Annemari Toikkasen (vas.) ja Anna-Mari Vermeulen-Meriläisen kuorot Naiskuoro Pihlaja Helsingin Viikistä ja Suomalainen naiskuoro Hollannista tekivät konsertin yhteistyönä.
Yhteisen sävelen löytäminen saa kuorolaisen silmät loistamaan
Kuoro on monelle tärkeä yhteisö. Suomalainen naiskuoro Alankomaissa on myös linkki kotimaahan ja kieleen.
Toukokuisena lauantai-iltana runsaat kolmekymmentä kuorolaulajaa huokaisee ja kumartaa helpottuneena. Takana on noin tunnin kestänyt konsertti. Siinä esiintyi kaksi kuoroa, Naiskuoro Pihlaja Helsingistä ja Suomalainen naiskuoro Alankomaista. Kyseessä on Alankomaissa asuvien suomalaisten naisten kuoro, joka on nyt ensimmäisellä ulkomaanmatkallaan.
– Nyt on iloinen ja helpottunut olo. Oli mahtavaa päästä Suomeen esiintymään, sanoo Alankomaista matkustanut Anna-Mari Vermeulen-Meriläinen.
Konsertin jälkeen hän istuutuu samaan pöytään Naiskuoro Pihlajassa laulavan Annemari Toikkasen seuraan. Laulamisessa hyvään alkuun päässyt Vermeulen-Meriläinen löytää Toikkasen kanssa paljon yhteistä kuorolaulun hienoudesta.
Konsertissa kumpikin kuoro lauloi ensin oman osuutensa. Konsertin loppuosassa kuorot yhdistettiin. Siinä huomasi, miten volyymi kasvaa, kun laulajia tulee lisää. Yhteislaulua oli harjoiteltu aiemmin päivällä muutaman tunnin ajan.
Yhdistävä tekijä Naiskuoro Pihlajan ja Suomalaisen naiskuoron takana ovat äiti ja tytär eli kuorojen johtajat kanttori Marjasisko Varha ja musiikin maisteri Karla-Maria Toiviainen. Naiskuoro Pihlaja on Viikin kirkossa harjoitteleva kuoro, jossa on noin kuusitoista laulajaa. Kuoron ohjelmisto on modernia hengellistä musiikkia, kansanlauluja ja muuta naiskuorolle sovitettua musiikkia.
Suomalaisen naiskuoron on perustanut Karla-Maria Toiviainen. Hän muutti perheineen miehensä työn perässä Haagiin ja perusti sinne musiikkikoulu Karlandon. Naiskuoro on yksi osa musiikkikoulun toimintaa. Viisitoista kuorolaista ovat Alankomaissa asuvia työikäisiä suomalaisia.
Annemari Toikkanen on laulanut kahdessa kuorossa yli kaksikymmentä vuotta. Sen sijaan Anna-Mari Vermeulen-Meriläiselle kuorossa laulaminen on uusi juttu. Kahdessa kuorovuodessa hän on rohkaistunut. Yhteistä heillä on sama ääniala eli kakkossopraano, joka laulaa harvoin melodiaa. Kakkossopraanot ratkaisevat yleensä soinnun puhtauden. Siitä tulee äänialan haastavuus.
Monelle kakkossopraanolle on aluksi vaikeaa laulaa melodiasta huolehtivan ykkössopraanon vieressä, jotta ei lähde siihen mukaan. Toisaalta harva kakkossopraano pääsisi niin korkealle. Toikkanen on laulanut sekä ykkös- että kakkossopraanoa. Hänestä kakkossopraanostemman laulaminen on mukavinta. Vuosien harjoittelun jälkeen laulamiseen tulee varmuutta ja itseluottamus lisääntyy.
Kummankin kuoron ohjelmisto on monipuolista. Kaikkia lauluja ei ole helppo edes mieltää kuorokappaleiksi.
– Joskus tuntuu, että olemme kuoronjohtajan soitin. Hän näyttää kädellään, milloin meidän pitää laulaa, Vermeulen-Meriläinen sanoo.
– Niinhän me olemmekin, Toikkanen vahvistaa.
Kuorolaiset iloitsevat, että johtajat ovat löytäneet kuoroilleen sopivaa laulettavaa. Joskus harjoituksissa on kuitenkin huomattu, että kuoro ei jostain kappaleesta syty. Silloin sitä ei ole lähdetty pidemmälle viilaamaan saati esittämään.
Kuorolaulussa jokaisella on vastuu omasta äänestään ja siitä, että osaa stemmansa hyvin. Vasta sitten on aika laulaa yhdessä. Kuorolaiset pyrkivät puhtaaseen ja harmoniseen yhteissointiin. Jos vierustoveri laulaa vähän pieleen, sitä korjataan hienovaraisesti.
– Minulle parhaimpia hetkiä ovat ne, kun omien stemmojen harjoittelun jälkeen laulamme yhdessä. Vähitellen yhteinen sointi löytyy ja tulee oikeanlainen tunnelma. Silloin alkavat kaikkien kuorolaisten silmät loistaa, Toikkanen kertoo.
Suomalainen naiskuoro on Alankomaissa asuville suomalaisille tärkeä linkki kotimaahan. Samasta kulttuuritaustasta on tullut yhdistävä tekijä.
– Minulle on tärkeää saada laulaa suomeksi, sillä äidinkielen merkitys on korostunut ulkomailla asuessani, Anna-Mari Vermeulen-Meriläinen kertoo.
Hän on asunut Alankomaissa hollantilaisen miehen puolisona jo kahdeksantoista vuotta.
Kuoro muodostaa yhteisön, joka tekee muutakin kuin laulaa. Joskus on juhlan aika. Matkoihin ja esimerkiksi Naiskuoroliiton vuosittaisiin Naiskuoropäiviin kuuluu yhteinen illanvietto ja karonkka. Silloin laulajat pääsevät juttelemaan muustakin kuin kuorolaulamisesta naisporukassa. Omanlaisensa huumori alkaa kukkia ja tulee sisäpiirijuttuja. Usein kuorolaiset muistelevat samoja hauskoja sattumuksia aiemmista konserteista ja matkoilta.
Sekä Vermeulen-Meriläinen että Toikkanen ovat pohjimmiltaan kuorolaulajia.
– En välttämättä uskaltaisi laulaa yksin muiden edessä, enkä nauti esiintymisestä yksin, Vermeulen-Meriläinen kertoo.
Kuorossa ei tarvitse olla yksin esillä. Annemari Toikkasella on kyllä kokemusta myös yksin laulamisesta, mutta häntä viehättää kuorossa vallitseva ryhmätyö. Musiikkia tehdään yhdessä ja vastuu jaetaan.
– Sen, minkä itse antaa kuorolle, saa monin kerroin takaisin, Toikkanen sanoo.
Jaa tämä artikkeli: