Pentti Hakulinen ja Pirjo Ala-Kapee elävät uutta elämänvaihetta.
Yhteisessä pöydässä
Pirjo Ala-Kapee ja Pentti Hakulinen johdattelevat tarinatupa-tapaamisissa muistelemaan menneitä sekä miettimään nykyistä ja tulevaa.
Kun Itä-Suomen läänin maaherra Pirjo Ala-Kapee jäi eläkkeelle vuosi sitten, hän palasi Vantaalle kahdentoista vuoden jälkeen. Mikkelissä asumisen ajan Rekolan-koti oli viikonloppuasuntona.
— Otin mukaani vain vaatteet ja joitakin pikkuesineitä, kun muutin Mikkeliin. Sinne minun tarvitsi hankkia vain astiat ja sänky, Ala-Kapee muistelee.
— Niin ja viimeiset seitsemän vuotta minä olen ollut täällä talonmiehenä, vitsailee puoliso Pentti Hakulinen.
Kymmenen vuotta sitten, kun pariskunta avioitui, Hakulinen työskenteli Kajaanin kaupunginjohtajana. Hän arveli tuolloin, ettei omakotitalolla olisi paljonkaan käyttöä ja kehotteli vaimoaan myymään sen pois. Mutta toisin kävi.
Kyläpäällikön työt alkoivat olla nähtynä Kajaanin yli kymmenen ja yhteensä lähes kolmenkymmenen kuntajohtajavuoden jälkeen.
— Oli hyvä onnenkantamoinen, että vielä 54-vuotiaana saatoin vaihtaa alaa, toteaa Hakulinen, josta tuli tilintarkastusyritys Audiatorin toimitusjohtaja. Totta kai etelään muuttoa puolsivat myös perhesyyt.
Nyt Hakulinen jäähdyttelee: menossa on kolmas kuukausi osa-aikaeläkkeellä. Kun puoli vuotta tulee täyteen, alkaa kokoaikainen eläkeläisyys.
Nuoruusvuodet Tampereella ja Pielavedellä
Vaikka Pirjo Ala-Kapee on tullut paluumuuttajana Vantaalle, hän ei suinkaan ole alkuperäinen vantaalainen. Hän on evakkoperheestä ja asui nuoruusvuodet Tampereelta. Mieleen muistuvat tyttökouluvuodet.
— Koulussa rehtori sanoi aina meidän villikkoporukalle, että ”tytöt, teistä tulee vielä jotakin, Suomi tarvitsee teitä”.
— Meille taas sanottiin, ettei meistä tule koskaan mitään. Lukioaikana monet harrastukset kiinnostivat minua enemmän kuin pelkkä lukeminen, kertoo Hakulinen, joka kävi koulunsa kotikunnassaan Pielavedellä.
Ylioppilaaksi päästyään Ala-Kapee mietti hetken taideopintoja. Rehtori neuvoi kuitenkin hankkimaan varmemman leipäpuun, ja niin hänestä tuli historian ja yhteiskuntaopin opettaja. Hakulisesta tuli hallintotieteiden maisteri.
Samantapaisia kokemuksia
Molemmilla puolisoilla on takanaan nousujohteinen työura. Pirjo Ala-Kapeesta tuli ensin kansankorkeakoulun opettaja ja sitten kansanedustaja. Ennen maaherran virkaa hän toimi Vantaan kaupunginjohtajana. Pentti Hakulinen aloitti Haapaveden kunnanjohtajana.
— Olin silloin 25-vuotias. Tulin valituksi, kun päteviä hakijoita ei ollut, Hakulinen veistelee savolaisittain.
— Kun muutin Savoon, minulle selvisi, että kun savolainen sanoo ”voihan se niinnii olla”, ei asia missään tapauksessa ole niin, Ala-Kapee sanoo ja hymyilee.
Toisaalta totta on, että kun 1970-luvulla luotiin hyvinvointiyhteiskuntaa — käynnistettiin peruskoulu ja perustettiin terveyskeskukset — myös kunnallishallintoa lisättiin ja tarvittiin uutta työvoimaa.
— Olemme Pentin kanssa eri puoluetta, minä olen sosiaalidemokraatti ja Pentti keskustalainen, mutta hyvinvoinnin ja yhteiskunnallisen tasa-arvon edistämisestä olemme samaa mieltä, Ala-Kapee sanoo.
— Siitä mikä on tämän hetken suurin ongelma, emme ole ihan varmoja. Onko se kenties eurojen puute, eriarvoisuuden kasvu tai yksinäisyyden lisääntyminen? pohtii Hakulinen.
Sekä Ala-Kapeella että Hakulisella on virkauriltaan kokemusta yhteistyöstä seurakunnan kanssa. Paljon aikaa vieneen työn vuoksi on oma osallistuminen seurakunnan toimintaan jäänyt vähemmälle.
— Pielavedellä ja muuallakin Pohjois-Savossa vaikuttaa pohjavireenä körttiläisyys. Nuorena halusin ottaa siihen etäisyyttä, mutta selvästikin ikä tekee tehtävänsä, jotenkin sitä palaa juurilleen, kertoo Hakulinen.
— Minua ilahduttaa se, että tuoreen tutkimuksen mukaan körttiläisyys on herätysliikkeistä avarakatseisin ja hyväksyvin. Parannettavaa on ensisijaisesti etsittävä itsestään, ei lähimmäisestään, Hakulinen jatkaa.
Ala-Kapeeta ja Hakulista yhdistää toisiinsa myös leskeksi jääminen. Molemmista tuli leskiä 1990-luvulla.
— Surut ja menetykset pitää puhua ja työstää. Niistä ei pääse irti vaikenemalla, vaikka moni saattaa neuvoa, että älä valita. Se, että surun muuri murtuu, vie aikaa, sanoo Ala-Kapee.
Vapaaehtoistyötä eläkevuosiin
Vaikka työura on taakse jäänyttä elämää, on Pirjo Ala-Kapeella kuin vanhasta muistista hoidettavanaan joitakin luottamustehtäviä. Lisäksi hänet valittiin syksyn seurakuntavaaleissa Vantaan yhteiseen kirkkovaltuustoon.
— Kun olen ollut jokseenkin koko ikäni hallinnollisessa työssä, ajattelin, että se saisi riittää. Mutta muutamat ystävät ylipuhuivat minut. Lisäksi hiippakuntamme piispan Irja Askolan ajatukset innostivat. Tunnen niitä hänen kirjoistaan jo vuosien takaa.
Syksyllä Rekolan kirkolla käydessään Ala-Kapee oli kertonut halustaan tehdä jotain vapaaehtoistyötä, kun sellaiseen lopulta olisi aikaa.
— Ajattelin hyvin konkreettista tekemistä, vaikka tiskaamista. Kun toimiston naiset pyysivät paikalle diakoni Irma Liljeströmin, hän alkoi kehitellä ideaa tarinatupa-tapaamisista.
— Kerran kuukaudessa syömme lounasta, vietämme aikaa yhdessä ja tutustumme toisiimme. Kerromme ja juttelemme elämänkokemuksistamme ja laulamme yhdessä.
Osa-aikaiseksi metsuriksi itseään totuttava Pentti Hakulinen on lupautunut hankkeen toiseksi vetäjäksi.
— Voin yrittää säestää yhteislauluja pianolla tai kitaralla. Minkähänlaisia lauluja ihmiset haluaisivat laulaa, vanhoja koululaulujako? hän miettii.
Ensimmäisen kokoontumisen aiheeksi vetäjät ovat miettineet elämän kiertolaisuutta ja sattumanvaraisuutta tai johdatusta.
Pirjon ja Pentin tarinatupa to 27.1. klo 12 alkaen
Rekolan Pyhän Andreaan kirkolla. Marttojen
keittolounas 5 euroa.
Jaa tämä artikkeli: