa 1000-luvun ensimmäisillä vuosisadoilla, joka oli myös kristillisten symbolien muokkaantumisen keskeistä aikaa.
– Moni kirjani teoksista on Genovasta, josta oli helppo saada kuvauslupia museoihin ja kirkkoihin. Ajattelin myös, että oli hyvä näyttää muita kuin maailmantaiteen tunnetuimpia sakraaliteoksia. Näin havainnollistuu, että symbolit pätevät laajemminkin. Ne eivät ole vain tiettyjen teosten ominaisuuksia, Väisänen kertoo.
Myös viihdekulttuurissa on kiinnitetty huomiota kristillisiin symboleihin. Symbolitutkijoita on kuvattu seikkaileviksi sankareiksi ja salaisuuksien paljastajiksi, kuten Dan Brownin vauhdikkaassa kirjassa Da Vinci -koodi. Tällaista kaupallista mystifiointia Liisa Väisänen pitää hieman liioiteltuna, mutta symbolien tuntemista sinänsä hyödyllisenä taitona.
– Symbolit ovat kieli siinä kuin mikä muukin kieli, ja ihmisiä kiinnostavat kieli ja kommunikaatio. Taideteosten kanssa seurusteluun tarvitaan myös omaa kielitaitoa – etenkin, kun on kyse vanhemmasta taiteesta, jossa symbolit ovat oleellisia.
Paljon puhutaan, että taideteokset on tarkoitettu ensi sijassa koettaviksi, ja että ne herättävät lähinnä elämyksiä.
– Suurimmalle osalle ihmisistä pelkkä kuvien katsominen ei kuitenkaan riitä, vaan he haluavat tietää, mistä niissä on kysymys, Liisa Väisänen sanoo.
Ihmisen elämys ja kokemus taideteoksesta eivät siis vähene, jos hän saa taideteoksen tekemisestä ja sisällöstä taustatietoja?
– Nimenomaan! Kokemuksellisuus voi tiedon kautta lisääntyä ja katsoja pääsee toisella tasolla käsiksi teokseen. Esittävällä kristillisellä taideteoksella on kaksi tasoa: se, mitä kuva esittää ja sanoma. Jotta pääsee kiinni sanomaan, se vaatii esittävyyden ja symbolien ymmärtämistä. Se ei tarkoita, etteikö teoksesta voisi samalla saada vaikkapa kauneuden elämystä.
Väisäsen mielestä elämys vaatii mietiskelyä, sitä että rauhoittuu teoksen ääreen, tutkii sitä herkeämättä ja pyrkii dialogiin sen kanssa.
Eri aikakausien kristillisen taiteen symbolitkäydään läpi Liisa Väisäsen kirjassa. Sellaisia ovat esimerkiksi evankelistat merkkeineen, kala, risti, karitsa, käärme, labyrintti, lohikäärme, leipä ja viini sekä kyyhkynen.
Labyrintti on Väisäselle itselleen läheinen symboli.
– Labyrintti on erittäin vanha symboli. Se liittyy pyhiinvaellukseen ja on samalla koko elämän symboli. Elämä on täynnä mahdollisuuksia ja tie ikuiseen elämään on siellä keskellä. Tieltä harhaantuminenkaan ei ole virhe, sillä väärästä suunnasta pääsee aina tulemaan takaisin.
Väisänen kannustaa lukijaa katsomaan maalauksia tarkemmin, sillä vain harvoin kirkollisten taideteosten luona on symboleja selostavia kylttejä. Etenkään Italiassa niitä ei tarvita, sillä symbolien lukutaito on siellä hyvä.
Suomen kirkko on kuvien suhteen paljon niukempi.
– Kuvat tahtovat sanan kirkossa unohtua. Olisi hyvä, että Suomessakin kuvalla olisi nykyistä näkyvämpi osuus, ja kristilliset symbolit tunnettaisiin paremmin. Kaikissa kulttuureissa on uskonnon lisäksi tarvittu kuvaa. Kuva ja usko ovat kulkeneet käsi kädessä, Väisänen tähdentää.
Luca Cambiason Pyhää Luukasta esittävästä maalauksessa (tällä aukeamalla)käydäänteologista keskustelua. Hahmojen ja tilanteen tunnistamiseksi tarvitaan paljon taustatietoa ja loogista päättelyä.
Liisa Väisäselle tehtävä on kuitenkin helppo:
– Näillä hahmoilla on melko hyvin tunnistettavat symbolit. Keskellä on kirkkoisä Basileos Suuri, yllään kaapu ja kädessään piispan sauva. Hänen tunnuksensa on evankeliumikirja. Päässä oleva mitra symboloi orjantappurakruunua. Vasemmalla alhaalla on Luukas evankeliumia kirjoittamassa. Hänet tunnistaa härästä. Luukkaan yläpuolella tilannetta seuraa kuvan tilaaja, aatelismies Antonio Doria. Oikealla alhaalla on kirkkoisä Augustinus, joka erottuu Basileoksesta viitan alla olevalla munkinkaavulla. Kaapu liittää hänet augustinolaisveljeskuntaan, jolloin hänen yläpuolellaan oleva munkki on luostarijärjestön perustaja Antonus Apotti, vaikkakin ilman tunnuksiaan porsasta ja liekkiä.
Maailma visualisoituu koko ajan. Jos symboleita opetettaisiin jo koulussa, ne rikastuttaisivat elämää, Väisänen arvelee.
– Moni tuntee olonsa kiusaantuneeksi esimerkiksi museossa, kun teoksiin ei ole mitään tarttumapintaa. Mutta jos katsoja tunnistaakin aina vähän lisää, se motivoi eteenpäin. Kristilliset symbolit ovat osa eurooppalaista yleissivistystä ja kulttuurihistoriaa. On yhä tärkeämpää, että osaamme kommunikoida yli rajojen.
Kristilliset symbolit eivät suinkaan ole näkymättömissä nykyisinkään.
– Vanhoja symboleja tuntemalla ymmärrämme myös uusia, Liisa Väisänen sanoo.
Otetaan vaikka sinikeltainen EU:n lippu. Sininen taustaväri on Neitsyt Marian tunnusväri, ja lipun tähtien kehä hänen synnittömän sikiämisensä sädekehä.
Öljy-yhtiö Shellin merkki, kampasimpukka, on myös vanha symboli, apostoli Pyhän Jaakobin merkki. Jaakobin hauta on Santiago de Compostelassa, suositussa pyhiinvaellusten kohteessa. Shellin käytössä simpukka voi viestiä, että kaikki tiet vievät Shellille tai lähtevät sieltä – auton tankkauksen jälkeen.
Pysäköintikiellon risti, joka kieltomerkkinä varoittaa menemästä vaaratilanteeseen, periytyy Kristus-monogrammista. Suomalaisen Radio Dein merkissä on kala, joka on vanhimpia Kristusta tarkoittavia kristillisiä symboleita.
Merkit ja symbolit ohjaavat meitä arjessa. Viestimme niillä sosiaalista statusta, johonkin ihmisryhmään kuulumista. Myös mainonta hyödyntää symboleja tehokkaasti.
Kristillisestä taiteesta tuttuja eleitä ja ilmeitä ja muita symboleja käytetään myös tiedostamatta niiden alkuperää ja kristillistä merkitystä.
– Jotain symbolien kulttuurisidonnaisuudesta kertoo Aasiassa tehty tutkimus, jonka mukaan ylikansallisen hampurilaisketjun m-logo tunnettiin paremmin kuin ristinmerkki, Liisa Väisänen kertoo.
Etsimme lopuksi kristillistä symboliikkaaNykytaiteen museo Kiasman Afrikka-teemaisesta ARS 11 -näyttelystä.
Löydämme puhuttelevan valokuvateosten sarjan, joiden tekijä, Rotimi Fani-Kayode, työskenteli vimmaisesti ennen kuin menehtyi aidsiin vuonna 1989.
Liisa Väisäsen pysäyttää kuva, jossa mies on haukkaamassa mehevää punaista hedelmää tai tomaattia. Hän alkaa heti lukea kuvaa:
– Miehen päässä olevan seppeleen valkoiset kukkaset voivat viitata viattomuuteen ja laakerinlehdet kunniaan. Toisaalta seppele muistuttaa orjantappurakruunua. Hedelmän haukkaaminen peitetyin silmin voi merkitä jonkin rajan rikkomista tai himon symbolia. Mustat nahkakäsineet voivat taas liittyä homoeroottiseen kuvastoon, etenkin, kun tietää kuvan tekijän taustaa. Seppeleen lehdet voisivat myös olla huumaavaa khat-kasvia.
– Tässä on paljon johtolankoja. Jokainen voi toki tulkita niitä miten haluaa, sillä symboleilla ei nykypäivän visuaalisessa kulttuurissa ole aina yksiselitteistä merkitystä, Liisa Väisänen sanoo.
Satu Itkonen
Liisa Väisänen: Kristilliset symbolit. Ikkuna pyhään. Kirjapaja 2011.
Kommentti:
Liisa Väisäsen Kristilliset symbolit -kirja on sujuvasti kirjoitettu ja toimii parhaiten kiehtovana yleistajuisena katsauksena aiheeseen.
Kirjan takateksti vertaa kirjaa aapiseen, joka tekee symbolien salakielestä kaikille ymmärrettävää, mutta kirjan rakenne ei täysin vastaa käsikirjamaista otetta kaipaavan lukijan odotuksiin. Usein koko sivun mittaiset, havainnollisesti selostavat kuvatekstit avaavat vanhojen maalausten sisältöä ansiokkaasti, mutta moni teoskuva on painettu harmillisen pienenä, jolloin yksityiskohdista ei tahdo saada selvää.
Kirjan loppuun koottu aihe- ja henkilöhakemisto auttaa lukijaa jonkin verran. Symbolien aihepiiriin kirja voi herättää suurenkin kiinnostuksen, ja tarkka lukija alkaa varmaan tarkastella paitsi vanhempaa kristillistä kuvataidetta, myös uudempaa taidetta ja miksei myös arkiympäristön merkkejä hieman toisin silmin.
Jaa tämä artikkeli: