Broileria pannulla. Mikaelinkirkon keittiössä on syntymässä Pienituloisten lounas. Keittiövuorossa ovat tällä kertaa Hanna Sävilammi (vas.), Kristiina Laire ja Anna-Liisa Nieminen.
Yhteisön rakentajat
Vapaaehtoistoiminnassa on kyse osallisuudesta ja vastavuoroisuudesta.
Teksti Salla Korpela
Kuva Sirpa Päivinen
Helsingin Mikaelin kirkon keittiössä Kontulassa on maanantaisin täysi höyry päällä heti aamusta. Lounasaikaan järjestetään pienituloisten ruokailu, jonka tarjoilut valmistaa vapaaehtoisista koottu joukkue. Keittiöringissä pyörii kymmenkunta aktiivia. Työtä jaetaan: joku käy hakemassa lahjoitusleivät ja toinen hoitaa kauppareissun.
– Jäin kymmenen vuotta sitten työttömäksi ja minusta oli mukava tulla tänne tekemään jotakin hyödyllistä. Täällä saa hyvän mielen ja vielä ystäviä, toteaa Sirkka-Liisa Lampinen voileipien voitelun lomassa.
Hän on yksi Mikaelin seurakunnan innokkaimmista aktiiveista ja tekee vastaavia hommia myös Herttoniemen seurakunnassa, jonka alueella asuu. Viime viikolla kului kolme päivää kirpputoria pitäessä, ja tällä viikolla maanantairuokailun lisäksi toinen päivä kirkolla Yhteisvastuukeräyksen tehtävissä.
Broilerikeittoa hämmentää toinen vapaaehtoinen Kristiina Laire. Hän löysi tiensä kirkon vapaaehtoistehtäviin seurakunnassa järjestetyn yhteisövalmennuksen kautta.
– Olin masentunut ja jämähdin kotiin. Sitten tuli tämä yhteisövalmennus, ja aloin löytää tapoja olla mukana tekemässä hyviä ja mukavia asioita. Se johti minut myös teatteriharrastuksen pariin, Laire kertoo.
Mikaelin seurakunnassa kiinnitetään erityistä huomiota vapaaehtoistoiminnan kehittämiseen. Vapaaehtoisia vastuunkantajia on kaikilla seurakunnallisen toiminnan aloilla: diakoniassa, lapsi- ja nuorisotyössä, jumalanpalveluselämässä, lähetystyössä ja musiikin saralla.
Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Kati Vento laskee, että kaikkiaan tehtävissä toimii satoja ihmisiä. Rippikoulun isosina on vuosittain viitisenkymmentä nuorta ja suunnilleen saman verran on Itä-Helsingin Saapas-ryhmässä, jota koordinoidaan Mikaelin seurakunnasta. Lasten ja varhaisnuorten kerhoista sekä pyhäkoulusta huolehtii parikymmentä aktiivia. Lähimmäispalvelussa yksinäisten ystävänä on tusina seurakuntalaista, ja Yhteisvastuukeräyksen kokee omakseen viitisenkymmentä.
– Meillä Mikaelissa pyritään siihen, että vapaaehtoistoiminta sisältyisi jokaisen työntekijän toimenkuvaan, ja koordinaattorina luon toimintatapoja, jotka madaltaisivat kynnystä ja lisäisivät tiedon, osaamisen ja tehtävien liikkumista sujuvammin, Vento kertoo.
Vapaaehtoistoiminnan visiot liittyvät suurempaan ja syvällisempään kirkolliseen murrokseen.
– Haluamme irti asetelmasta, jossa kirkko ja seurakunta hahmotetaan jonkinlaiseksi työntekijöiden hallinnoimaksi ohjelmatoimistoksi. Kyse on on osallisuuden syventämisestä ja yhteisön rakentamisesta, Vento sanoo.
Vapaaehtoistoimintaa tuetaan myös seurakuntayhtymän tasolla, jossa työtä koordinoi Hanna Lipasti-Raulus.
– Vapaaehtoistoiminta on muuttumassa. Ihmiset haluavat auttaa, mutta aika on kortilla. Meidän pitäisi kyetä tarjoamaan tehtäviä, joihin voi liittyä nopeasti ja kertaluontoisesti, tyyliin: ”Minulla on huomenna kaksi tuntia aikaa. Mitä voisin tehdä?”, Lipasti-Raulus kuvailee.
Sosiaalinen media on tulossa avuksi ihmisten henkilökohtaiseen kutsumiseen.
Toinen tämän ajan ilmiö vapaaehtoistoiminnassa on, että ihmiset tuovat omia ideoitaan eivätkä tyydy valmiina tarjottuihin tehtäviin.
Oman haasteensa vapaaehtoistoimintaan tuovat viranomaisten määräykset, joista on ajoittain syntynyt hämmennystä ja epävarmuutta. Kirkossa halutaan toimia ehdottomasti säädösten mukaan mutta myös ohjata niitä vapaaehtoistoiminnan mahdollistavaan suuntaan.
Esimerkiksi työttömien oikeus osallistua vapaaehtoistoimintaan oli jokin aika sitten vaakalaudalla, mutta nyt säädöksiä on osin kirkon vaikuttamistyön johdosta selkeytetty siten, ettei vapaaehtoistoiminta vaaranna työttömän taloudellista turvaa.
– Näen, että vapaaehtoistoiminnalla on paitsi kahden tuhannen vuoden menneisyys myös loistava tulevaisuus. Seurakunta rakentuu jäsenistään ja heidän kohtaamisestaan. Tämä tulee niukkenevien resurssien aikana vain korostumaan, Lipasti-Raulus toteaa.
Mikaelin kirkolla on Benita Puuvuori pian yhdeksän vuoden ajan palvellut seurakuntaa ompelukone tärkeimpänä työkalunaan. Hallinnollisista tehtävistä eläkkeelle jäänyt tekstiilityön opettaja on pitänyt muun muassa hautauspukukurssin ja ompelukurssin syrjäytymisvaarassa oleville. Hän on myös suunnitellut ja ommellut seurakunnan käyttöön lasten messupuuhapussit, arkkualban ja paljon muuta sekä vetänyt pyhäkouluakin.
– Olin eläkkeelle jäädessäni kriittinen ja kirkon mielipiteet ärsyttivät minua. Kävin sitten Kansan Raamattuseuran täällä Mikaelissa järjestämän seurakuntakoulun maallikoille ja siitä se lähti. Minut otettiinkin ihmisenä vastaan. Seurakunta löysi minut eikä toisin päin, Puuvuori muistelee.
Vapaaehtoistoiminnan laajentaminen vaatii työntekijöiltä avointa asennetta. Tästä on kokemusta diakoni Hanna Sävilammella, joka vetää Share&Care-naispiiriä työparina vapaaehtoisen seurakuntalaisen kanssa.
– Työtoveruus vapaaehtoisen kanssa edellyttää, että uskallamme tehdä oman työmme läpinäkyväksi emmekä pelkää, että he vievät meidän työpaikkamme, Sävilammi huomauttaa.
Pelko on turha. Vapaaehtoisena työskennellään ilon kautta eikä stressiksi asti. Työntekijöiden tuki on tärkeää, samoin tietoisuus vastuun ja osaamisen rajoista. Kyse on seurakuntaelämän rikastamisesta ja lähimmäisyydestä.
– Vapaaehtoinen ei ole pappi, lääkäri eikä poliisi, vaan omastaan iloisesti jakava seurakuntalainen, Benita Puuvuori kiteyttää.
Jaa tämä artikkeli: