null Yhtenäisyys vaarassa

Yhtenäisyys vaarassa

Kotimaan päätoimittaja Mari Teinilä haastoi kirkkoa telttakokoukseen yhtenäisyyden edistämiseksi pontenaan presidentin järjestämä ulko- ja turvallisuus­poliittinen keskustelu: ”Kirkon pitäisi ottaa tästä mallia, sillä kirkon yhtenäisyys on suuressa vaarassa. Vain avoimesti keskustelemalla on mahdollista päästä eteenpäin kirkon sisällä hiertävissä kiista­kysymyk­sissä.”

On hyvä kantaa huolta kirkon tilanteesta – yllättävän pitkälle on jo ajauduttukin! Kirkkomme rooliksi on muotoutunut myötäillä vähänkään maallisella tasa-arvolla ja ns. suvaitsevaisuudella perusteltuja vaatimuksia. Monet ovat hyväuskoisuudessaan lähteneet tähän mukaan. Kirkon asioiden käsittelyssä ei ole aina esillä enempää kirkkolaki kuin kirkkojärjestyskään – päätösten pohjana toimivat pikemmin maalliset lait.

Kommenteissa Teinilän kirjoitukseen otetaan esimerkiksi herätysliikkeet ja niiden kyky elää yhdessä kirkon suojassa. Suvaitsemattomiksi leimatuista herätysliikkeistä löytyy yllättäen suvaitsevaisuutta, jota ei voida havaita kirkkomme tasa-arvon ja suvaitsevai­suuden kannattajien asenteissa toisinajattelijoihin. Seinät ovat leveällä mutta ei niille, jotka haluavat pitää kiinni raamatullisesta opista.

Kirkkomme tunnustus on selkeä sen suhteen, mikä riittää kirkon ykseyteen: yksimielisyys evankeliumin opissa. Se onkin kova vaatimus nykykirkollemme? 

Huoli kirkon yhtenäisyydestä on aiheellinen. Ratkaisua olisi parasta hakea tunnustetun erimielisyyden pohjalta ja ymmärtää kansankirkko erilaisten ja erimielisten yhteisöjen sateen­varjoksi. Parhaimmillaan se rajaisi joidenkin intressiryhmien kirkkopoliittista peliä mutta tekisi suuren palveluksen kansankirkolle.

Seurakunnissamme olisi tilaa eri tavoin ajatteleville, kirkon tunnustukseen sitoutuville jäsenille. Tukahduttamisen sijaan annettaisiin tila elää ja toimia – myös kirkon perinteen mukaan uskoville. Kirkon menettäessä vauhdilla jäseniään ei ole viisasta ajaa sitoutunut, perinteistä kristinuskoa edustavien joukko marginaaliin viemällä heiltä rahat, tilat ja virat.

PS.

Niin,missä joukoissa suvaitsemattomuus tällä hetkellä elääkään? Joko olisi aika huomata, ettei keisarilla taida olla vaatteita?

Heikki Sorvari

yhteisen kirkkoneuvoston vpj.

heikkijsorvari@gmail.com     

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.