Yhteinen vihollinen
Pystykorvaluterilaisena pidetyt ja uskonpuhdistuksen perinnön hellinä vaalijoina tunnetut tahot ovat ryhtyneet pohtimaan paluuta katolisen kirkon helmaan. Tästä kertoo muun muassa se, että eläköityneen paavin ajatuksista hurmioituneena hänen kirjojaan on julkaissut kustannusyhtiö, joka aiemmin on keskittynyt ainoastaan puhtaaseen luterilaiseen perussanomaan.
Vuosisataiset panettelut ja keskeisinä pidetyt oppierot on siirretty syrjään. Yhteinen vihollinen yhdistää. Kyseessä on itsensä kirkon uskollisiksi ajattelevien eräänlainen pakosuunnitelma. Lutherin ja aikansa katolisen kirkon johtajan väliset syvät teologiset näkemyserot eivät paljoa paina, kun vaihtoehtona on naisten pappeuden ja homoseksuaalisen rakkauden hyväksyminen. Naispapit ja seksuaalivähemmistöt ovat siis yhdistämässä niitä, joita ekumeeninen liike ja runsas polvirukouskaan eivät koskaan saaneet yksimieliseksi.
Jaa tämä artikkeli: