Yhtenäisyys ei ole ristiriidattomuutta
Suomen kirkko on saanut Irja Askolasta ensimmäisen naispiispansa. Vihkimyspuheessaan hän totesi että erimielisyydet eivät tuhoa kirkkoa. Tuhoavaa sen sijaan voi olla se, että kadotamme puhevälit niiden kanssa, jotka ovat eri mieltä kuin me.
Kirkon hajoaminen huolestuttaa monia, sekä kirkon liberaaleja että konservatiiveja. Tällä hetkellä huolta aiheuttaa esimerkiksi se, pääseekö kirkko homoseksuaalisuuskiistasta yli hajoamatta. Huoli saattaa liittyä siihen, että kirkossamme on tavattu korostaa ykseyttä ja yhtenäisyyttä ja erimielisyydet ja ristiriidat on nähty hajottavina tekijöinä. Kirkon yhtenäisyys ja samanmielisyys on tavattu liittää yhteen. Nyt kun kirkossa ollaan avoimen erimielisiä esimerkiksi juuri homoseksuaalisudesta, huoli kirkon hajoamisesta on ymmärrettävä.
Ovatko erimielisyydet ja ristiriidat välttämättä yhteisöjä tuhoavia? Kyllä ovat, mutta vain jos yhteisö itse uskoo näin. Ristiriidat voivat hajottaa yhteisön, joka vaalii käsitystä yhtenäisyydestä samaa mieltä olemisena ja ristiriidattomuutena. Tällaiset yhteisöt tyypillisesti hiljentävät erimielisyyksiä ja ristiriitoja juuri yhteisön hajoamisen uhkakuvaan vetoamalla. Tästä syystä harmoniaa, samanmielisyyttä ja ”opillista puhtautta” vaalivat yhteisöt hajoavat ja lahkoutuvat helpommin kuin demokraattisemmat yhteisöt.
Erimielisyyksiä voidaan lähestyä myös demokraattisesti, siten, että yhteisön ykseyteen ei pyritä vähemmistöjen äänien ja ristiriitojen hiljentämisen kustannuksella.
Kirkossa on keskenään erimielisiä ryhmiä ja monenlaisia ihmisiä. Yksi seikka kuitenkin yhdistää meitä kaikkia. Me kaikki olemme potentiaalisesti haavoittuvaisia yhteisössä, joissa ”toisia” eli eri mieltä olevia ja vähemmistöjä hiljennetään ykseyteen vetoamalla. Meitä kaikkia yhdistää inhimillinen haavoittuvaisuus, alistetuksi ja syrjityksi tulemisen mahdollisuus.
Ymmärrys tästä voikin toimia uudenlaisen yhteisöllisyyden perustana, sellaisen, jossa, kuten Irja Askola sanoi, me emme näe erilaisia ja eri mieltä olevia ihmisiä kirkkoa hajottavina vihollisina vaan lähimmäisinä, jotka tarvitsevat tulla kuulluiksi ja nähdyiksi samalla tavalla kuin mekin.
Sari Roman-Lagerspetz
Jaa tämä artikkeli: