null Yhteisvastuulla lähimmäisyyteen

Iltapalaa hävikkiruuasta. Vapaaehtoistyöntekijät Daniela Karumaa (vas.) ja Helka Silventoinen, siviilipalvelusmies Joni Viinanen ja pastori Marjut Mulari tarjosivat voileipiä Lauttasaaren Kirkkokahvilassa viime keskiviikkona.

Iltapalaa hävikkiruuasta. Vapaaehtoistyöntekijät Daniela Karumaa (vas.) ja Helka Silventoinen, siviilipalvelusmies Joni Viinanen ja pastori Marjut Mulari tarjosivat voileipiä Lauttasaaren Kirkkokahvilassa viime keskiviikkona.

Yhteisvastuulla lähimmäisyyteen

Yhteisvastuukeräys 2015 auttaa heikoimmassa asemassa olevia suomalaisia vapaaehtoistyön kautta.

Teksti Anu Heikkinen
Kuva Esko Jämsä

Tänä vuonna Yhteisvastuukeräyksen kotimaan kohteena on Suurella Sydämellä -vapaaehtoistoiminta. Keräys käynnistyy sunnuntaina 1.2.

Suurella Sydämellä on vapaaehtoisen auttamisen verkkopalvelu, jonka kautta voi ilmoittautua erilaisiin tehtäviin eri tavoin ahdingossa olevien ihmisten auttamiseksi. Palvelun kautta voi myös pyytää itselleen apua.

– Haluamme herätellä lähimmäisvastuuta vapaaehtoistyön kautta sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Toivomme, että ihmiset kysyisivät, mitä he voivat tehdä apua tarvitsevien lähimmäistensä hyväksi, keräysjohtaja Tapio Pajunen sanoo.

Suurella Sydämellä -toiminta alkoi Tampereen seurakuntien työnä vuonna 2006. Se on kasvanut valtakunnalliseksi verkostoksi, joka kokoaa seurakuntien ja muiden toimijoiden vapaaehtoistyötä noin 40 paikkakunnalla. Viime vuonna palvelun koordinointi siirtyi Tampereen seurakunnilta Kirkkopalveluille.

– Yhteisvastuuvaroilla vapaaehtoistoimintaa laajennetaan ja tehostetaan. Seurakuntien vapaaehtoisia koulutetaan entistä paremmin auttamistehtäviin. Lisäksi autamme esimerkiksi EU:n elintarviketuen jaossa. Vapaaehtoiset järjestelevät ja pakkaavat ruoka-avustuskasseja, Pajunen kertoo.

Yhteisvastuun keräyskohteeksi etsitään heikoimmassa asemassa olevia ryhmiä, joiden ääni ei pääse kuuluviin. Avun perille viemiseen etsitään tarkoituksenmukaisin toimija, jonka kautta saadaan kestävimmät ja laajimmat tulokset. Kotimaankohteeseen käytetään 20 prosenttia keräyksen tuotosta.

– Suurella Sydämellä todettiin tehokkaimmaksi kanavaksi viemään apua huono-osaisille eri puolilla Suomea. Sen verkosto on valmiiksi laaja ja toimiva. Nyt siihen saadaan paremmat resurssit, Tapio Pajunen kertoo.

Vapaaehtoinen auttamistyö on Pajusen mukaan noussut entistä tärkeämpään asemaan taloudellisesti tiukkana aikana.

– Naapuriapu ja lähimmäistuki pääsivät vahvassa hyvinvointiyhteiskunnassa hiipumaan, kun julkinen valta piti huolen kaikista. Nyt kunnat ja valtio eivät kykene enää huolehtimaan ihmisistä samalla tavalla kuin menneinä vuosikymmeninä, hän toteaa.

Helsingin seurakunnat liittyivät mukaan Suurella Sydämellä -työhön vuonna 2008. Lauttasaaren seurakuntaan on saatu verkkopalvelun kautta monia aktiivisia vapaaehtoisia.

Viime keväänä Lauttasaareen muuttanut Helka Silventoinen löysi Suurella Sydämellä -palvelun kautta tehtävän Kirkkokahvilassa. Uusi Tähdellinen tiimi valmistaa keskiviikkoiltaisin iltapalaa K-Supermarket Lauttasaaren lahjoittamasta hävikkiruuasta. Tarjolla on lämpimiä voileipiä ja hedelmäsalaattia, joista saatu vapaaehtoinen tuotto menee Opettajat ilman rajoja -toimintaan Kambodžassa.

– Vapaaehtoistyö on minulle tapa maksaa velkaani takaisin, kun olen saanut elämässä niin paljon. Se antaa hyvää mieltä ja merkityksellisyyttä vapaa-aikaan, Silventoinen kertoo.

Halun toisten auttamiseen Silventoinen oppi vanhemmiltaan, jotka olivat pitkään lähetystyössä.

– Kolme lastamme ovat jo aikuisia. Lastenlasten hoitamiselta jää aikaa myös vapaaehtoistyöhön, pari- ja seksuaaliterapeuttina sekä työnohjaajana työskentelevä Silventoinen sanoo.

Seurakunnan vapaaehtoistyöstä vastaava pastori Marjut Mulari toivoo, että Yhteisvastuukeräyksen myötä yhä useampi seurakuntalainen löytää Suurella Sydämellä -vapaaehtoistyön. Tällä hetkellä tarvetta on etenkin lähimmäis- ja ystäväpalvelussa sekä kantoapua tarjoavissa roudausjoukoissa.

– Vapaaehtoistyöllä on olennainen merkitys seurakunnan toiminnassa. Seurakunta rakentuu siten, että sen jäsenet auttavat toisiaan, Mulari sanoo.

Suurella Sydämellä -työ keskittyy tällä hetkellä useimmilla paikkakunnilla seurakuntiin. Espoossa mukana on myös kaupunki sekä 102 järjestöä pienistä lähimmäispalveluyhdistyksistä Suomen Punaiseen Ristiin saakka.

Helsingin toimintaa on tarkoitus kehittää seuraavien vuosien aikana Espoon mallin mukaisesti, kertoo Suurella Sydämellä -palvelun tuottaja Ilkka Kalmanlehto Kirkkopalveluista. Samalla kehitetään myös Pyydä apua -palvelua, jossa moniammatillinen auttajajoukko etsii tarvitsevalle parhaan avun.

– Suurella Sydämellä toimii Helsingissä hyvin, mutta alueen laajuus ja pirstaleisuus asettavat omat haasteensa toiminnalle. Nyt vapaaehtoistyön toimijat kootaan yhteen, jotta ihmiset pääsisivät auttamaan omalla lähialueellaan, hän sanoo.

Helsingin seurakunnat ovat saaneet Suurella Sydämellä -verkkopalvelun kautta jo liki tuhat uutta vapaaehtoista. Tarjolla on tällä hetkellä noin sata erityyppistä vapaaehtoistehtävää. Uusia ilmoituksia tulee lähes päivittäin. Myös halua auttamiseen on paljon.

– Auttamaan voi motivoida moni asia, kuten kiitollisuus itse saadusta avusta, merkityksen etsiminen tai tekemisen puute. Työtöntä tai opiskelijaa vapaaehtoistyö voi auttaa myös elämässä eteenpäin, Kalmanlehto sanoo.

Vapaaehtoistyöstä lisätietoa www.suurellasydamella.fi.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.