Yhteiskuva vahvistaa parisuhdetta
Ilokuvausta. Anna Lepistön mukaan valokuvan avulla voi löytää uusia puolia sekä itsestä että puolisosta. Kuvassa Jenni Mäkelä (oik.) ja Tuuli Okkonen.

Ilokuvausta. Anna Lepistön mukaan valokuvan avulla voi löytää uusia puolia sekä itsestä että puolisosta. Kuvassa Jenni Mäkelä (oik.) ja Tuuli Okkonen.

Yhteiskuva vahvistaa parisuhdetta

Alppilan kirkolla sunnuntaina avautuvaan Rakastan Sinua -valokuvanäyttelyyn pätee vanha sanonta: kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Valokuvaaja Anna Lepistö on valinnut Rakastan sinua -näyttelyyn seitsemän paria, jotka ovat halunneet ikuistaa suhteensa yhteiseen valokuvaan. Hän on luonut tänä vuonna rekisteröidyn tavaramerkin Ilokuvauksen, jonka tuloksia valokuvanäyttelyn kuvat ovat.

Kuvatuksi ovat tulleet niin vastarakastuneet kuin neljäkymmentä vuotta yhdessä olleet, sateenkaaripareista heteropareihin, kukin itselleen merkityksellisissä paikoissa.

Tuulin ja hänen Jenni-vaimonsa kuva Aleksanterin teatterissa on yksi lempikuvistani, sillä siinä historiallisen rakennuksen tunnelma huokuu elettyä elämää ja parin välinen syvä tunneyhteys välittyy kauniisti, sanoo Lepistö.

– Valokuvan voima on suuri, sekä hyvässä että pahassa. Parisuhteen tunneside näkyy valokuvassa niin tarkasti, että sitä on vaikea sanallistaa. Sen vain näkee ja aistii.

Ilokuvauksessa on kyse tunnekeskeisestä valokuvauksesta, jossa yhteiskuva voi jopa vahvistaa parisuhdetta. Mutta metodi sopii myös yksilö- ja perhekuvauksiin.

 

Vaikka sanon tätä Ilokuvaukseksi, kulkevat surut ja ilot käsi kädessä ja niitä käydään läpi haastattelussa.

 

Omaa kuvaa on usein vaikea katsoa rakasten ja hyväksyvästi. Valokuva nostaa herkästi esiin häpeän ja epätäydellisyyden tunteita ja omasta kuvasta välittyvät vain virheet. Monilla on myös hankalia muistoja kuvattavana olemisesta. Kameran linssin alla on vaikea vapautua, ja lopputuloksena on ulkokohtainen poseeraus.

Anna Lepistö kertoo kuvattavien usein sanovan, että ”minä en sitten osaa nauraa tai hymyillä”. Mutta ilokuvaus ei ole suoritus, sillä Lepistön armollinen viesti on, että mitään ei tarvitse osata.

Lepistö hakee kuvaukseen aitoa kohtaamisen hetkeä ja siitä välittyvää tunnetta. Aitouden tavoittamisessa hän haastattelee parit ennen kuvausta. Keskustelussa käydään läpi asioita, joita parissa arvostaa, ja muistellaan niitä hetkiä, jolloin puoliso koki saaneensa tukea toiselta.

Koska Lepistöllä on myös kriisityöntekijän ja diakonin koulutus, hän pystyy yhdistämään Ilokuvaukseen ammatillisen osaamisensa eri puolet.

– Vaikka sanon tätä Ilokuvaukseksi, kulkevat surut ja ilot käsi kädessä ja niitä käydään läpi haastattelussa. Mutta lähestyn kohteita vahvuuksien, en ongelmien kautta. Minulla on sosiaalityöstä kertynyt työkalupakki, josta pystyn ottamaan tilanteeseen sopivia sekä sanallisia että kehollisia harjoitteita, sanoo Lepistö.

– En halua kuitenkaan puoskaroida. Vakavassa kriisissä ohjaan parin eteenpäin ammattiauttajalle, sillä en halua tehdä hallaa työmenetelmälleni.

 

On liikuttava hetki, kun kuvaustilanteessa fyysisesti ja henkisesti etäällä pysytelleet parit koskettavat toisiaan ja uskaltavat löytää aidon yhteyden.

 

Parikuvauksessa vaatii uskallusta antaa toisen katsoa itseä hyväksyen. Käsitystä itsestä voi korjata valokuvan keinoin hyväksyvällä katsella, kunhan oivaltaa muuttaa näkökulmaa.

Anna Lepistö tietää mistä puhuu, sillä ilman omaa kokemustaan kiitollisuuden voimasta koko Ilokuvausta ei olisi syntynyt.

– Aloin pitää päivittäistä kiitollisuuspäiväkirjaa. Se muutti ajatteluani radikaalisti ja johdatti lopulta Ilokuvauksen syntyyn. Kuvauksessa etsin sitä pientäkin hyvää, johon kohdistan huomioni. Kun tallentaa sirun toivoa, sillä on mahdollisuus kasvaa ja muuttaa käsitystä itsestä ja parisuhteesta.

Kuvaustilanteen jälkeen tulee vielä yksi tärkeä vaihe: lopullisen kuvan valinta koevedosten joukosta. Tässä kohtaa Lepistö kokee, että peilikuva itsestä muuttuu. Aluksi kuvattavat kiinnittävät huomionsa vain ulkoisiin seikkoihin. Mutta kun kuvia katselee ajan kanssa, kriteerit vaihtuvat. Enää tärkeintä ei ole se, miltä näyttää, vaan millaista tunnetta kuvassa välittää, miltä itsestä tuntuu.

– Koen olevani rinnalla kulkija, sillä Ilokuvauksessa liikutaan herkällä alueella. Jokaisella on loppujen lopuksi tarve päästä lähelle. On liikuttava hetki, kun kuvaustilanteessa fyysisesti ja henkisesti etäällä pysytelleet parit koskettavat toisiaan ja uskaltavat löytää aidon yhteyden. Tämä hetki jää valokuvassa elämään ja voi tietokoneen taustakuvana tai kodin seinällä puhutella kohdettaan vuodesta toiseen.

Rakastan Sinua -valokuvanäyttely 30.5.-13.6. Alppilan kirkossa, Kotkankatu 2. Näyttelyssä myynnissä olevien valokuvien tuotto lahjoitetaan Kallion seurakunnan sateenkaarityöhön. Anna Lepistö on tavattavissa näyttelytilassa ennen sateenkaarimessua 30.5. kello 16.

 

Jaa tämä artikkeli: